Julkaistu: 21.10.2010

KONE

KOM-teatterin hieno ja omintakeinen 40-vuotisjuhlanäytelmä osoittaa, miksi perheyrityksen suurin riskitekijä on usein perhe ja yrittäjäperheen suurin riskitekijä yritys.

KONE-näytelmä pyörähtää käyntiin keväisestä illasta 1960-luvulla. Vielä nuorehko Pekka Herlin (Pekka Valkeejärvi) on juuri tehnyt Thorsvikin huvilallaan kuuluisat ASEA-kauppansa, ja riehuu nyt voitonriemuisessa humalassa perheensä seuratessa onnettomana vierestä.

Vuonna 2009 ilmestynyt John Simonin kohuteos Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä esitteli kaikelle kansalle Suomen historian kenties menestyksekkäimmän liikemiehen pimeän puolen, ja ensi vuonna 40 vuotta täyttävä Kom-teatteri on päättänyt juhlistaa merkkivuottaan tekemällä Simonin kirjan pohjalta ”kuningasnäytelmän” Pekka Herlinistä. Esitystä tekemään on valittu työryhmä, joka muistuttaa Komin kunniakkaasta taipaleesta.

Ohjaajana toimii Kalle Chydenius, monet ikimuistoiset Kom-laulut säveltäneen Kaj Chydeniuksen poika. Näyttelijäkaartiin kuuluvat esimerkiksi Juho Milonoff, teatterin nykyisen johtajan ja perustajajäsenen Pekka Milonoffin poika, sekä Vilma Melasniemi, joka on näyttelijävanhempiensa siivellä nähnyt kaikki Komin esitykset vuodesta 1981 lähtien.

Herlin-näytelmän avauskohtaus ei ehdi edes loppua, ennen kuin Kirsti Herlinin rooliin laitettu näyttelijä Laura Malmivaara kivahtaa, ettei halua tehdä Kirstin roolia. Hänhän on vasta 36-vuotias, ja haluaisi sitä paitsi esittää Niklas Herliniä, jossa on enemmän inhimillistä tarttumapintaa.

Saman tien näyttämön laidalla istuvan ohjaajan niskaan alkaa sataa vastalauseita nuorilta näyttelijöiltä. Vilma Melasniemi ei halua aina esittää lasta vain siitä syystä, että on pienikokoinen; Niko Saarela ei ymmärrä, miksi superrikas Herlin pitää esittää marttyyrina. Juho Milonoff taas on saanut tarpeekseen koko suomalaisesta teatteriperinteestä ja haluaisi, että Kom tekisi vaihteeksi ”oikeaa taidetta”, kuten esimerkiksi saksalaisvaikutteista katkarapu- tai hyttysteatteria.

Ohjaaja kutsuu hätiin teatterinjohtaja Pekka Milonoffin, ja riitely saa myös pienessä lasikopissaan näyttämön laidalla työskentelevän, Herlin-näytelmän kirjoittajaksi pestatun kirjailija Juha Itkosen tulemaan esiin ja pyytämään, että eikö voitaisi nyt harjoitella tätä näytelmää.

KONE kertoo siis epäonnistuneesta yrityksestä tehdä menestysnäytelmä. Ja kuten arvata saattaa, Kom-teatterin vanha polvi ei, ainakaan tämän esityksen puitteissa, saa kassamagneetiksi kaavailemaansa ”kuningasnäytelmää” – aivan kuten Pekka Herlin ei aikoinaan ollut saada ketään lapsistaan hyväksymään vastuuta Kone-yhtiöstä. Kuitenkin tästä näytelmästä saattaa tulla lähes yhtä hyvä kassamagneetti kuin kuvitteellisesta Herlin-näytelmästä, sillä se on monella tapaa ansiokas ja yleispätevä, paljon suurempi kuin hyvinnäytelty Kone-yhtiön tai Kom-yhtiön tarina itsenään olisi.

Rinnastamalla nämä kaksi yhtiötä – globaalin hissialan perheyrityksen ja keskisuuren suomalaisen, muutaman perheen käsissä olevan teatterin - näytelmä onnistuu luotaamaan syvältä maailman muuttumisesta johtuvaa sukupolvenvaihdoksen vaikeutta, ideologisen isänmurhan välttämättömyyttä ja kyvyttömyyttä ymmärtää uhrauksia sukupolvien välisen kuilun yli.

KONE-esityksessä Kom katsoo itseään, menneisyyttään ja tulevaisuuttaan terveen ja ajoittain hersyvän itseironisesti. Samalla se ei kuitenkaan epäile miellyttää iäkkäämpää teatterikansaa etenkin vanhoilla Kom-lauluhiteillä, jotka onnistuvat nuoriltakin komilaisilta. Esimerkiksi Vilma Melasniemi on itsestään selvä valinta laulamaan Laulua 20 perheestä, jonka hänen äitinsä Kristiina Halkola teki tunnetuksi.

KONEessa tulee näkyväksi ansiokkaasti myös se, mitä teatterin tekeminen on, ja miksi se on niin vaikeaa. Demokraattista työprosessia monimutkaistavat erilaiset taiteelliset intohimot, ja niiden kanssa alati yhteen törmäävä niukkuushyödyke, raha. Yhtä työryhmän jäsentä kiinnostaa eniten henkilöhahmo, ihminen, yhtä maailmanparannus taiteen kautta, ja yksi on siinä ikävässä asemassa, että joutuu ajattelemaan teatterin kassavirtaa. Näytelmässä kysytäänkin aiheellisesti herliniläinen kysymys: onko maailmassa, tai teatterissa, ylipäätään varaa demokratiaan?

KONE-esityksen näyttelijäntyö on suurimmaksi osaksi hyvin vakuuttavaa, ja mukana menossa pysyy hyvin jopa käsikirjoittaja Juha Itkonen, jolla on teatterin parissa työskentelystä vasta varsin lyhyt kokemus.

Ja vaikka vanhan polven Pekkojen (Milonoff ja Valkeejärvi) näkemys siitä, että menestyvä teatteriesitys on ennen kaikkea vetävä tarina tunnetuista henkilöistä, lavalla jyrätäänkin, ja touhu on suurimman osan aikaa pikemminkin nuorempien kannattamaa”fragua”, fragmentaarista tragikomediaa, sukeutuu lähes kolmetuntisesta esityksestä lopulta ihan pätevä kompromissi näiden kahden näkemyksen välillä.

Tiedot

KONE

KOM-teatteri

Käsikirjoitus Juha Itkonen
Ohjaus Kalle Chydenius
Esitysdramaturgia Pekka Milonoff
Rooleissa Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Juho Milonoff, Niko Saarela,
Pekka Valkeejärvi sekä Kalle Chydenius, Juha Itkonen ja Pekka Milonoff
Lavastus Eeva Ijäs
Pukusuunnittelu Niina Pasanen
Valosuunnittelu Kari Vehkonen
Videosuunnittelu Ville Seppänen
Musiikki ja ääni Kalle Chydenius
Koreografia Samuli Nordberg
Maskit Leila Mäkynen

Ensi-ilta 13.10.2010

www.kom-teatteri.fi/