Julkaistu: 28.09.2011

Broken Heart Story

Kuva: Patrik Pesonius
Saara Turusen käsikirjoittama ja ohjaama teos pureutuu luomisen problematiikkaan.

Nykyisen Q-teatterin tiloissa toimi ennen leffateatteri Astra. Siellä tuli teininä käytyä. Q-teatterin syksyn uutuus on kuin palaisi rikospaikalle, leffaan. Saara Turusen käsikirjoittama ja ohjaama Broken Heart Story on hyvin visuaalinen ja elokuvallinen. Esityksessä käytetään paljon live-videota ja näyttelijäntyössä  hätkähdyttäviä, välillä hauskoja, välillä shokeeraavia pysäytyskuvia. Kasarileffa Pretty Woman vilahtelee sekä repliikeissä että kuvastossa. Kasperi Laineen äänisuunnittelukin on kuin tyylikkäästä kauhuelokuvasta. Jopa katsomo on asetettu jälleen perinteiseen suorakaidemalliin, kuten se oli vanhana leffateatteriaikana.

Sielu karkuteillä

Mitä tapahtuu, kun sielu pakenee haltijaansa? Muinainen ja runollinen teema konkretisoituu Turusen teoksessa. Elina Knihtilä tulkitsee karismaattisesti ja vakuuttavasti kyynistä kirjailijaa, joka on hukannut sielunsa. Sielu edustaa kirjailijan feminiinistä, tunteellista puolta, ja vastineeksi kirjailija on liimannut katkerana itselleen viikset. Yli-ihmismäistä kirjailijaa kiinnostavat vain suuret ja synkät aiheet, kuten kapitalismi ja kuolema. Olosuhteet kirjoittamiselle ovat kuitenkin kuin Kafkan maailmasta; kirjailija on eristäytynyt ja Annukka Pykäläisen lavastus korostaa ahdistusta ja epäluuloisuutta. Kapeista aukoista kurkistelevat niin naapurit (Lotta Kaihua)  kuin kirjailijan vanhemmatkin.

Höpsöjä vanhempia tulkitsevat hauskasti sympaattinen Ylermi Rajamaa ja komediennen taituruudella edellä mainittu Kaihua. Vanhemmat ovat kiinnostuneet vain tyttärensä kämpän siisteydestä ja tarjoavat osuvasti pölynimuria ratkaisuksi kaikkiin ongelmiin. Vihdoin masentunut kirjailija löytää sielunsa, jota tulkitsee sensuellisti ja ilmeikkäästi Laura Birn.

Surrealismia ja antiikin kuvastoa

Sielu vaatii saada kertoa kirjailijalle uuden näkökulman, ja näin tapahtuu. Kuvasto tihenee surrealistiseksi muistuttaen David Lynchin elokuvia. Sielun tarinassa vilahtelee mm. hurmurimainen ulkomainen mies (Eero Ritala), psykopaattinen paloittelusurmaaja (Ylermi Rajamaa), Beethoven ja seksikäs sähisevä Daisy-kissa (Emmi Parviainen) ja tietenkin Pretty Woman -elokuva.

Ville Seppäsen valomaailmassa pimeys, strobot ja hätkähdyttävät pysäytyskuvat vaihtelevat. Näyttelijät pysähtyvät välillä vaikuttaviksi patsaiksi Turusen taitavassa ohjauksessa. Kai Kawadan livekuvaus heijastetaan kuin stereokuvana kulisseihin ja näin surrealistinen elokuvamaisuus vain korostuu.

Turunen käyttää antiikin ajoilta tuttua kuoroa tarinan kuljettajana: välillä näyttelijäryhmä tulkitsee yhteen ääneen lakonisesti näytelmän runollista tekstiä. Ratkaisu on tehokas. Antiikin tragediaa lähestyy myös vahva kuva Parviaisen esittämän Daisy-kissan kuolemasta. Verta valuva Parviainen on puettu rinnat paljastavaan punaiseen viittaan. Riitta Röpelinen käyttää puvustuksessaan muutenkin paljon symboliikkaa: Knihtilä on puettu ajattomaan miestenpukuun, Birn taas vanhanaikaiseen punaiseen sukkanauhakorsettiin.

Luoja ja luotu kamppailevat

Hyvin esitystä taustoittavassa käsiohjelmassa Turunen vertailee mielenkiintoisesti Pretty Woman -elokuvaa, Frankensteinia, Pinocchiota  ja Pygmalion-myyttiä. Kaikkia yhdistää ns. luojahahmon halu muokata elottomasta elollinen, tai elollisesta itselleen mieluisa. Joissakin tarinoissa, kuten Frankensteinissa ja tarinoiden toisinnoissa (My Fair Lady) uusi luomus nousee luojaansa vastaan. Teema näyttäytyy kiinnostavasti ja kysymyksiä herättävästi Turusen ohjauksessa.

Komerosta löytyvä sielu kapinoi ja haluaa pois omistajansa luota. Birn esittää tilanteen hienosti ja tulkitsee komeasti Kasperi Laineen säveltämän Sydämeni laulun: ” Juoksen ja palan, nousen ja huudan, tule ja ota sydämeni laulu”. Intohimoisesta, rokkaavasta ja sopivan epätoivoisesta biisistä tulisi varmasti radiohitti!

Valtataistelu korostuu Knihtilän vaatiessa sielua takaisin kotiin. Mutta kumpi vie kumpaa? Omistaako taiteilija sielunsa, vai onko se oikeastaan ainoa mitä hänellä on? Tapahtuuko luominen vapaudessa, vai onko se muottiin puristettua pakonomaisuutta? Knihtilä tulkitsee hämmennyksen kauniisti kohtauksissa, joissa hän avaa nutturansa ja irrottaa viiksensä muuttuen taas naiseksi ja jälleen takaisin viiksekkääksi mies-naiseksi. Feminiinisyys ja maskuliinisuus taistelevat.

Lopussa teoksen fantasiallisuus korostuu. Kuoron messutessa apokalyptistä ja runollista tekstiä kirjailijan talon tuhoutumisesta ahdistava lavastus avartuu yllättäen kauniiksi kuvaksi: Jotakin hajoaa ja häviää, mutta vapaus ja avaruus tulevat tilalle. Muutoksen välttämättömyys ja väistämättömyys konkretisoituvat. Broken Heart Story on puhuttelevaa ja kuvastoltaan kunnianhimoista nykyteatteria.

Tiedot

Broken Heart Story

KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS: Saara Turunen

TEKSITN DRAMATURGI: Heini Junkkaala

ROOLEISSA: Elina Knihtilä, Laura Birn. Ylermi Rajamaa, Lotta Kaihua, Eero Ritala, Emmi Parviainen

LAVASTUS: Annukka Pykäläinen

VALO- JA VIDEOSUUNNITTELU: Ville Seppänen

PUKUSUUNNITTELU: Riitta Röpelinen

ÄÄNISUUNNITTELU: Kasperi Laine

LIVEKUVAUS: Kai Kawada

TARPEISTON VALMISTUS: Maija Poskiparta

MASKEERAUS: Tuomas Kiiliäinen

OHJAAJAN ASSISTENTTI: Elisa Itkonen

GRAAFINEN SUUNNITTELU JA VALOKUVAUS: Patrik Pesonius

Kantaesitys Q-teatterissa 21.9.2011

http://www.q-teatteri.fi/