Julkaistu: 27.01.2011

Kyyhky ja unikko

Metropolian opiskelijat tekivät tyylikkään Mukka-sovituksen.

Timo K Mukan Kyyhky ja unikko (1970) saa Metropolian opiskelijoiden esityksessä tyylikkään ja musikaalisen, mutta vähän opinnäytemäisen tulkinnan.

Esitys välttää varsin onnistuneesti Mukka-kliseet. Käsiohjelmassa on pieni luonnehdinta Timo K Mukan tuotannosta, joka on selvästi antanut tulkinnalle suunnan: aikoinaan villin pohjolan seksuaalimystikoksi leimattu Mukka kärsi turhasta kohumaineestaan. Kohun takaa paljastuu herkkävaistoinen rakkauden ja kuoleman kuvaaja.

Esityksessä ei kuitenkaan luodata joitain Kyyhkyn ja unikon syvyyksiä ja se tuo tulkintaan latteutta: Mukka on maailmankirjallisuutta myös – tai ennen kaikkea – voimakkaan eksistentialismin vuoksi, ei pelkästään tarinankerrontansa vuoksi.

 Joka tapauksessa esitys nousee viime vuosina Metropoliassa näkemieni esitysten helmeksi.

Kyyhky ja unikko on tuiman lyyrinen tarina rakkaudesta. Elämäänsä pettynyt, synkkämielinen Pieti Kohlstöm (Lasse Turunen) on palannut kotiseudulleen Lappiin. Rippikouluikäinen naapurintyttö Darja (Jenny Jumppanen) kuitenkin herättää hänet eloon – seksuaalisesti ja muutenkin. Rakkaustarinaa ympäröi koko ajan kuolema, moralisoiva yhteisö ja autioituva kylä. Rakkauden menettämisen pelko saa Pietin lopulta surmaamaan sen ainoan, josta hän välittää.

Sanna Kärkkäisen ohjaamassa tulkinnassa korostetaan tarinan ihmisten tavallisuutta ja pienuutta elämän suurten kysymysten edessä.

Esitystä tekee mieli sanoa musikaaliseksi tulkinnaksi – eikä pelkästään Ilmari Tiitisen oivallisesti näyttelijöiden puheita ikään kuin melodioina jatkavan musisoinnin vuoksi. Musiikin käyttö on orgaanista. Laulun ja puheen välinen juopa ei ole suuri, eivätkä lauletut säkeet tunnu ylimääräisiltä.

Musikaalisuus on esityksessä parhaimmillaan paljon muutakin kuin laulua ja säveliä. Lyyrisyys on läsnä näyttämökuvassa, liukuvissa valotilanteissa ja näyttelijöiden liikkumisessa. Näyttämökuvan muodostavatkin lähinnä valotilanteet. Pienessä salissa tapahtumia ympäröivät puupöllit, joilla muut kuin keskushenkilöt Pieti ja Darja istuvat.

Kalle Luotosen dramaturgiassa aikatasoja on sekoiteltu varsin taitavasti. Esitys on silti liian pitkä ja tarina kerrotaan turhan pieteetillä. Väliajan poistaminen ja esityksen lyhentäminen puolella tunnilla olisi tehnyt hyvää.

Pääpari onnistuu syventämään ilmaisuaan. Parin kohtauksissa – niin monologeissa kuin dialogeissa –  on todellista herkkyyttä ja arjen kauneutta. Sivuhenkilöistä etenkin Sanna Ristaniemi kunnostautuu Darjan kammottavana isosiskona Kirstinä ja uskaltaa tuoda lavalle todella groteskia ilmaisua. Se sijaan muut sivuhahmot jäävät ehkä turhan hassuiksi – ilmaisuun olisi voitu hakea nyansseja ja rankempiakin kontrasteja.

Ihmisten pienuuden ja kyttäävän yhteisön paineen kuvaaminen tuntuu esityksen alkupuolella lipsahtavan monta kertaa kansanomaiseen, muka-viihdyttävään huumoriin, jopa kavereiden naurattamiseen. Se tuntuu Mukka-tulkinnassa jokseenkin turhalta – tai ainakaan sitä ei ole mietitty ja jalostettu tarpeeksi pitkälle.

Luonto on tulkinnassa varsin vähän esillä. Vahvempi näkemys siitä, mitä luonto teoksessa merkitsee, olisi tuonut lavallekin täsmällisempää ilmaisua.

Vaikka työryhmä ei ole saanut aivan pitävää otetta näytelmästä eikä tulkinta lopultakaan vaikuta niin omaperäiseltä, vaikutuksen tekee se, että esitys on mietitty, Mukan kieli on suurimmaksi osaksi hallussa ja kaikissa ratkaisuissa luotetaan vähäeleisyyteen.

Kyyhkyn ja unikon rytmi, leikkaukset ja siirtymät toimivat alun hajanaisuutta lukuun ottamatta varsin hyvin. Parhaimmillaan esityksessä vilahtaa jotain samanhenkistä herkkää uhoa kuin Juha Luukkosen tinkimättömissä ohjauksissa.

Mukka sopii nuorille opiskelijoille, tekijöillä on teoksen maailmaan välitön kosketus ja se tekee vaikutuksen paatuneeseenkin katsojaan.

Tiedot

Teatteriarvio: Kyyhky ja unikko

Käsikirjoitus: Timo K Mukka

Sovitus: Kalle Luotonen

Ohjaus: Sanna Kärkkäinen

Sävellys ja musiikki: Ilmari Tiitinen

Valosuunnittelu: Toni Jyvälä

Valokuvat: Olli Antikainen

Graafinen suunnittelu: Nikolai Tiitinen

Puvustus/lavastus: Anne-Mari Koivisto

Rooleissa: Lasse Turunen, Jenny Jumppanen, Seppo-Ilmari Siitonen, Leo Torvalds, Tuomas Tirkkonen, Anton Krylov Sanna Ristaniemi

www.metropolia.fi

Esityksiä 21.1.-4.2.2011