Julkaistu: 22.10.2009

Kaikki on hukassa

Martti Mäkelä ja Maija Paunio etsivät sisäistä suttaan runoteatteriesityksessään.

Lausujana tunnettu Martti Mäkelä on valmistanut näyttelijä Maija Paunion kanssa runoteatteriesityksen, joka on punottu susiaiheisista runoista. Vahva eroottisuus ja rakkauden kaipuu antavat pohjavireensä Paunion ja Mäkelän esitykselle, mutta on siinä muitakin virtauksia, ja paljon. Mistähän aloittaisi?

Työryhmä on käynyt pieteetillä susiaiheensa kimppuun ja saanut kokoon moniin suuntiin haarovan verkoston. Yhtäältä susi on symboli, toisaalta konkreettinen. Susi on tarinoiden päähenkilö, tarinoiden kertoja, se, jota pelätään ja se, joka pelkää. Dramaturgia lipsahtelee ja kiemurtelee kiehtovasti: juuri, kun yleisö luulee vanginneensa jonkun tilanteen, muuttavat Mäkelä ja Paunio näkökulmaansa. Ja taas mennään.

Susiteemaan sopivat säkeet on saatu jo varsin tunnetuilta runoilijoilta, ihan nuorinta polvea eivät valinnat kata. Risto Ahdin, Ilpo Tiihosen, Arja Tiaisen ja Eeva Tikan runoihin on haettu rinnalle vieläkin vanhempaa materiaalia, kuten otteita Aino Kallaksen Sudenmorsian-romaanista ja unkarilaisesta kansantarinasta Bearnice ēs a farkas. Työryhmä yhdistää pelotta omia puheitaan runoilijoiden säkeisiin.

Satujen pelottava susi vaihtuu yksinäiseen suden hetken, jolle eri maissa annetaan humoristisesti eri versioita. Ranskassa puhutaan hetkestä suden ja koiran välillä silloin, kun hämärä vaihtuu pimeäksi. Suomessa suden hetki on paljon traagisempi kuin pelkkä esteettinen havainto. Susi voi sijaita myös ihmisen sisällä, se voi olla Tiaisen runon mukaan viha.

Karoliina Heiskasen ohjaus alkaa Punahilkka-sadun eroottisella versiolla. Satujen symboliikkahan on totta tosiaan täynnä monenlaista freudilaista meininkiä, eikä aina edes niin peitetysti. Saduista siirrytään mittailemaan ihmisen ja suden yhtäläisyyksiä ja tarinaa sudesta, joka muuttuu mieheksi ja taas takaisin sudeksi. Millaista määräysvaltaa eläin meissä käyttääkään? Välillä suden vastapainona esiintyy lammas. Hupaisimmassa kohdassa Mäkelä ja Paunio näyttävät lammasmaisuuden ikävimmät piirteet sopertelemalla soopaa.

Kiinnostavaa on, miten tarinalliset elementit vaikuttavat voimakkaasti ja jäsentävät esitystä kuulijoille ehkä enemmänkin kuin on ollut alun perin tarkoitus. Runot ovat kuitenkin aina niin tiivistettyjä, että yhdeltä kuulemalta niiden jäsentely ei meinaa onnistua, kuulija tarvitsee kompassia. Tässä tapauksessa kompassina toimivat tarinallisuuden lisäksi toistot ja Mäkelän ja Paunion välille rakentuva draama.

Nokkeluus, sanaleikit ja väistöliikkeet seuraavat toisiaan näppärästi. Heiskasen ohjauksessa on jammailua, hypähtelyä, miimiä, laulua. Heti alussa on vaikuttava, vähän painajaismainen kohtaus, jossa Paunio on esillä ja aukoo suutaan, mutta ääni, joka kuuluu, on möreän miehen, siis kulisseita puhuvan Mäkelän. Myös lapsuuden pehmoeläinsusi pääsee näyttämölle. Se on tosin menettänyt kiiluvat viirusilmänsä, niiden tilalle on ommeltu kivat pienet nappisilmät. Niin. Kivat, mutta tylsät. Pelottava ei ole ainoastaan pelottavaa, vaan myös tarpeellista, mielikuvitusta kiihottavaa.

Tyhjää lavaa rytmitetään ja pilkotaan valotilanteilla. Jyrki Sinisalo on suunnitellut kokonaisuutta eteenpäin vievän, varjoja ja lähikuvia hyödyntävän valodramaturgian. Heiskasen liikunnalliseen ja välillä aika vauhdikkaaseenkin ohjausnäkemykseen valot tuovat lyyrisyyttä. Ohjaaja on rakentanut Mäkelän ja Paunion liikkumiseen koreografian, joka kieppuu vähän samana tapaan kuin koko dramaturgia.

Älynystyröitä ja mielikuvitusta on käytetty dramaturgiassa ja kokonaisuudessa, se on aikuisille katsojille tehtyä, kliseisen suomalaiskansallisen raskauden välttävää meininkiä. Kuitenkin ohjauksessa ja näyttelijäntyössä on puutteita. Tarkemmat leikkaukset ja tiukempi läsnäolo olisivat tehostaneet esitystä hurjasti, tehneet siihen viimeisen silauksen. Välittömyys ei tarkoita löysyyttä, johon välillä lavalla sorrutaan. Paunion heleän naisellinen energisyys piristää ja Mäkelällä riittää voimaa. Välillä Paunion läsnäolo kuitenkin pingottuu teennäiseksi ja Mäkelä taas luotaa paikoin liikaakin karismaansa ja unohtaa pitää runon fokuksessa.

Runoesitykset eivät enää pitkään aikaan ole olleet perinteistä lausuntaa. Mäkelän ja Paunion esitys jatkaa tuoreella, pikemminkin runoteatteria kuin lausuntaa muistuttavalla linjalla. Kaikki on hukassa tarjoaa monimuotoisen, teatterin ja tanssin keinoja käyttävän esityksen, jossa susiteema ei jää vain pintaan. Näennäisestä kepeydestään huolimatta esitys kouraisee sittenkin pintaa syvemmältä.

Tiedot

Kaikki on hukassa – runonäytelmä Susiudesta

Vierailu KokoTeatterissa

Dramaturgia: työryhmä
Ohjaus: Karoliina Heiskanen
Rooleissa: Martti Mäkelä ja Maija Paunio
Lavastus, puvustus ja valokuvat: Metti Nordin
Valosuunnittelu: Jyrki Sinisalo
Äänet: Martti Mäkelä, Kristian Kaikko, Jukka Hannukainen
Esityksiä 30.10.2009 saakka