Julkaistu: 21.06.2011

Urb 2011

URB Lasipalatsin aukiolle kaksi vuorokautta kestävän Dublin2 -liveroolipelin.
Heinä-elokuun vaihteessa Helsingin katukuvaa värittää urbaanin taiteen festivaali URB.

URB –festivaali  tuo monimuotoisia esityksiä ja tapahtumia Helsingin keskustaan Kiasmaan, Lasipalatsin aukiolle ja muihin keskustan julkisiin tiloihin, sekä Stoa Itä-Helsingin kulttuurikeskukseen.

Urbaanin festivaalin tuottaja Mikael Aaltonen kertoo tänä vuonna mukana olevan kymmenkunta hyvin erilaista tapahtumaa.

- Järjestäjänä ja lähtökohtana on Kiasma – taideinstituutio ja sen painotukset. Emme itse mitenkään voi olla osa alakulttuuria, sen täytyy nousta ulkopuolelta. Mutta voimme saada aikaan keskustelua populaarikulttuurista, alakulttuurista ja taiteen suhteesta.

Vuodesta 2000 organisoitu tapahtuma kehittyy ja muuttaa muotoaan vuosittain.

- Aluksi oli katutanssi, jota toki vieläkin esitetään. Mutta kulttuurin muutos on ollut valtavaa, moni taidemuoto on tässä ajassa noussut marginaalista yleisesti tunnetuksi. Tekijöitä on enemmän kuin ennen.

Aaltonen toivoo monitaiteellisen festivaalin rohkaisevan eri alojen kohtaamista ja yhteistyötä.

- Olemme mukana, ehdotamme asioita ja tuemme taiteilijoiden kehitystä. Tavallaan tämä on myös taidekasvatuksellinen projekti.

Koska tätä kirjoittaessa kesäkuussa ohjelmiston suunnittelu on osin kesken, Aaltonen nostaa esiin kolme festivaalin tapahtumaa. Argentiinalainen nuori teatteriohjaaja Mariano Pensotti tuo Buenos Airesissa, Berliinissä ja Brysselissä tekemänsä Sometimes I think, I can see you -teoksen Helsingin keskustaan.

- Englanniksi teosta kutsutaan mahtipontisesti interventioksi, toteaa Aaltonen. Siinä Pensotti etsii etukäteen Suomesta neljä kirjailijaa, jotka hän installoi vilkkaaseen kaupunkitilaan kirjoittamaan näkemästään. Epätavallisessa yleisösuhteessa teoksen äärelle pysähtyvä ohikulkija on samanaikaisesti kokija ja osa teoksen materiaalia, kun tekstit heijastetaan reaaliajassa aseman seinille. Improvisatoriseen tilanteeseen heittäytyvät ainakin runoilija, prosaisti ja dramaturgi.

Ensimmäistä kertaa URB tuottaa kaksi vuorokautta kestävän liveroolipelin Lasipalatsin aukiolle, jonne rakennetaan pakolaisleiri.  Tarkoituksena on tehdä näkyväksi siirtolaisten kohtaamaa karua todellisuutta ihmissalakuljetuksesta, paperittomuudesta ja harmaista työmarkkinoista. Pelaajien hahmot perustuvat tositarinoihin, ohikulkijat pystyvät seuraamaan peliä ja myös hyppäämään siihen vierailijoina sisään. Tekijät JP Kaljonen, Johanna Raekallio ja Haidi Motola etsivät 80-100 ihmistä sitoutumaan Dublin2 -peliin koko sen ajaksi. Pelillä tekijät haluavat kiinnittää huomiota turvapaikan hakijoiden todellisuuteen.

Viime vuonna URBissa esiintynyt saksalais-ranskalainen tanssijapari Sébastien Ramirez ja Hyun-Jung Wang palaa valmistamaan tanssiteoksen neljälle tanssijalle. Itä-Helsingin kulttuurikeskus Stoan näyttämöllä nähtävä True Blue Market käsittelee ihmisten välistä vuorovaikutusta ujouden, uskalluksen ja luottamuksen kautta. Ramirez ja Wang pitivät teoksen koetanssit Helsingissä ja Jyväskylässä aiemmin tänä vuonna, ja mukaan valikoitui kaksi katutanssitaustaista tanssijaa ja kaksi nykytanssijaa. Liikemateriaali hyödyntää molempien tekniikoita.

Esitysten ja tapahtumien lisäksi festivaali järjestää taidepainotteisia työpajoja, joista Aaltonen lupaa infoa Kiasman nettisivuille kesän kuluessa.

Tiedot

Urb 11 -festivaali

29.7 - 7.8.2011

Kiasma, Stoa, Lasipalatsin aukio ja kaupungin keskustan julkiset tilat

Sébastien Ramirez ja Hyun-Jung Wang
True Blue Market
Stoa
Ti 2.8 19.00
Ke 3.8. 19.00
Liput 15/10e

Mariano Pensotti
Sometimes I think, I can see you
Myöhemmin julkistettava kaupunkitila
Ke 3.8. – 5.8.

JP Kaljonen, Johanna Raekallio ja Haidi Motola
Dublin2
Lasipalatsin aukio
Pe 5.8. - su 7.8.

Lisätiedot, lopullinen ohjelma, liput ja ilmoittautumiset http://www.kiasma.fi/