Julkaistu: 08.12.2011

Minna Cunt - ei kenenkään vaimo

Kuva: Touko Sipiläinen
Ilves-teatterin Minna Cunt on eläväisesti näytelty matka sukupuolittuneeseen maailmaan.

Ilves-teatterin Minna Cunt on provosoiva esitys naiseksi kasvamisesta ja sukupuolen rajoitteista. Ilves-teatterissa on päätetty kaataa yhteen esitykseen melkoinen määrä sukupuoliasiaa. Materiaalin runsaus näkyykin sitten lopputuloksessa – sekä hyvässä että huonossa.

Naiseksi kasvamisen kipupisteitä esitellään runsaasti ja kärjistetysti. Runsaus on nautinnollista silloin, kun näkökulmat risteävät ja syntyy oivalluksia, mutta huonoa silloin, kun montaa asiaa kosketellaan vain pintapuolisesti.

Onneksi Ilves-teatterin ryhmässä riittää huumoria ja kykyä nähdä kärjistysten taakse.

Anni Mikkelssonin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä seurataan Julien kasvutarinaa. Julie (Anna Suhonen) kasvaa tavallisessa suomalaisperheessä, jossa äiti ja isä noudattavat tiukasti sukupuolinormia. Kun tytär toivoo koulurepukseen sinistä seikkailuaiheista reppua, ostaa äiti kuitenkin Barbie-repun.

Siitä alkaakin Julien kivinen tie. Leikkikoulussa hän alkaa kyseenalaistaa sitä, miksi pojat saavat aina leikeissä pelastaa tytöt ja aiheuttaa hämmennystä. Koulutiellä ei mene sen paremmin, vaan hän joutuu lopulta sukupuolia kyseenalaistaessaan kiusatuksi. Kiusaajat lätkäisevät hänelle kuukautissiteen otsaan kiinni ja opettaja kirjoittaa hänelle muistutuksen.

Tytön kohtaamat ongelmat ovat varsin itsestään selviä, lähes kaikille tuttuja. Tuttuus ei kuitenkaan tee kohtauksista tylsiä. Kuvaukset koulumaailmasta, jossa tytöt aerobiccaavat ja pojat pelaavat lätkää ovat riemastuttavia.

Myös tyttöjen välistä ilkeilyä kuvataan osuvasti. Siinä missä miehet ovat palauttamassa Julieta ruotuun, ovat naiset piiloaggressiivisia ja juoruavat hänestä selän takana.

Esityksen alkupuolella tulee hyvin esiin se, miten Julielle itselleen oma sukupuoli ei aiheuta ongelmia – ja se, jos mikä aiheuttaa ongelmia ympäristölle. Hän on huutomerkki ympäristössä, jossa kaikkien pitäisi elää normin mukaan. Kun Julielle kasvaa rinnat, ovat niitä nälvimässä sekä miehet että naiset – ja jopa oma äiti.

Pidän esityksen henkilöiden tavasta sanoa kaikki ennakkoluulot niin suoraan kuin ne vain voi sanoa, tykityksestä tulee mukavan anarkistinen tunnelma. Lähes sarjakuvamaisen pelkistetty ja tiivistetty ilmaisu antaa siten potkua sellaisillekin kohtauksille, joiden sisältö on ennalta-arvattava.

Ilves-teatterin lattiasta hieman vinoa, avaraa tilaa käytetään monipuolisesti, ja vain muutamilla rekvisiitan paloilla, muun muassa naisen elämään liittyvillä pannuilla ja kattiloilla, lavastettu näyttämö antaa sopivasti assosiaatioille tilaa.

Esityksen heittämät kysymykset ovat sellaisia, joihin ei vieläkään ole vastauksia. Miksi tyttö ei voi olla poikaa vahvempi? Miksi isä murtuu, kun joutuu elämään vaimon palkalla? Miksi naiset hoitavat suurimman osan kotitöistä?

Ahdistuneessa mielentilassa Julie lähtee juoksemaan ja löytää vihdoin kirjaston. Siellä suurin osa tärkeitä kirjoista on miesten kirjoittamia. Onneksi on sentään yksi: Minna Canth. Siitä Julien saa esikuvan. Nuoret ilvesteatterilaiset tekevät oivan tiivisversion Työmiehen vaimosta, jonka sanoma ei näytä vanhentuneen.

Loppua kohden, etenkin toisella puoliajalla, aletaan kyseenalaistaa alkupuolen kritiikkiä. Siinä aletaan toden teolla miettiä, kenen syy sukupuolten välinen epätasa-arvo oikein on? Minna Cunt muuttuukin siten asetelmallisesta pohdiskelevammaksi ja monisyisemmäksi. Siinä kysytään, itse asiassa vähän samaan tapaan kuin Q-teatterissa parhaillaan esitettävässä Broken Heart Storyssa, että ”Ollako subjekti vai objekti?”

Naistaiteilijan problematiikka teatterimaailmassa on hyvin kuvattu. Mies, jonka jokaisen esityksen lopussa nainen surmataan paloittelemalla koskettaa taiteen portinvartijoiden mielestä jotain hyvin olennaista ihmisyydestä. Sen sijaan kuukautisista kertova taide ei ole mitään.

Keskustelu historiallisten hahmojen kanssa on myös varsin oivaltavaa. Miksei Minna Canth pönkittänyt nuorten naiskirjailijoiden uraa? Mikä naisasianainen se niin tekee?

Naista pidettiin viime vuosisadan vaihteessa ikään kuin synnynnäisenä hysteerikkona, jos hän rikkoi yhteisön normeja. Minna Cuntissa vuosisadanvaihteen hysteerikot lävähtävät keskelle nykypäivää. Hysteriasairaus on poistettu tautiluokituksesta. Mutta onko se täysin kadonnut kuitenkaan? Kuinka moni nainen esimerkiksi kärsii vaikkapa anoreksiasta ja bulimiasta?

Viittauksia mediassa pyörivin feminismikeskusteluihin viljellään paljon. Miesasiamiehet, kalapuikkomiehet, ja perussuomalaisten naiskäsitys saavat kylmää kyytiä. Mutta ei feministejäkään silitetä vain myötäkarvaan. Kun Juliesta tulee teatteriohjaaja, hän ei ehkä teekään niin nerokkaita töitä, vaan tuputtaa omaa queer-näkemystään yleisölle suut ja silmät täyteen. Parodia Annie Mestariampujasta on hulvaton keksintö.

Minna Cunt tiiivistyy lopulta oivallukseen, jonka mukaan naisen uhriasemaa pitävät yllä sekä miehet että naiset. Ilves-teatterin uudet näyttelijät heittäytyvät tilanteisiin, tyylilajeihin ja komiikkaan täydellä energialla ja anarkialla. Loppulaulu Ei kenenkään vaimo on kuitenkin koskettava ja pysäyttävä. Kaiken naurun jälkeen on hyvä muistaa huumorin alla piilevä suru.

Tiedot

Minna Cunt

Ilves-teatterissa

Käsikirjoitus ja ohjaus:

Anni Mikkelsson

Rooleissa:

Ella Kähärä

Kiia Laine

Janna Räsänen

Anna Suhonen

Pietu Wikström

Sandra Wirtanen

Aleksi Ylimäki

Aliisa Ylitalo

Lavastus ja puvustus:

Meri Kirjavainen

Adalmiina Jämbäck

Tarpeisto:

Elena Rekola

Milla Kuikka

Santtu Vilhunen

Äänisuunnittelu:

Ina Mutikainen

Valot:

Jussi Rusanen

Jaakko Klementtilä

http://ilvesteatteri.weebly.com/