Julkaistu: 17.09.2009

Mielipuolen päiväkirja

Gogolin klassikkomonologi on Martti Suosalon tulkinnassa sekä hullunhauska että karmiva.

Syksyn monipuolisen teatteritarjonnan yksi omintakeisimpia hittejä tulee olemaan Martti Suosalon mestarillinen tulkinta Gogolin klassikkomonologista Aleksanterin teatterissa. Sattuu vielä olemaan Gogolin 200-vuotissyntymäpäivätkin.

Absurdismin kulmakiveä on esitetty Helsingissä edellisen kerran legendaarisen Tarmo Mannin johdolla 1980-luvulla. Esityksestä jäi mieleen silloiselle teinille Mannin outo silinteri, suunnattoman pitkä kaulahuivi ja hullujenhuoneen kylpyamme. Harvasta on Mannin saappaisiin astujaksi ja vielä harvemmasta esittämään näin haastavaa monologia. Suosalosta on.

Ohjaaja Kari Paukkunen on siirtänyt teoksen tyylikkäästi nykyaikaan puvustusta ja visualisointia myöten. Martti Aihan lavastuksessa taustamonitoreissa pyörii tarkkailevia silmiä ja testikuvaa. Moderniin pukuun sonnustautunut Suosalo ei ole haamu vanhalta Venäjältä, kuten Tarmo Manni, vaan nykyaikainen puurtaja. Hän ei ole mielipuoli, vaan modernisti ”syrjäytynyt”. Näin käy, kun ihminen ”menettää elämänhallintansa”, kuten meille nykyisin kerrotaan.

Mielipuolen päiväkirja on pirullisen nerokas kuvaus mielen hajoamisesta ja valumisesta paranoidiseen skitsofreniaan. Tarina kertoo tunnollisesta pikkuvirkamiehestä, jonka työhön kuuluu mm. lyijykynien teroittelua. Eräs rutiininomainen työmatka muuttaa virkamiehen elämän, kun hän alkaa ymmärtää koirien puhetta. Seuraa oivallus salaliitosta ja hurjien käänteiden jälkeen virkamies ymmärtää todellisen luonteensa: Hän on Espanjan kuningas. Ei tarvitse enää nöyristellä, vaan ottaa ja vaatia. Senhän arvaa, kuinka tällaisen ihmisen käy.

Suosalo tulkitsee tarkoin nyanssein virkamiehen olemuksen. Esiripun auetessa hän seisoo asennossa tarkalleen vanhanaikaisen lampunvarjostimen alla. On hämmästyttävää, että tällä näyttämöllä on nähty oopperaa, kun nyt yksi mies riittää täyttämään olemuksellaan ja tarinallaan koko näyttämön. Välillä ääni nousee tahallisen pateettiseksi tuoden mieleen jopa uskomattoman saarnamiehen, Leo Mellerin. Vaikka mukana on retorisia tehokeinoja, myös änkytystä, Suosalo hallitsee Gogolinsa. Viime kaudella Ryhmäteatterin tragikoomisessa Päällystakissa Suosalo loisti pääroolissa. Gogolin mukaeltu teksti sekin.

Paukkunen on ohjannut esityksen komiikan vaivihkaiseksi. Ensimmäisellä puoliskolla keskityn kuuntelemaan tarinaa ja sitä, kuinka Suosalo etsii luottamusta kuulijaansa. Aavistuksenomainen savu ja suora ylhäältä tuleva valokiila tuovat mieleen myös vanhojen leffojen kuulustelutilanteen. Jotkut paljastuksista ovat hämmentäviä. Uskoutuen Suosalo kertoo myös hahmonsa eroottisista fantasioista. Virkamiehen yksinäisyys ja lyhyet onnen hetket ovat liikuttavia.

Toisessa näytöksessä maalataan jo leveämmällä siveltimellä. Suosalo tempaa jo alusta lähtien katsojan mukaan hulluuden maailmaan sanaleikeillä, mimiikalla ja oudoilla poseerauksilla. Nauran muiden mukana, kyyneleet silmissä. Mutta mille me nauramme? Sillekö, että ihminen hajoaa, sillä niin silmiemme edessä käy. Suosalon tulkinnan hätäisyys muistuttaa, kuinka lähellä entisaikojen mielenterveyshoito on nykyistä: Harhainen ihminen suljetaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Arvoitukseksi sen sijaan jää, miksi näin kävi. Oliko valuvirhe ihmisessä vai ympäristössä.

Humoristisen, mutta rankan ja puhuttelevan esityksen kautta viriää usko pelkistettyyn teatteriin. Kun teksti on hyvä, ohjaus tyylikäs ja näyttelijä herkkä ja elastinen, niin mitä muuta tarvitaan? Ei tarvita kuin kontakti yleisöön ja sen Suosalo moniviritteisesti sai aikaan. Paremmin kuin taustan epävireiset, jopa turhat monitorit.

Tiedot

Nikolai Gogol: Mielipuolen päiväkirja

SUOMENNOS: Anton Nikkilä
OHJAUS: Kari Paukkunen
ROOLISSA: Martti Suosalo
VISUALISOINTI: Martti Aiha
VALOSUUNNITTELU: Mikki Kunttu
PUKUSUUNNITTELU: Marja Uusitalo
PUKUJEN TOTEUTUS: Anne Aario

Ensi-ilta Aleksanterin teatterissa 15.9.2009
Esityksiä 19.12 asti