Julkaistu: 28.10.2010

Puolimieli

Metropolian Puolimieli on visuaalisesti vaikuttava mutta dramaturgisesti keskeneräinen.

Puolimieli on aikamoinen keitos. Se on assosiaatioin etenevä matka ihmisen mieleen. Puolimieli on samalla hirtehinen puheenvuoro nykyajan ihmiskäsitykseen. Yksi nykypäivän sanonnoista kuuluu, ettei ihminen voi luottaa muuhun kuin itseensä. Mutta jos todella ottaa kirjaimellisesti sen, että oma sisäinen ääni kertoo totuuden ja vie oikealle tielle, niin mihin oikein joutuukaan?

Ohjaaja Camilla Anderzén sanoo käsiohjelman saatesanoissa näin: ”Jos paleltaa, voi pukea vaatteita päälle, saunoa tai mennä takkatulen ääreen lämmittelemään.” Mutta entäs jos ongelma liittyykin tunteisiin ja ajatuksiin? Miten päästä eroon masennuksesta tai ahdistuksesta, joiden karkottamiseen ei mikään mekaaninen ratkaisu riitä?

Esityksen lähtöideana on miettiä, millaisia sisäisten äänten ristiriitaisuuksia ihmisen sisältä löytyy. Myyrä (Anni Turunen) lähtee matkalle mielen sokkeloihin. Hänellä on mukanaan laukku täynnä höyheniä. Mielessä seikkaillessaan hän kohtaa Simpanssin (Louna-Tuuli Luukka), Kastemadon (Sofia Smeds) ja Näädän (Jukka Heiskanen) sekä Taimin (Joonas Snellman).

Anderzén on käsikirjoittanut aika meheviä hahmoja, sellaisia sisäisiä ääniä, jotka varmasti itse kukin tunnistaa. Hahmojen tarkoituksena näyttää olevan Myyrän jonkinlainen kiusaaminen ja hämääminen. Myyrä ei kuulu joukkoon, hänen kanssaan ei haluta tehdä sovintoa. Esityksessä on viitteitä jonkinlaiseen aikuisille kirjoitettuun Liisa Ihmemaassa -satuun. Myyrää ympäröi koko ajan vino ja absurdi maailma. Lavalle rakentuu monenlaisia fragmentaarisia kohtauksia: kilpailua, kiusaamistilanteita, hämäämisiä. Ohjaaja osaa rytmittää ja asemoida jänniä kuvia.

Lopulta esityksen tärkeimmiksi teemoiksi nousevat toisen ihmisen kohtaaminen ja hetkessä eläminen. Kun Myyrä on aikansa paininut hahmojen kanssa, hän päätyy toteamaan: ”Voitaisiinko joskus olla odottamatta jotain?” Ajatus on vapauttava ja irrottaa hänet sisäisten äänten kahleista.

Metropolian suurehkoon saliin on rakennettu jännällä tavalla vähän scifimäinen, hämärä ympäristö. Muovilla päällystetyt tuolit on valaistu alta ja asetettu esiintymistilan ympärille. Esiintymispaikan keskivaiheilla on jonkinlainen muoviallas tai kumivene. Toisessa päässä salia on muovin takana soittimia sekä valo- ja äänipöydät. Toiseen päähän salia taas heijastetaan videokuvaa.

Se, että esitys kertoo sekavasta mielestä, ei kuitenkaan oikeuta tekemään sekavaa esitystä. Metropolian suurehkoon saliin rakennettu esitys vaikuttaa monilla ihmisten kohtaamiseen liittyvillä oivalluksillaan sekä perusideallaan, mutta kokonaisuus hajoaa pahimmillaan jankkaaviksi kohtauksiksi.

Valosuunnittelussa ja miksei myös tavassa käyttää tilaa on jopa ammattimaista otetta. Opiskelijoiden töiden visuaalinen taso tuntuu vuosi vuodelta kohoavan. Valosuunnittelussa sorrutaan myös turhaan kikkailuun, mutta kaiken kaikkiaan valon ja pimeyden kanssa leikittely luo hienoja väläyksiä. Kun esitys ikään kuin läpivalaisee mieltä, niin samaa tekee Puolimielen valosuunnittelu: valotilanteet tuntuvat usein avaavan kohtauksiin jonkin uuden kulman.

Näyttelijäntyössä riittää esiintymisvarmuutta, luontevuutta, kykyä tehdä tyyppejä ja löytää niihin vivahteita. Oikeastaan kaikissa näyttelijöissä on jotain niin kiinnostavaa, että heitä jaksaa katsoa, vaikka osin esitys jää käsittämättömäksi.

Tiedot

Puolimieli

Metropolia

Esityksiä 22.10.-4.11.2010

Käsikirjoitus ja ohjaus: Camilla Anderzén
Lavastus: Anniina Sarlos ja Camilla Anderzén
Puvustus: Työryhmä
Valosuunnittelu: Tanja Turpeinen
Äänisuunnittelu: Tiina Tanskanen ja Camilla Anderzen
Tuotanto: Henrika Ignatius

Esiintyjät: Anni Turunen, Joonas Snellman, Jukka Heiskanen, Louna-Tuuli Luukka, Sofia Smeds ja Sanna-Sofia Vuori.

Metropolia-teatterin Teatterisali, Hämeentie 161, 00560 Helsinki

www.metropolia.fi