Julkaistu: 30.09.2009

Juhlat

Helsingin Taiteellisen Teatterin Juhlat hakee näyttämöä kolmen taiteenlajin risteyksestä.

Neljä vuotta sitten perustettu Helsingin Taiteellinen Teatteri hakee kolmannessa produktiossaan tilaa, jossa näyttämö katoaa. Voimakkaista eettisistä ja filosofisista pohja-ajatuksistaan tunnettu ryhmä ei taaskaan ole lähtenyt ihan heppoisin eväin liikkeelle.

Suvilahden Tiivistämössä on esillä Teemu Mäen ja Jaana Kokon taidenäyttelyn avajaiset, taiteilija Hukan (Laura Murtomaa) levynjulkistamiskeikka sekä Aune Kallisen HTT:n ryhmälle ohjaama tanssia ja esitystaidetta sekoittava esitys, josta tulee Juhlien eräänlainen kohokohta.

Juhlat ovat kirjaimellisesti juhlat. Yleisölle tarjotaan aluksi samppanjaa ja tilassa saa kierrellä vapaasti esityksen aikana. Tiivistämön hallimaisesta tilasta tulee yllättävän kotoinen ja olohuonemainen. Teemu Mäen ja Jaana Kokon taideteoksia tulee myös katsottua normaalia taidenäyttelykäyntiä pidempään, mikä on vain hyvä asia ja muistuttaa siitä, että etenkin taulut ovat syventymistä, eivät vilkaisua varten tehtyjä.

Mäen teoksissa sekä hänen johdollaan luoduissa kollektiivimaalauksissa on ihmishahmoja, joiden läpi kuultaa tai joiden rinnalla kuljetetaan poliittista ja rivon seksuaalista kuvastoa. Kokon teoksissa taas ihminen säilyy enemmän salaisuutena, runona. Venäjä ja Neuvostoliitto tekevät yhden tärkeän juonteen esitykseen. Aihe toistuu kuvataiteessa, esitystaiteessa ja jopa koko tilaisuuden vieraanvaraisessa hengessä. Venäjä ääripäineen näyttää pohjattomalta absurdismin aarrearkulta.

Kuvat asettuvat uuteen kontekstiin, kun Kallisen esitystaideteos alkaa. Kallinen kuljettaa ihmisruumiin ja yhteiskunnan välistä kitkaa esityksessään. Onko ihmisessä salaisuutta, vai onko hän vain tyhjä näyttämö, jossa politiikka ja seksi remeltävät miten haluavat?

Juhlia ei ole tiukasti tematisoitu, eikä yleisöä kohdella yleisönä, vaan ennen kaikkea ystävinä. Siten Juhlat rikkoo jo lähtökohdissaan näyttämön, esittäjien ja yleisön rajoja. Juhlissa haetaan kohottunutta, rajoja ylittävä ystävyyden ilmapiiriä, jossa suojavarustuksista hellitetään, päästetään vieras ihminen lähelle.

Kallisen tanssia ja esitystaidetta yhdistelevä esitys tapahtuu keskellä tilaa. Esiintyjillä on korkosaappaita, turkislakkeja ja muutenkin itänaapuriin viittaavia elementtejä asuissaan. Neuvostoliitto elää ainakin joidenkin esiintyjien futuristisissa haalareissa. Toisaalta löytyy myös glitteriä ja verkkosukkahousuja.

Vladimir Sorokinin teos Marinan kolmaskymmenes rakkaus on toiminut eräänlaisena pohjatekstinä ja inspiraation lähteenä teokselle. Sorokinin kirjaa pidetään kirjallisuuden käsitetaiteena, tahallisena antiromaanina, joka uuvuttaa lukijan äänten ja sitaattien kakofoniaan. Tarinassa Marinan rakkaus on persoonan kadottamista yhteiskunnalle, järjestelmä tunkeutuu ruumiiseen.

Kallinen sanoo alkupuheessaan (jonka esityksessä luki Heikki Herva), että hänestä teoksen ruumiillisuus on tärkeää ja hän haluaa tuoda sen esiin. Miten ruumiimme on yhteiskunnassa ja miten ruumin ja yhteiskunnan suhdetta voisi esityksen avulla avata? Teos jatkaa Kallisen aiempia taiteellisia tutkimusretkiä ruumiin ja yhteiskunnan suhteissa. Ajattelussa on yhteyksiä ainakin Esa Kirkkopellon johtaman ryhmän julkisiin harjoitteisiin.

Hukan esittämät, absurdisti itsereflektiiviset, toisteiset, karjahtelevat ja poukkoilevat kappaleet antavat bilettämiselle tärkeän rytmin, kiintopisteen. Yhdeksi kysymykseksi nousee myös, miten ihminen reagoi taiteeseen. Ihminen esittää itseään taiteelle, toivoo, että taide ymmärtäisi juuri häntä, kapinoi taidetta vastaan ja mielistelee taidetta.

Teoksen yhtenä ideana on perinteisen näyttämön purkaminen, jotta uusi näyttämö voi syntyä. Siten ajatus ihmisestä, joka esittää itseään taidenäyttelyssä, on hyvä lähtökohta purkamiselle. Ihminen tempoilee itsessään ja suhteissaan muihin taiteen keskellä. Ehkä ihminen odottaa, että taide selittäisi hänet. Esiintyjät eivät vaikuta toimijoilta, vaan konttaavat, kierivät, hyppivät ja nojailevat tahdottomina. Esiintyjien luomassa juhlakansassa on välillä jotain hyvin passiivista, alakuloista ja kammottavaa. Välillä esiintyjät taas saavat suloisia piirteitä, etenkin silloin, kun yrittävät vieraskoreilla siinä kuitenkaan onnistumatta.

Lopussa esitetään runoja ja esiintyjät tarjoilevat yleisölle maittavia piirakoita. Näyttämö onkin onnellista yhdessäoloa, juhlaa.

Tiedot

Juhlat

Juhlissa mukana:
Jaana Kokko
, 37-vuotias kuvataiteilija, asuu pääosin Helsingissä.

Teemu Mäki, mm. Kuvataiteen tohtori ja professori, varadekaani/Visuaalisen kulttuurin osasto - Taideteollinen korkeakoulu, ateisti, sosialisti, kolmen lapsen isä

Juhlat -näyttelyssä on nähtävillä seuraavat teokset ja installaation katkelmia: Voodoo Women (Three Generations of Mami Wata Voodoo Women: Adjovi, Ayaba and Napa Gbagassi), In Africa Women Are the Real Men, Life in Full (Fast Food, Fast Life, No Life vs. Life in Full), Jumala tekee sateenkaaren / God Makes the Rainbow, TŠETŠENIA (Putinin Venäjällä)
Osa maalauksista on Teemu Mäen johdolla toteutettuja kollektiivimaalauksia.
Hukka, Laura Murtomaan (freelancer muusikko ja teatterintekijä) sooloprojekti.
Marinan kolmaskymmenes rakkaus, tanssi- ja esitystaideteos

NÄYTTÄMÖLLÄ Karoliina Franck, Heikki Herva, Martti Jantunen, Tero Kaipanen, Paula Koivunen, Paula Laurila, Alma Lehmuskallio, Elina Manninen, Anni Tani ja Ulla Varis.
PUVUT Paula Koivunen ja työryhmä
VALOT Niko Kurola
OHJAUS JA DRAMATURGIA Aune Kallinen
KOREOGRAFIA työryhmä
KOKEMUKSELLINEN ANATOMIA Satu Palokangas
Tiivistämössä, Suvilahdessa, tulevissa kulttuuritiloissa. Paikalle pääsee metrolla (Kalasatama), busseilla (linjat 68, 11, 16, 58, 58B, 59, 90A) tai pyörällä/kävellen esim. Sörnäisten rantatietä pitkin.
Juhlapäivät: 30.9. klo 19, 1.10. klo 19, 3.10. klo 19, 4.10. klo 15, 6.10. klo 19 ja 7.10. klo 19
Tiivistämö (rakennus 5), Suvilahti, Kaasutehtaankatu 1, Helsinki (Kalasataman metroasemalta)
Lippuvaraukset liput @ htt.fi ja puhelimitse 040 448 6840 Ma-pe klo 15-18, esitysviikonloppuina 2 tuntia ennen esityksen alkua. Muina aikoina voi jättää varauksen vastaajaan.