Julkaistu: 11.01.2012

Camera Obscura

Johanna Holmströmin omaperäisissä novelleissa on maaginen tunnelma.

Helsinkiläisen, sipoolaissyntyisen Johanna Holmströmin (s. 1981) novellikokoelma Camera Obscura on hänen neljäs teoksensa, mutta ensimmäinen suomeksi käännetty. Ruotsalaisella kielialueella Holmströmillä on jo nimeä: vuonna 2009 ilmestynyt Camera Obscura on saanut Svenska Dagbladetin, Ruotsin kirjallisuussäätiön ja Ruotsin radion kirjallisuuspalkinnot.

Camera Obscuran novellit erottuvat suomalaisen nykynovellin valtavirrasta jo pituutensa vuoksi. Paria lyhyempää novellia lukuun ottamatta ne lähestyvät jo pienoisromaania. Tosin ainoastaan pituutensa puolesta, sillä kertomukset eivät ole täysin itsenäisiä kokonaisuuksia. Camera Obscura liikkuu novellikokoelman ja romaanin välimaastossa: eri kertomusten henkilöhahmot linkittyvät toisiinsa, ja hämäriksi jäävät tapahtumat saavat lisävalaistusta myöhemmissä tarinoissa.

Kestää jonkin aikaa, ennen kuin kokoelman novelleihin pääsee sisään. Holmströmin lauseet ovat pitkiä ja viipyileviä, kerronnan rytmi tuntuu aluksi jopa piinallisen hitaalta. Oksien risahdukset, lumikiteet, varjojen muodot ja sisäiset tuntemukset kuvaillaan tarkasti ja monisanaisesti. Kun vuolaaseen, kuvailevaan tyyliin tottuu, tapahtumat, sisällöt ja syvemmät merkitykset alkavat piirtyä terävämmin esiin.

Viipyilevästä kerronnasta huolimatta novellit ovat äärimmäisen tiivistunnelmaisia ja otteessaan pitäviä.

Sävyltään ja teemoiltaankin Camera Obscura on harvinaisen yhtenäinen ja tasapainoinen kokoelma. Vaikka päähenkilöt ja heidän myötään näkökulmat vaihtelevat, kaikkia kertomuksia leimaa sama surumielinen pohjavire. Henkilöhahmot ovat traagisia, usein mieleltään järkkyneitä tai muuten radaltaan suistuneita, ja jokaisessa novellissa kuolema on tavalla tai toisella läsnä.

Novellien tunnelma on usein uhkaava, eikä maagisiakaan elementtejä puutu. Realismin rajojen yli kurotellaan esimerkiksi Nukentekijän lapset -novellin metsä- ja susimystiikassa ja sisäkkäiskertomuksessa pikkulasten murha-aallosta. Sapfon fragmenteissa elinsiirtona saadun sydämen mukana uuteen ruumiiseen siirtyy myös entisen omistajansa tunteita ja ajatuksia.

Novellien ihmiskohtaloita leimaa yksinäisyys ja epätoivo, jotka monissa kertomuksia rinnastuvat ympäristön tuhoutumisen aiheuttamaan ahdistukseen. Rikkinäiset henkilöhahmot purkavat pahaa oloaan ekoterrorismiin ja äärimmäisiä muotoja saavaan kulutuskritiikkiin. Metsä ja luonto ovat kokoelmassa vahvasti läsnä.

Jotta pitkien ja kuvailevien virkkeiden varaan rakentuva tyyli toimisi moitteettomasti, kielen tulisi olla erityisen hiottua ja viimeisteltyä. Suomentaja Asko Sahlbergin lause ei aina juokse ihan kitkattomasti. Erikoiset sanajärjestykset, ylenmääräiset lauseenvastikkeet ja muut kankeat verbirakenteet tekevät tekstin ymmärtämisestä välillä vaikeaa: ”hän kurottautuu ottamaan syvään, juuri heränneesti henkäisten edessään olevan selkänojan verkkopussiin työnnetyn halvan, läpinäkyvän, sinisen muovipullon.” Joistakin lauseista on lähes mahdotonta saada selkoa, kuten: ”Näkee paksuoksaisen, maahan putoavan hameen muodostavan kuusen”.

Tekstissä on lisäksi paljon pieniä kielikankeuksia, jotka yksittäisinä jäisivät merkityksettömiksi, mutta runsaslukuisina turhauttavat. Suomeksi ei esimerkiksi sanoa, että joku on pysynyt ”vuosien muuttamattomana”, vaan että jotakuta vuodet eivät ole muuttaneet; ei sanota, että korvissa ”kaikuu yhä ääni kivestä”, vaan kiven ääni; voidaan sanoa, että asunto on kuin pommin tai myrskyn jäljiltä, sen sijaan ”asunto on siivouksen jäljiltä” kuulostaa kömpelöltä.

Tekstitason ajoittaisesta kangertelusta huolimatta käännös välittää hyvin novellien omalaatuisen, vahvan tunnelman ja rikkaan kuvallisuuden. Holmströmin runsaana kumpuilevat lauseet eivät liene helpointa suomennettavaa.

Tiedot

Johanna Holmström:

Camera Obscura. Novelleja.

Teos & Söderströms 2011, 345 s. Suom. Asko Sahlberg. Ruotsinkielinen alkuteos Camera Obscura, Söderströms 2009.