Julkaistu: 16.10.2009

Itsettömät

Koskettavasti kännissä
Teatteri Takomon Itsettömät on mosaiikkimaisen runsas ja hienosti toimiva näytelmä suomalaisesta alkoholinkäytöstä.

Suomalaisesta teatterista tai kirjallisuudesta ei löydy kovin montaa sellaista teosta, jossa ei ole juoppoa henkilöhahmoa tai ainakin yksiä kunnon ryyppäjäisiä. Teatteri Takomon tämänsyksyinen produktio Itsettömät - suomalaisia rakkaustarinoita alkoholista ottaa tähän kansallisesti rakkaaseen ja raskaaseen aiheeseen aivan uuden näkökulman. Siinä pääosassa on itse alkoholi: juomista ei käsitellä juovien ihmisten näkökulmasta, vaan ihmisiä käsitellään heidän juomisensa kautta. Kuulostaa hurjalta, ja onkin sitä – positiivisessa mielessä.

Itsettömissä hyvin runsaasta, dokumentaarisen arkipäiväisestä materiaalista ja tutuista viinastereotypioista on onnistuttu kokoamaan dramaturgisesti sujuva ja ihailtavan moniääninen näytelmä. Sen osa-alueet näyttelijäntyöstä aina lavastukseen ja valosuunnitteluun pelaavat hyvin yhteen, ja siinäkin mielessä esitys on paljon enemmän kuin osiensa summa.

Heini Junkkaalan ja Elina Snickerin käsikirjoittama ja Riko Saatsin ohjaama näytelmä pohjautuu kasvotusten ja kirjallisesti tehtyihin henkilöhaastatteluihin. Sen nimi on peräisin kansanrunoudesta: juoppoa kutsutaan itsettömäksi, sillä hänen sielunsa on jättänyt hänet.

Näytelmä rakentuu lyhyistä kohtauksista, joista suurimman osan nivoo yhteen jonkinlaiseksi tarinaksi junamatka, jota tehdään Helsingistä pohjoiseen - tai välillä ajassa taaksepäin, suomalaisen juopottelun ja alkoholipolitiikan historiaan. Junassa tarjoilukärry mitä erilaisimpine, toistaan vahvempine väkijuomineen rullaa säännöllisesti näyttämön läpi, ja tarjoilija (loistava Arttu Kurttila) kaupittelee kärkkäästi antimiaan.

Kuka lankeaa alkoholiseireenin laulun edessä ensimmäisenä ja ottaa kantaakseen sanattomanhäpeän, joka seuraa julkijuopottelua yhtä hyvin tämän päivän kuin 1800-luvun Suomessa? Matkalla tutustumme myös muun näyttelijäkaartin (Kurttilan lisäksi Lotta Lehtikari, Susanna Mikkonen, Irina Pulkka ja Jouko Puolanto) hersyvällä antaumuksella esittämien hahmojen henkilökohtaisiin itsettömyystarinoihin, jotka ovat melkein yhtä yksilöllisiä kuin sormenjäljet. Yksi on menettänyt viinalle ex-miehensä, toinen isänsä; yhden mielestä alkoholi on paholaisesta ja juopot pitäisi viedä ladon taakse ammuttavaksi. Yksi tietysti repsahtaa naukkailemaan liikaa kesken matkan, ja yksi on jo täysin ”alan miehiä” eli Helsingistä alkaen niin juovuksissa, ettei osaa muuta kuin haastaa riitaa ja kuseksia vääriin paikkoihin.

Näytelmän henkilöhahmogalleria on runsaahko, ja melkein kaikista hahmoista on tehty rohkeasti yhden asian tai näkökulman miehiä ja naisia – suhteessaan alkoholiin ja kaikkeen muuhunkin. Esimerkiksi surkeaa ihmissuhdehistoriaansa ääneen estoitta vatvova toimittajanainen (Lotta Lehtikari), juomaan ratkeava egoistinen uraäiti (illan parhaat naurut kirvoittava Susanna Mikkonen) ja tarkan teorian juomisputkiensa ajoittumisesta luonut Major Tom (Jouko Puolanto) tuntuvat kuitenkin niin tutuilta, ettei heihin kiinnittäisi reaalimaailman junavaunussa välttämättä edes huomiota.

Itsettömien tekijät ovat oivaltaneet, että kun juodaan alkoholia tai kun puhutaan siitä, todellisuus tapaa ainakin täällä Turmiolan Tommin kotimaassa muuttua ihmeen stereotyyppiseksi. Lavalla tapahtuvaa koomista ja kevyttä tyypittelyä tasapainottavat osaltaan myös kerrotut ja luetut elämäntarinat, jotka ovat lähes poikkeuksetta traagisia. Muun muassa Pankkiirin tyttären (Irina Pulkka) ja Major Tomin kohtalot muistuttavat siitä vääjäämättömästä tosiasiasta, että alkoholi tuottaa maassamme enemmän leskiä, orpoja ja iäksi vammautuneita kuin kaikki sodat yhteensä.

Näytelmä ei kuitenkaan tyydy tutkailemaan pelkästään viinankäytön sosiaalista puolta. Tiedämme jo, että Jeppe juo niin iloon, suruun kuin eksistentiaaliseen ahdistukseenkin – mutta miten Kuningas Alkoholi voi toimia näissä kaikissa tilanteissa? Itsettömät kuvaa myös nousuhumalaa, tätä pettävää kaikkivoipaisuuden ja huolettomuuden tilaa osuvasti, eksyen lopuksi ehkä liiankin syvälle juopumustilan psykologis-kosmisiin sfääreihin.

Näytelmä välttää moralisoinnin täysin, ja siinä on tilaa yhtä aikaa yhtä lailla alkoholinkäytön mukaville ja humoristisille puolille kuin juopottelun moninaisille riskeille ja lohduttomille tarinoille turhista ja ennenaikaisista menetyksistä. Tämä ei ole aivan pieni saavutus. Itsettömät on yksi vuoden kulttuuritekoja paitsi taiteellisena teoksena, myös ansiokkaana katselmuksena suureen suomalaiseen tabuun ja helmasyntiin.

Tiedot

Itsettömät - Suomalaisia rakkaustarinoita alkoholista

Ensi-ilta 8.10.2009 klo 19

Käsikirjoitus: Heini Junkkaala ja Elina Snicker
Ohjaus: Riko Saatsi
Lavastus: Lassi Kansikas
Puvustus: Sanna Levo
Rooleissa: Arttu Kurttila, Lotta Lehtikari, Susanna Mikkonen, Irina Pulkka ja Jouko Puolanto.
Valosuunnittelu: Tomi Suovankoski
Äänisuunnittelu: Petteri Pietiäinen