Julkaistu: 20.12.2011

Viimeinen esitys

Kuva: Mikko Rasila
Viipurin Taiteellinen Teatteri lopettaa, kun juhlat ovat parhaimmillaan.

Useimmiten teatteriryhmät ilmoittavat suureen ääneen toimintansa aloittamisesta. Viipurin Taiteellinen Teatteri sen sijaan päätti ilmoittaa näyttävästi lopettamisestaan. Ryhmän viimeinen esitys on nimeltään Viimeinen esitys.

- Olen aina pitänyt viimeisistä esityksistä. Ne ovat yleensä parempia kuin ensi-illat. Samalla viimeiset esitykset muistuttavat siitä, että teatteri on hetkellinen, katoava taidemuoto, sanoo Viipurin Taiteellisen Teatterin voimahahmo, ohjaaja Katariina Numminen.

Ryhmä halusi nimetä viimeisen esityksensä Viimeiseksi esitykseksi myös siksi, että konteksti on iso osa esitystä. Se, että yleisö tietää katsovansa viimeistä esitystä, antaa esitykselle lukuohjeen. Ja viimeisyys, noin ylipäätään, kiehtoo Nummista.

- Haluamme käsitellä tässä esityksessä vikan kerran ihanuutta laajemmin kuin vain teatterissa. Viimeiset kerrat missä tahansa asiassa tässä elämässä ovat yleensä ihanimpia.

Viimeisessä esityksessä on luvassa ainakin vähän Tšehovia, kimallusta, säihkettä ja yllätys. Nummiselle oli myös tärkeää tehdä kauneudesta kertova esitys, koska Viimeinen esitys on myös juhlaesitys.

Viipurin Taiteellisen Teatterin Viimeistä esitystä esitetään Teatteri Takomossa 31.12.2011 - 14.1.2012.

Esitystä on lähdetty työstämään miettien sitä, onko ryhmillä, esityksillä, teattereilla oma elinkaarensa, kuten ihmisillä. Onko niillä oikeus vanheta ja kuolla arvokkaasti? Onko mahdollista lopettaa, erota, lähteä juhlista kun juhlat ovat parhaimmillaan?

Kuolleet ovat keskuudessamme

Kymmenen vuotta toiminut ryhmä ei ole ennenkään tehnyt asioita niin kuin muut. Esimerkiksi ryhmän nimessä esiintyvä Viipuri ei viittaa niinkään oikeaan Viipuri-nimiseen kaupunkiin, vaan ryhmän nimi tarkoittaa ennen muuta menetetyn, kuvitteellisen kaupungin kuvitteellista taiteellista teatteria.

Ryhmän nimi tarkoittaa eräänlaista kollektiivista naamiota tai roolia, jonka avulla voi käsitellä isoja asioita, kuten ryhmän lähes kaikissa esityksissä tärkeänä teemana kulkenutta yritystä käsitellä kuolleiden ja menneisyyden läsnäoloa nykyisyydessä.

Ryhmän ensimmäinen esitys oli vuonna 2002 Dibbuk – eli kuolleet puhuvat. Se jälkeen seurasi Kerjääminen kielletty (2004) Opetusnäytelmä (2006) sekä Karjalala (2008).

Yksi temaattinen jatkumo ryhmän esityksissä onkin ollut näkymättömien asioiden, kuten menetetyn Karjalan, vaikutus ja näkyminen elämässämme.

- Viimeisessä esityksessä on kummittelua. Vastikään luin NYT-liitteestä, että kummitukset ovat syrjäyttäneet vampyyrit. Emme ole siis ainoita, joiden mielestä kummitukset tekevät paluuta.

Viipurin Taiteellinen Teatteri koostuu teatterin ammattilaisista: näyttelijöistä, ohjaajista, valo- ja äänisuunnittelijoista. Heillä kaikilla on paljon muutakin työtä ryhmän ulkopuolella.

Viipurin Taiteellisessa Teatterissa esityksiä on rakennettu sisällön pohjalta yhdessä.

Köyhän teatterin kauneutta

- Ryhmän esitykset ovat olleet leimallisesti köyhää teatteria, usein näyttämö on ollut totaalisen tyhjä. Esineillä on silti usein ollut merkittävä rooli.

Ryhmän esitykset ovat rakentuneet useammalle materiaalille, kuten fiktiiviselle ja dokumentaariselle. Esityksen on rakennettu prosessissa. Myös suhde yleisöön on ollut avoin ja rikkonut perinteistä ramppia.

- Meitä yhdistää taiteentekijöinä tietty tyyli sekä työhulluus, Numminen pohtii.

Viimeisen esityksen yhdeksi teemaksi kehkeytyi keski-ikäisyys.

- Perustimme Viipurin Taiteellisen Teatterin noin kolmikymppisinä. Nyt olemme noin nelikymppisiä. Keski-ikäisyys onkin yksi Viimeisen esityksen teemoista. Nykyään yhä harvempi asia on uusi tai sitä kokeilee teatterissa ensimmäistä kertaa.

Kymmeneen vuoteen mahtuu myös tähtihetkiä. Ne ovat myös Viimeisessä esityksessä läsnä.

- Tähtihetkiä ovat tässä ryhmässä työskentelyssä olleet pitkät improvisaatiot, joista ei ole aluksi löytynyt mitään, mutta sitten lopulta niistä onkin lohjennut jotain hyvin olennaista materiaalia lopullisen esityksen. Samoin järkyttävän pitkät, seitsemän tuntia kestäneet läpimenot.

Nummisen mukaan keski-ikäistyminen näkyy sekä hyvässä että huonossa – kokemus sekä hidastaa että nopeuttaa työskentelyä. Tekijät ovat tietoisempia monista vaihtoehdoista, he hahmottavat asiat kokonaisvaltaisemmin ja selkeämmin. Toisaalta yhdessä työskentely on hioutuneempaa. Nykyään ei tarvitse työskennellä niin kauan kuin ennen, jota yhteinen sävel löytyy.

Omaksi tähtihetkekseen Numminen mainitsee vielä Dibbuk-esityksen viimeisen kohtauksen, jossa esiintyjät kohtasivat omia kuolleita sukulaisiaan ja söivät jäätelöä. Siinä fiktio ja dokumentaarisuus, tosi ja leikki sekä törkeä ja vakava yhdistyivät – asioita jotka ovat tavalla tai toisella toistuneet Viipurin Taiteellisen Teatterin produktioissa sekä Nummisen ryhmän ulkopuolelle ohjaamissa töissä.

Ryhmä on myös pyrkinyt selvittämään, millainen kone teatteri on. Nummisen mukaan he eivät ole saaneet siihen varmaa vastausta. Ainakin se on hyvin hienovarainen kone, jota on jossain määrin mahdotonta ennakoida ja kontrolloida.

- Vaikka kaiken tekee oikein, se ei välttämättä toimi. Ja joskus, kun tekee väärin, niin se toimiikin.

Tiedot

Viipurin Taiteellisen Teatterin Viimeinen esitys

Teatteri Takomossa 31.12.2011 - 14.1.2012

Dramaturgia ja ohjaus: Katariina Numminen
Näyttämöllä: Niina Hosiasluoma, Tuire Tuomisto, Kolina van den Berg sekä vierailijoita.
Valosuunnittelu: Tomi Suovankoski
Pukusuunnittelu: Paula Koivunen
Valokuvat: Mikko Rasila

http://viimeinenesitys.blogspot.com/