Julkaistu: 23.09.2009

Mental Finland

Smedsin kuvastotykitys mykistyttää katsojan alitajunnan teemoillaan. Raju spektaakkeli vierailuesityksenä Kansallisteatterissa.

Kristian Smeds tekee hurjan paluun Kansallisteatteriin Tuntemattoman sotilaan jälkeen. Kulttimaineeseen nousseen ohjaajan ryhmä on kansainvälinen ja ristitty ylväästi Smeds Ensembleksi. Mental Finland on on tehty eurooppalaisena yhteistyönä, ja se on herättänyt hämmennystä ja kiinnostusta etenkin Belgiassa. Nyt esitys vierailee Kansallisteatterissa.

Mental Finland on hankala esitys arvioitavaksi. Nimensä mukaisesti se on eräänlainen mielentila, runsaudensarvi monenlaisia kuvia, kaaosta ja kauneutta, rujoutta ja huumoria.

Seitsemän näyttelijän ja kuuden tanssijan lisäksi lavalla häärää Smedsille tuttuun tapaan livekuvaajia ja taustalle projisoitu valmismateriaali yhdistyy livetilanteen kuvastoon.

Myös esityksen tekstit vilisevät taustakankaalla. Äänimaailma on äärimmäisen tarkasti rytmitetty, yhdistellen Tuonelan joutsenta ja punkkia, italowesterniä, laukauksia ja kaikkea mahdollista siltä väliltä. Välillä katsojien yli pörrää kauko-ohjattu helikopteri. Moderni tekniikka on käytössä härnäten ja leikitellen.

Minkälaiselle mentaalitasolle Smeds sitten vie katsojansa? Tämän teoksen kanssa on mahdotonta mennä sanomaan, että tuo kuvaa sitä, tämä tätä. Kullakin olkoon oma tulkintansa, ja siihen esityksen röyhkeä ja hurja asenne tähtääkin. Itselleni teos ei auennut selontekona pelkästään Suomen, vaan koko maailman tilasta, jossa Suomi on vain yksi hullu kuriositeetti.

Taivaansiniseen puetut tanssijat valtaavat alussa tyhjän näyttämön. Eletään 2050-lukua. Pirteä musiikki raikaa ja kaikki on kuulasta ja kaunista Ari Nummisen koreografiassa. Yhtäkkiä taivaalta laskeutuu käsittämätön laivakontin ja hippilinnakkeen ristisiitos. Taustalla soi hurja punk. Kontista purkautuva heimo on kuin Mad Max -elokuvista outoine asusteineen. Konflikti harmonisten tanssijoiden kanssa on väistämätön.

Virolainen Juhan Ulfsaks pistää tuulemaan mainiossa taistelutanssissa ja sählymaila muuttuu hänen käsissään pumppuhaulikoksi. Absurdi väkivalta koukuttaa mukaansa.

Kuvasto muuttuu. Seinillä liplattavat aallot ja Eva Klemetsin laulama kaunis balladi kääntyy painajaiseksi. Ilmastonmuutos on totta, vedenpaisumus on toteutunut. Yllättäen rahtikontin jengi vetäisee länkkärivaihteen päälle. Janne Reinikainen pomottaa roudarinteippiviiksissään muita, joilla on pahviset stetsonit ja mielikuvitukselliset aseet. Mutta tanssijoiden edustamat ”muut” ovat liian ovelia näille tankero-englantia vääntäville hullunkurisille hahmoille. Tommi Korpela nousee karismallaan esiin. Episodi osoittautuu parodiaksi näyttelijöiden hyväksikäytöstä.

Seuraava dia: kauko-ohjattava lelutankki ampuu yleisöä ja Tarja Heinula laulaa tutun soul-klassikon It´s a Man´s World. Tällä kertaa kappaletta ei ole omistettu naisille, vaan piioille ja huorille. Kuvasto synkkenee ja pimenee. Käsiohjelmassa Smeds toteaa, että huumorin tulee olla kuin kahvia: Mustaa ja paljon... Mikä lienee tarpeeksi?

Esityksen pirteimmässä jaksossa Hannu-Pekka Björkman pistää tuulemaan kodittomana kulkurina. Mandoliinin säestyksellä hän mongertaa uskottavaa älämölöä ja tarina on yllättäen ymmärrettävä. Hullunhauskalle hahmolle on järkyttäviä vastineita todellisuudessa. Keskuudessamme elää sijattomia sieluja, ihmisiä, joilla ei ole kotia, eikä kansalaisuutta. Björkman yrittää kuitenkin päästä lämmön ja vieraanvaraisuuden piiriin, eli suomalaiseen saunaan. Smeds onnistuu näyttämään, kuinka omituiselta ja hullunkuriselta sauna vaikuttaa. Björkmanin vilpittömyys ja vihdan käyttö myös yleisön kanssa on esityksen helmi. Jälleen seuraa konflikti ja katastrofi.

Kuvien tykitys jatkuu. Tanssijat tapetaan rituaalisesti silmiemme edessä, Kalle Holmbergin aseeksi riittää katse. Ulfsak alkaa kertoa tarinaa perheestään ja banaaninsyönnistä, joka muuttaa perheen hirviöiksi. Mässäillään pitkään lapsen hyväksikäytön ja perversioiden maailmassa. Alkaa tulla huono olo. Onneksi kohtaus päättyy anteeksiantoon.

Kalle Holmberg kääntää takkinsa. Punainen vuori muistuttaa herran historiasta, mutta tällä kertaa hän muuttuu joulupukiksi! Klaustrofobisesti kuvattu joulujuhla muuttuu sekin perversioiden kanssa mässäilyksi ja purkautuu lopulta raivokkaaseen loppukuvaan, kuin maalaukseen. Taustan kello tikittää takaisin, olemmekin Euroopassa, tässä ja nyt. Tajuntaa on pommitettu tauotta 2,5 tuntia.

Smeds kyseenalaistaa kunnianhimoisesti teatterin ja kerronnan rajoja. Hän on selkeästi huolissaan sekä maailmasta että teatteritaiteen tulevaisuudesta. Mental Finland on kuin suuri laboratorio, jossa hän kokeilee erilaisia tekniikoita ja ideoita. Tuntematon sotilas päättyi epätoivoiseen kaaokseen ja suruun, niin tämäkin teos, mutta vielä rajummin.

Mutta mikä on teatteria, mikä performancea, mikä elokuvaa ja tuleeko kaikki rajat vain raivokkaasti hävittää? En tiedä. Katson ihmetellen tuohon kädet taskussa myhäilevään Smedsiin. Sokrates sanoi: kyseenalaistaminen ja kysely on viisauden alku. Näinhän se on.

Tiedot

Mental Finland

Kansallisteatterissa

KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS: Kristian Smeds
DRAMATURGIA: Ivo Kuyl
NÄYTTELIJÄT: Hannu-Pekka Björkman, Tarja Heinula, Kalle Holmberg, Eva Klemets, Tommi Korpela, Janne Reinikainen ja Juhan Ulfsak
TANSSIJAT: Stefan Baier, Domenico Giustino, Laura Lee Kamppila, Milla Koistinen, Milton Paulo,
Eleonore Valère ja Ana Cristina Velasquez
VIDEOSUUNNITTELU: Ville Hyvönen
KOREOGRAFIA: Ari Numminen
SKENOGRAFIA: Juraté Paulekaité
VALOSUUNNITTELU: Gérard Maraite
ÄÄNISUUNNITTELU: David Simeon Lipp ja Thomas Binder-Reisinger
Suomen ensi-ilta Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 16.9.2009