Julkaistu: 26.05.2011

Ei kenenkään maa

Kuva: Tanja Turpeinen
Hanna Mykkänen on ohjannut Metropoliaan kunnianhimoisen tulkinnan Harold Pinterin näytelmästä.

Toisinaan suomalaisissa draamoissa irvaillaan alkoholinkäytön kustannuksella. Dokaus ja örveltäminen saatetaan nähdä asiaan kuuluvana kansanhuvina. Brittiläisellä, muutama vuosi sitten edesmenneellä Harold Pinterillä oli teemaan toisenlainen asenne. Hänen näytelmänsä Ei kenenkään maa tempaa katsojansa suoraan alkoholismin pimeälle puolelle, deliriumien hurjaan maailmaan. Sukellus tehdään kuitenkin tyylikkäästi ja älykkäästi, jopa koukuttavasti.

Metropoliasta teatteri-ilmaisun ohjaajaksi valmistuva Hanna Mykkänen on valinnut lopputyökseen kunnianhimoisen näytelmän ja siitä hatunnosto.

Paneutuminen rankkaan miehiseen maailmaan on vaatinut varmasti pureskelemista, mutta Metropolian esitys on syntynyt selkeästi hyvien tähtien alla. Kiinnostavan näkemyksen ja hyvien näyttelijöiden lisäksi Mykkäsellä on ollut onnea saada ohjaavaksi opettajaksi Pieta Koskenniemi, joka taitaa absurdin draaman käsittelyn. Lopputulos on jännittävää ja kutkuttavaa teatteria, jossa komiikka ja kipeys yhdistyvät.

Esitystila avautuu katsojalle todellisena välitilana, ei kenenkään maana, jota lukemattomat pullot ympäröivät. Tanja Turpeisen  toimivaan lavastukseen kuuluu lisäksi ilmassa roikkuvia tyhjiä taulunkehyksiä. Oviaukkokin sisään ja ulos on pelkkä kehys, silti kuin läpinäkyvä kalterikko mielen vankilaan.

Näytelmän tapahtumapaikkana toimii omalaatuinen majatalo, jossa kaikki on vinksahtanutta. Sisään eksynyttä vierasta kohdellaan varsin ruhtinaallisesti, sen sijaan talosta ei niin vain pääse pois. Isäntänä talossa toimii varsin erikoinen Hirst (Ville Mustonen), joka on pyhittänyt sielunsa pullojen kanssa askartelulle, toki myös lasillisen kanssaan ottaville vieraille. Sisään astuu Mr. Spooner, niinikään maksaana huuhteleva originelli, jonkinlainen taidekriitikko ja kulahtanut esteetikko (Eemeli Utunen). Miesten välillä on synergiaa ja salaisuuksia, mutta alkupuoli pelataan piinaavasti toistuvalla utelulla: Olemmeko tavanneet? Missä olemme tavanneet?

Mukaan deliriumien pyörteisiin liittyy uskomaton kaksikko, Foster ja Briggs (Samuli Jaskio ja Mikko Dahlström). Heistä ei oikein tiedä ovatko he gangstereita, palvelijoita, vai painajaisista karanneita pirulaisia. Utuisuutta ja naisellista värinää esitykseen tuo mukaan Tanja Turpeinen. Hänen edustamansa hahmo ei sano mitään, mutta on vuosisadanvaihteen kesäpuvussaan ja hiljalleen pihakeinussa keinahdellen vangitsevana läsnä, kuin unikuva.

Alkaa Pinterille tyypillinen kissa ja hiiri -leikki, jossa muistot, muistamattomuudet, pettämiset, lähdöt ja henkiset konkurssit vuorottelevat. Vahvoja teemoja ovat myös ihmisarvo, ylpeys, itsensä nöyryyttäminen, alkoholismi, taiteen syvin olemus ja lähimmäisen kunnioitus. Taustalla oleva hiljainen nainen muuttuu vähitellen intohimon kohteesta eläväksi moraliteetiksi.

Näyttelijäryhmä tekee hyvää ja tasaväkistä työtä. Toki tässä auttaa sekin, että hahmot on kirjoitettu niin mielenkiintoisiksi. Näyteltävää riittää. Mykkäsen ohjaus antaa ryhmälle luottavaisesti tilaa kokeilla hahmoihin kutkuttavaa vinksahtaneisuutta. Utunen on alkoholisoituneen isännän roolissaan ensin varsin myötätuntoa herättävä, mutta ulkokuoren alta paljastuu myös raadollisia ominaisuuksia. Mustonen on myös mainio kulahtaneen esteetikon roolissaan. Ulkoisesti Mustosesta tulee mieleen legendaarinen brittinäyttelijä Charles Laughton, jonka erikoisalaa olivat sympaattiset, mutta moraaliltaan löyhät hahmot.

Kaksikko Jaskio ja Dahlström on 70-luvun asujaan myöten varsinainen taistelupari. Herrojen statuskamppailu on hauskaa katseltavaa. Dahlström saa pomottavaan hahmoonsa myös jännittävää vaarallisuutta.

Myös esityksen ylöspanoon on satsattu ajatusta ja tyyliä. Alisa Hautavirran suunnittelema puvustus risteilee eri aikakausissa. Kalle Tahkolahden valaistus poimii esityksestä kiinnostavia kuvia ja laajentaa esitystilaa jopa viereisen käytävän puolelle. Erityisen kiehtova on myös Antti Wuokon äänimaailma, jossa alitajunnan sävyt yhdistyvät nostalgisiin iskelmiin. Toivottavasti nappiin menevän teoksen esitystilan ilmastointi saadaan kuntoon. Nyt esitys oli yleisössä istuvalle rankka sekä vahvojen teemojen vuoksi että myös fyysisesti.

Tiedot

Harold Pinter:

Ei kenenkään maa

OHJAUS: Hanna Mykkänen

OHJAAVA OPETTAJA: Pieta Koskenniemi

ROOLEISSA: Eemeli Utunen, Ville Mustonen, Samuli Jaskio, Mikko Dahlström, Tanja Turpeinen

LAVASTUS: Tanja Turpeinen

PUVUSTUS: Aliisa Hautaviita

VALOT: Kalle Tahkolahti

ÄÄNET JA MUSIIKKI: Antti Wuokko, Ruth Åhlberg

GRAAFINEN SUUNNITTELU: Milja Valtonen

VALOKUVAUS Tanja Turpeinen, Antti Wuokko

NETTISIVUT: Nicklas Nyman

TUOTTAJAT Marjaana Larpa, Nicklas Nyman

Näytelmä on Metropoliasta teatteri-ilmaisun ohjaajaksi valmistuvan Hanna Mykkäsen taiteellinen lopputyö.

Esityksiä Metropolian teatterissa, Hämeentie 161,  1.6 asti.

Tiedustelut:  http://www.metropolia.fi/ , 050-3416510