Julkaistu: 15.09.2011

Siinai

Kuva: Aapo Huhta
Krautrock -lähettiläiden esikoislevy Olympic Games ei avaudu helposti.

Menneen kesän aikana ei voinut välttyä kuhinalta, joka velloi nelihenkisen Siinai-yhtyeen ympärillä. Kokoonpanoon iskettiin kotimaisen vientitoivon leima musiikkikriitikoiden toimesta. Siinain Olympic Games debyyttialbumi onkin kerännyt kiittävää palautetta myös kansainvälisiltä musiikkiarvostelijoilta. Siinain hehkutus vihjaa tervetulleeseen musiikillisen itsetunnon nousuun kotimaassa, sillä yhtyeen musiikki puhuttelee loppupeleissä melko rajattua yleisöä. Siinain musiikin ylivoimaisesti vahvin vaikutin on krautrock, jonka kulta-aika sijoittuu 1970-luvun Saksaan. On hienoa, että Suomessa uskotaan massayleisöjä kosiskelemattomien yhtyeiden, kuten Siinain, potentiaaliin.  

Vuoden 2009 aikana alkunsa saanut Siinai syntyi Joensuu 1685-, Äänijännite- sekä Zebra and the Snake -kokoonpanoissa vaikuttaneiden muusikoiden lyödessä hynttyyt yhteen. Kitaristi Risto Joensuu, basisti Matti Ahopelto, rumpali Markus Joensuu ja kosketinsoittaja Saku Kämäräinen painelivat yhdessä treenikämpälle avoimin mielin. Soittosessioiden aikana yhtyeen linja alkoi itsestään kasvaa massiivisen ilmaisun suuntaan. Syntyi instrumentaalista, jumittunutta, krautrock-elementtejä kierrättävää musiikkia.

Kesällä 2011 norjalaisen Splendour-levymerkin kautta ilmestyneen Olympic Gamesin punainen lanka eli toisto selvenee jo alkukappaleen Anthem1&2 aikana. Kahdeksan olympialaisteeman mukaan nimettyjen kappaleiden rakenteet toistavat junnaavasti itseään. Sähköimpulssit välittyvät iholle asti, rytmitys on tasaista kuin huippu-urheilijan hengitys. Tunnelmasta syntyy hypnoottinen ja kolkko, musiikki tuntuu kylmältä ja kliiniseltä. Kappaleet ovat kestoltaan pitkiä, hitaasti kasvava Victory lähes yhdeksänminuuttinen järkäle.

Instrumentit eivät varasta toisiltaan tilaa, mitä nyt kiertävä kitara saattaa hetkittäisesti nousta koskettimien yli, tai päinvastoin. Suurin poikkeus kappaleiden yhteisestä linjasta on Munich 1972, jossa särmä kitara vie pääroolin.

Olympic Games on vaikea levy varsinkin kuulijalle, joka on tottunut rockin ja popin koukkuihin. Varsinaisista sävellyksistä albumin kappaleiden yhteydessä ei voida puhua, ne jäävät hahmotelmiksi. Kokonaisuus on häiritsevyyteen asti hallittu, mikään ei rönsyile tai poikkea levylle luoduista raameista. Siinain innovatiivisuuden ytimeen on vaikea yltää, kun päässä syntyy mm. Mt. Olympoksen ja Olympic Firen aikana vääjäämättä kuvia lapsellisista laser-valoista. Toisaalta Olympic Gamesin kiinnostavimmaksi ulottuvuudeksi nousee kuitenkin juuri sen haastavuus – saadakseen kiinni edes jotenkin albumista kiireinen ihminen joutuu väistämättä pysähtymään ja keskittymään.

Siinai on jättänyt keikkailupuolen vähemmälle, esikoislevyn julkaisu on ajanut live-tilanteiden ohi. Syksyn keikkakalenteriakaan ei suoranaisesti pullistele, mikä osittain johtunee siitä, että Siinai työstää jo täyttä höyryä uutta albumia. Entistä mielenkiintoisemmaksi projektin tekee se, että kakkoslevyllä kuullaan myös laulua kanadalaisen Wolf Parade -yhtyeen Spencer Krugin esittämänä. 

Tiedot

Siinai

30.9.2011 Levynjulkaisukeikka Kulttuurikeskus Korjaamolla

9.10.2011 Tavastia

11.11.2011 Kuudes Linja 

Siinai: Olympic Games (Splendour 2011)

http://siinai.tumblr.com/