Julkaistu: 16.11.2011

Temmikongi

Jimi Tenor. Kuva: Astrid Lehto
Omalaatuinen levy-yhtiö tykkää tehdä asioita käsin, itse ja omaehtoisesti - aivan kuin sen artistitkin.

Roope Seppälä, Reima Tuovinen ja Ville Pitkänen perustivat 1990-luvun puolessavälissä Musti Laiton -yhtyeen. Koska kokoonpano aikoi julkaista myös musiikkia, piti samaan syssyyn perustaa levy-yhtiö. Niin syntyi Temmikongi, jonka ensimmäinen julkaisu oli Musti Laittoman esikois-lp Halli.

Siihen monen pienlevy-yhtiön tarina jääkin. Temmikongi laajensi repertuaariaan kuitenkin pikkuhiljaa myös muihin bändeihin ja vaihtoi formaatin cd:stä vinyyliin. Nyt julkaisuja on yli 20.

- Viimeisen 3-4 vuoden aikana toiminta on vakavoitunut, Seppälä kertoo ja jatkaa yhtiön linjasta: - Omaa tietä kulkevat artistit ovat ehdottomasti meidän juttu, se laatu mihin pyritään on sitten vaikeammin määriteltävää. Sultansin Lene tämän hienosti runoili, että kun oikein alkaa ilettämään, niin sitä tietää olevansa oikeilla jäljillä. Se on sitä itsensä peliin laittamista. Sietämättömintä on huomata, kuinka monet vaan yrittää ahtautua määrätynlaiseen muottiin. Sellainen jatkuva riittämättömyys artistissa latistaa. Nämä joiden soitossa on virheitä.

Omalaatuisten artistien joukkoon kuuluvat muun muassa Liimanarina, Jyrki Nissinen, The Seekrets ja Seksihullut. Mutta jos artistit ovat erikoisia, poikkeavia piirteitä on myös yhtiön omassa toiminnassa. Temmikongilla on vinyylin suorakaiverruslaite, jolla kokonaisia vinyylipainoksia on tehty käsityöllä kappale kerrallaan. Joskus yksilöllinen käsityö on yltänyt levynkansiin asti, kuten Sultansin levyn Full Frontal Liven tapauksessa. Jokaisen levyn kansi oli erilainen oma taideteoksensa.

Ihan jokaisen levyn kohdalla ei tällaiseen käsityöhön Seppälän mukaan pysty.

- Sellaiset lippulaivalevyt pyritään kaiverruttamaan itse, niin kuin Jimi Tenorin ja Abdissa Assefan Itetunen 150 kappaleen erä. Se on kuitenkin niin työlästä, ettei ihan jokaista julkaisua viitsi itse kaiverruttaa. Ja tuleehan se toki hiukan kalliimmaksikin.

Silloin tällöin Temmikongi on järjestänyt myös elävän musiikin iltoja. Niin kuin nyt perjantaina 25. marraskuuta, kun Semifinalissa soittavat Mustat kalsarit, Musti Laiton, Jyrki Nissinen ja Liimanarina.

Varsinaisesta säännöllisestä klubitoiminnasta ei Seppälän mukaan ole kuitenkaan kyse. Ennemminkin täsmäiskuista.

- Tyypillisesti ollaan järkätty keikkoja kiertueina, mutta ne on nimetty vähän miten sattuu. Edellinen kiertue oli nimeltään Missi ja jääkiekkoilija. Semifinal on ollut meille hyvä tukikohta, ne ymmärtävät meidän pyrkimyksiämme, mutta olemme kyllä järjestäneet keikkoja vähän siellä sun täällä.”

Ensi vuodelle suunnitteilla on jo ainakin Jimi Tenorin, Cleaning Womenin ja Kokeellisen  elektronisen seuran eli Koelsen yhteiskeikka Korjaamolla 3. maaliskuuta.

- Se tulee olemaan jännä keikka. Kaikki keikalla käytetyt soittimet ovat itsetehtyjä.

Temmikongilla on muitakin suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen. Äänitteillä on Jyrki Nissisen esikois-lp ja suunnitteilla oma kivijalkatila.

- Tarkoituksena ei olisi niinkään pystyttää kauppaa kuin elämyksellinen tila, jossa voisi olla niin näyttelyitä kuin keikkojakin. Siellä olisi myös se vinyylinkaiverruslaite, joten paikan päälle voisi tulla kitaran kanssa ja nauhoittaa oman lurituksen. Ja vaikka viedä pitkäksi venähtäneen illan päätteeksi vaimolle oma levytys kukkapuskan sijaan.

Lyökö levyjen julkaiseminen leiville, kun suunnitelmat ovat näinkin isoja? Tai pääseekö sillä ainakin omilleen?

- No ei. Mutta voit kirjoittaa, että tämä on intohimorikos itseä kohtaan.

Tiedot

Temmikongi

Temmikongi tarjoaa:

Mustat kalsarit
Musti Laiton
Jyrki Nissinen
Liimanarina
Semifinal 25.11.2011
Liput 7 e

www.semifinal.fi

www.temmikongi.com

www.myspace.com/temmikongirecordings

www.youtube.com/user/Temmikongi