Julkaistu: 26.05.2011

Rautavaara – Oulunkylän tähti

Kuva: Laura Rautjoki
Lenkkiteatteri tuo varhaista Smedsiä Maunulan urheilumajalle.

Lenkkiteatteri ilmoittaa lähtökohdakseen urheilun ja taiteen yhdistämisen. Mikäs sopisikaan ryhmälle paremmin kuin Tapio Rautavaarasta kertova näytelmä. Kristian Smedsin näytelmä Rautavaara – Oulunkylän tähti vuodelta 1997 tutkiskelee suomalaista sankaruutta tänä päivänä urheilija-näyttelijä-laulajan kautta.

Alun perinkin kollaasimaiseksi suunniteltu, irrallisista kuvista koostuva Rautavaara, Oulunkylän tähti kuorutettaan  nyt Lenkkiteatterin käsittelyssä päällekirjoituksella. Jos Rautavaara - Oulunkylän tähti oli 1990-luvulla traagisuuden ja komiikan läkähdyttävää vuoropuhelua, niin nyt sen tempo ei vaikuta lainkaan kiihkeältä. Kekseliästä, puhuttelevaa ja väkevää teatteria se kuitenkin on, edelleen.

Toki tunnelma on intensiivinen, mutta kaukana sellaisesta kuvien ja havaintojen tykityksestä, millaista nykyään tarjoillaan jopa Kansallisteatterin isolta lavalta.

Vuoden 1997 Suomi oli tosiaankin erilainen paikka kuin Suomi vuonna 2011. Sen Lenkkiteatteri on ohjaaja Maria Hyökyvaaran johdolla osittain ottanut huomioon. Teatterikin oli tuolloin aika erilaista kuin tänään: se otetaan esityksessä huomioon vaihtelevasti. Esityksessä on runsaasti Smeds-pastisseja, hänen tyylinsä tahallista ryöstöviljelyä ja median hänestä luoman messiashahmon purkamista.

Vuoden 2011 Suomeen ei kurkista pelkästään Rautavaara, vaan myös Jani Honkaselän näyttelemä Smeds. Vuonna 1997 hän oli melko tuntematon, toki lahjakkaana pidetty ohjaaja-käsikirjoittaja. Neljäntoista vuoden jälkeen hän on merkittävän Eurooppalaisen teatteripalkinnon saanut, kansainvälisesti tunnetuin suomalainen teatterintekijä.

Kansanomaisuutta postmodernissa hengessä

Rautavaara - Oulunkylän tähti esitetään isossa teltassa keskellä Maunulan lenkkeilymaastoja. Tila sopii suomalaisuuden purkamiseen oivallisesti. Alussa Rautavaara (Tommi Taurula) on nyreissään siitä, että hänet aiotaan nostaa jälleen lavalle. Ja kuka ihme tämä ”smetsikin” oikein on? Siitä lähtee matka kohti Suomea, sen raiskattuja metsiä, saastutettuja vesiä, invalideina omassa ulosteessaan makaavia teuraseläimiä, omaa häntäänsä jahtaavia kettuja. Rautavaaraa kyyditetään kottikärryissä pitkin lohduttomia maisemia.

Suomi on vaurastunut sodan jälkeen, mutta mikä on ollut hinta? Ja mihin nyt? Rautavaara edustaa jälleenrakennuksen sukupolvea, ihanteita, yhdessä ponnistelemista. Nyky-Suomi on kaikkea muuta.

Rautavaara, Oulunkylän tähti käy läpi rinnakkain Rautavaaran elämää ja Suomen nykyistä tilaa. Rautavaaran historiaan liittyy sota-aika ja sen arvet. Lisäksi rivien välistä huokuu kertomus kommunistien kohtelusta sodan jälkeen, pitkään vaietusta historiasta, jota on vasta viime vuosina avattu laajemmin. Moni maailmanparantaja joutuu maailman musertamaksi, pilkan ja häväistyksen kohteeksi.

Jenni Rahunen näyttelee koskettavasti vammaista tyttöä Hiljaa, joka joutuu isänsä ja kylän miesten seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Vammainen tyttö pelkää kommunistista säteilyä. Naiseen tiivistyy moni vaiettu asia. Anneli Saulin seksikäs roolityö kummittele jossain taustalla.

Nykypäivään taas viitataan tuomalla koulusurmaajat lavalle Humanity is overrated -tekstillä varustettuihin t-paitoihin puettuina. Rinnastus on aika tehokas. Koulusurmaajatkaan eivät ole syntyneet missään tyhjiössä, pulpahtaneet jostain vain. Niissä voi nähdä koko Suomen väkivaltaisen historian perinnön.

Tommi Taurula näyttelee herkästi Rautavaaraa. Hän on tunteva ja elävä, pehmeä sankarimies. Monissa rooleissa huhkivaa joukkoa ei voi moittia: lavalle lätkähtää milloin huora (Rahunen), milloin hilpeäntörkeä Gandhi (Mikko Hietanen), milloin karismaattinen saarnaaja Niilo Yli-Vainio (Honkaselkä) ja piipahtaapa siellä myös TJ Särkkä (Hietanen) kuuluisine koirineen.

Historialliset hahmot linkittyvät nykypäivään usein ironian kautta. Huumori kukkii parhaimmillaan kansanomaisen rehevänä ja samalla aidon postmodernissa hengessä.

Näyttelijät puhuvat välillä suoraan yleisölle, mutta kovin pitkiä saarnoja ei kuitenkaan kuulla. Pikemminkin yleisöä halutaan herätellä ja härnätä.

Pentti Linkolan (Esa Kytösaho) pitkä teksti saa naivistisen, mutta sydämeenkäyvän kuvituksen. Hänen näkemykseensä maalaismiehestä ja taajamanaisesta tiivistyy hyvin monet näytelmän keskeiset teemat. Suomi on muuttunut niin, että nyt sukupuolet elävät toisistaan erillään, maaseutu tyhjenee ja luonnosta vieraannutaan yhä kauemmas ja kauemmas. Taajamanaisia ihanan herkullisine mekkoineen esittävät keikistelevästi Maria Hyökyvaara ja Jenni Rahunen.

Yhteiskuntakritiikin lomassa kurkistetaan suomalaiseen parisuhteeseen: se on täynnä tukahdutettuja toiveita, mutta myös paljon syviä, aitoja tunteita.

Minkäänlaiseen valoisaan loppuun ei suomalaisuuden tarkastelussa päädytä, mutta jo pelkkä pahan olon artikuloiminen tuottaa jonkinlaista helpotusta.

Mitä on suomalaisuus?

Rautavaara - Oulunkylän tähti -näytelmässä näkyvät monet teemat, jotka nousivat Smedsin myöhemmässä tuotannossa tärkeiksi. Huutavan ääni korvessa tarttui korpikommunistien ja hurmoksellisen uskonnollisuuden perintöön, Jumala on kauneus taas perkasi taiteilijan suhdetta omaan aikaansa.

Rautavaara - Oulunkylän tähti sisältää paikoin häiritsevän paljon Smeds-pastisseja. Esimerkiksi Huutavan ääni korvessa -näytelmästä varastettu mössätty meloni ja Tuntemattoman sotilaan alusta poimittu loppulaulu Ihanaa, Leijonat ihanaa ovat jo kenties vähän liikaa.

Kummatkin ovat sinänsä hyviä oivalluksia, mutta ne olisivat vaatineet lisää kierrettä, jotain omaa näkökulmaa. Nyt ne tuntuvat vain tehokeinoilta. Ne kyllä tehoavatkin, mutta jättävät jälkeensä vähän tyhjän olon. Pastissin käyttämisessä tarvittaisiin kautta linjan enemmän omia havaintoja.

Videota käytetään tarkasti ja esitys on rytmitajuisesti rakennettu, musiikkia sovelletaan sopivan manipuloivasti. Suomalaisuuden ytimeen iskevät laulut esitetään rinnakkain ei-niin-mairittelevan nykytodellisuuden kanssa.

Esitys on mielestäni aivan liian pitkä. Kohtauksia olisi voitu karsia ja tiivistää ja kokonaisuudesta olisi voitu leikata itsestäänselvyyksiä pois. Ohjaajan oma kädenjälki meinaa hukkua. Esimerkiksi naishahmoihin olisi naisohjaajaa voinut löytää omaperäisemmän näkökulman. Ohjauksesta puuttuu persoonallisuutta ja esityksessä jäädään välillä liiaksi ihailemaan omaa nokkeluutta ja hauskuutta.

Kokonaisuutena Lenkkiteatterin esitys on kuitenkin kunnianhimoinen, tarkasti tehty ja visuaalisesti hienosti pelkistetty teos. Sinä kotosuomalainen iltamaperinne liittyy baltialaiseen esineteatteritraditioon. Se yhdistelee aikatasoja oivallisesti. Siinä näytellään antaumuksellisesti, rohkeasti ja selkeästi. Monet sen kysymyksistä ovat yksinkertaisia, mutta tärkeitä. Niitä ei voi ohittaa, jos haluaa ymmärtää, mitä suomalaisuus on tänään.

 

Tiedot

Rautavaara - Oulunkylän tähti

Käsikirjoitus Kristian Smeds

Ohjaaja ja sovittaja Maria Hyökyvaara

Puvut Susanna Suurla

Videot Tomi Laitinen

Lavastus Petteri Jarmala

Äänisuunnittelu Marko Pakarinen

Valot Esa Kytösaho

Näyttelijät: Tommi Taurula, Jani Honkaselkä, Esa Kytösaho, Jenni Rahunen, Maria Hyökyvaara

Ensi-ilta 17.5.2011

Esityksiä 18.6.2011 saakka

Maunulan maja

www.lenkkiteatteri.fi/