Julkaistu: 26.08.2009

Valtakunnan häirikkö

Henri Kapulaisen poliittinen satiiri kertoo legendaarisesta Veikko Vennamosta. Pääroolissa muikistelee Pertti Sveholm.

Kaupunginteatterissa jatketaan riemukkaiden poliittisten satiirien tuotantoa. Viime kauden tapaus oli Jari Tervon Myyrä, jota tähdittää Antti Litja. Nyt on vuorossa Henri Kapulaisen Valtakunnan häirikkö, jossa suurennuslasin alle joutuu omaperäinen Veikko Vennamo. Rooliin luikahtaa suurella sydämellä Pertti Sveholm ja railakkaasta ohjauksesta vastaa Raila Leppäkoski.

Ensi-ilta oli varsinainen mediatapaus. Julkkisten seassa näki poliitikoitakin, muun muassa perussuomalaisten Timo Soini, jota kamerat piirittivät. Eikä ihme, onhan Soinin luotsaama puolue eräänlainen jatke Vennamon SMP:lle. Kuinka lähihistoria sitten aukenee Kaupunginteatterissa?

Valtakunnan häirikkö on näytelmä, jonka ymmärtämiseksi kannattaa tutkia käsiohjelma tarkkaan. Historiallisen pikakurssituksen lisäksi käsiohjelmassa on sekä kirjailijan että ohjaajan sana, jotka auttavat esityksen tyylilajin ymmärtämistä.
Se on burleski, räävitön ja härnäävä, mutta tarkoituksella.

Tekijät korostavat, että eivät ole halunneet piirtää näköiskuvia, vaan jättää tulkinnanvaran brechtiläisittäin yleisölle. Etäännytys toimii, paikka paikoin rankkaan liioitteluun asti. Leppäkosken mukaan eräs avain löytyy näytelmän nimestä. Hän on halunnut tutkia, kuinka pitkälle teatterissa voi ”häiriköidä”, alistaa kaapin päälle nostettuja ikoneita kansanomaisen ivan kohteeksi.

Esityksen alusta lähtien tyylilaji käy hyvin selväksi. Antti Mattilan lavastus aukenee koreilemattomina vaneripintoina ja vaneritasoina. Lavan laitoja koristavat pukuständit, joitten avulla kaikki vaihdot toteutetaan yleisön silmien edessä. Elina Kolehmaisen puvustuksesta löytyy liian lyhyitä lahkeita ja vatsatoppauksia.

Sopivan cabaret-henkinen, näyttelijöitten toteuttama livemusiikki soi alusta alkaen. Letkeästä musiikista vastaa Petja Lähde, joka on myös esityksen pullaa syövä Pekka Vennamo. Ikuinen ilopilleri, Eija Vilpas ottaa yleisön haltuunsa toimien seremoniamestarina. Hän kuuluttaa kohtausjärjestystä pikkutarkasti. Sveholm nousee lavalle huuli pyöreänä poterosta, vaikka Suomen kansaa on juuri kielletty Jyrki Kataisen suulla menemästä poteroon.

Leppäkoski on ohjannut ilakoivan farssin, jossa on lähes kuplettimaisia aineksia. Tapahtumia aletaan vyöryttää sotavuosista alkaen, jolloin karjalaiset juuret omaavasta Vennamosta vähitellen tuli ”unohdetun kansan” äänitorvi. Vaimoksi löytyy Sirkka Vennamoa esittävä, sympaattinen Leena Uotila. Kaikissa käänteissä miestään tukevan vaimon kautta kerrotaan myös ajan henki silmälasienpokien ja rannekorujen suurentumisen myötä.

Pekka Huotari, Jouko Klemettilä ja Jari Pehkonen esittävät vaihtuvissa rooleissaan Vennamoa ympäröineitä poliitikoita. Liioiteltu tyylittely on paikka paikoin varsin riemukasta. Huotari kimittää hullunkurisesti kuin palosireeni, ja Pehkosen tulkinnassa Johannes Virolainen on pitelemätön ilmestys. Leppäkoski on saanut näyttelijöistä irti rankkaa karnevalistiikkaa ja verbaaliakrobatiaa.

Esityksen arvoituksellinen hahmo on Mikko Kivisen tulkitsema Kekkonen. Kivinen ei pelleile, vaan on saanut hahmoon arvoituksellista uhkaavuutta, joka toimii hyvin muun kaartin vastakohtana.

Entä itse Sveholmin Vennamo? Pertti Sveholm on taitava näyttelijä, jolle mielellään suo vakavampien roolien (mm. Ryhmäteatterin Saatana saapuu Moskovaan Pilatus) rinnalle irrottelua. Sveholm piirtää esikuvastaan hauskan ja lupsakan, vähän liukkaankin hahmon. Puolueen rahat häviävät Vennamon taskuun, eli ”säätiöihin”, mutta itse mies näyttelee täysin viatonta. Mainio sivallus kesän jankatuinta uutisaihetta, vaalirahakohua kohtaan.

Poliittisen valtapelin kuvaamisen lisäksi Kapulaisen kieli on hauskaa ilottelua kansanomaisine sutkauksineen. Karjalaiset, vähän kaksimielisetkin sanonnat istuvat mainiosti Sveholmin ja myös Vilpaksen suuhun. Näytelmä avaa myös kiinnostavan, kansanomaisen lähestymistavan politiikan tärkeimpään aseeseen; retoriikkaan. Tarttuakseen vallankahvaan poliitikon täytyy saada kansa puolelleen. ”Kyllä kansa tietää”, ”Rötösherrat” ja monet muut Vennamon lennokkaat sanonnat saavat selityksensä. Uotila ja Sveholm pelaavat hienosti yhteen näytelmän kohtauksissa, joissa retorisia sanontoja, puolueen nimeä myöten hiotaan.

Reippaan ja railakkaan esityksen ainoaksi miinukseksi jää kesto ja hengästyttävä tempo. Kakkospuoliskolla henkilögallerian vyörytys, toistoa sisältävä juoni ja mikrokohtausten vaihtelu tempoineen alkavat pyörryttää. Kun lopussa tapahtuu Vennamon legendaarisin tempaus, hänen poistamisensa eduskunnan istuntosalista, kansa - yleisö, saa mitä tarvitsee. ”Minä toimin sorretun kansan ukkosenjohdattimena!” myhäilee Sveholm, kun häntä kuskataan ulos.

Populismi sai sittemmin jäljittelijöitä, mutta ei enää Vennamon veroista veijaria.

Tiedot

Valtakunnan häirikkö

KÄSIKIRJOITUS: Henri Kapulainen
OHJAUS: Raila Leppäkoski
ROOLEISSA: Pertti Sveholm, Leena Uotila, Pekka Huotari, Mikko Kivinen, Jouko Klemettilä, Petja Lähde, Jari Pehkonen, Eija Vilpas
LAVASTUS: Antti Mattila
PUVUT: Elina Kolehmainen
MUSIIKIN SÄVELLYS: Petja Lähde
VALOSUUNNITTELU: Risto Heikkerö

Kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 20.8.2009
Esityksen kesto n. 2t 30 min