The Weight of my Heart

Liisa Pentti käsittelee uudessa sooloteoksessaan The Weight of My Heart muistoja, jotka hän tuo esiin pieniä tarinoita kertomalla. Samalla elokuvat, mielikuvitushenkilöt ja unet menevät hauskasti sekaisin. Lopulta on kyse rakkaudesta ja rakastumisesta.
Pentti on hankkinut itselleen lämminhenkisen harjoitussalin, jossa esittää sooloa. Suuret ikkunat avartavat puupaneelein vuorattua tilaa. Pentti on paikan emäntä, joka sipsuttelee hotellitossukoissa ja imee katsojat luokseen hienovaraisin elein ja liikkein. Hän esittelee tilan, naapurissa toimivan yrityksen ja jopa tanssiyhteisön tanssin talo -hankkeen. Pentin sali sijaitsee Hernesaaressa Henry Fordin kadulla, entisessä Ford Motor Company of Finlandin talossa, johon valmistui 1945 autojen kokoonpanolinja.
Entisiltä konttoritiloilta näyttävä kerros on vaikuttava. Puupaneelit peittävät tiloja, ja rappusissa on yhtiön vuosia 1926-1946 juhlistava maalaus. Paikkaa on haviteltu tanssin taloksi, mutta tällä hetkellä tilat ovat kenen tahansa vuokrattavissa.
Luultavasti Pentin strategia on oikea, sali kerrallaan talo saattaisi vähitellen muuttuakin tanssille omistautuneeksi taloksi. Sisällä on hienoa, mutta ainakin vielä tällä hetkellä paikka on vaikea löytää, ja ympärillä olevat aaltopeltiset rakennukset luovat pelottavaa ilmapiiriä.
Salissa on menneen maailman intiimiä tunnelmaa. Pentti näyttää paljastavan kaiken, vaikkei taida paljastaa ainakaan itsestään juuri mitään. Hän on ironinen, jopa itseironinen. Aina muistojen välissä hän heittäytyy tanssiin. Pentti on armoitettu esiintyjä, joka sulautuu rooliinsa upeasti. Tanssin tekniikka hänellä on yhä hallussa, mukana on lisäksi iän tuomaa keveyttä.
Teos on tanssiesitys, mutta se voisi olla myös liikkuvaisen luennoitsijan luento. Aika ajoin silmäkulmissa välähtävä pilke kääntää teosta myös jonkinlaiseksi stand-up -esiintymiseksi. Pentti kertoo luontevasti tarinoita, joita itse sanoo muistoiksi. Tunnustuksellinen puhe on uskottavaa, vaikka hän tulee itsekin myöntäneeksi tunnustuksia keksityiksi. Muistot ovat muistoja, vaikkakin häilyviä tai ehkä keksittyjä.
Pukusuunnittelija Terttu Torkkolan puvustus täydentää hienosti tarinan kaaren. Pentti muuttuu virttyneessä villatakissa katsojat tervetulleiksi toivottavasta emännästä vähin vaihdoin ylvääksi juhlijaksi, jonka mekon kultalangat kimaltelevat ikkunoista hohkaavan katuvalon välkkeessä.
- Sara Nyberg – 16.11.2011