Julkaistu: 27.08.2009

Meretagune asi

KokoTeatterin syksyn aloittaa harvinainen vierailu. Virolainen harrastajateatteri Randlane Haapsalusta esittää lauantaina 5.9. suursuosion saavuttanutta esitystään Meretagune asi.

- Viron saarissa asuvilla on sanonta ”meretagune asi” eli merentakainen asia, joka tarkoittaa saarelaisille asioita, jotka tapahtuvat mantereella. Se on vähän sama kuin turkulaisilla sanonta ”toispuol jokke”, sanoo teatteriryhmän tukija ja Suomen esitysten koordinoija Tiina Linkama.

Viroon kuuluu muutama iso saari, kuten Hiidenmaa ja Saarenmaa. Niiden lisäksi on muutamia ihan pikkuruisia saaria, kuten Abruka, jonka asukkaasta Meretagune asi kertoo. Sen on kirjoittanut abrukalainen Jüri Tuulik. Vierailu toteutetaan yhdessä Suomen Viro-instituutin, Suomen Viro-yhdistysten Liiton ja Tuglas-seuran kanssa.

- Tarina kertoo vanhasta Malli-mummosta, joka matkustaa Saarenmaalle tapaamaan tytärtään ja myymään villoja. Eletään 50- ja 60-lvun taitetta, Neuvosto-Viron aikaa. Merimatka on Mallin maailmankaikkeudessa kuin suuri valtamerimatka.

Noin 80-vuotias Jüri Tuulik on eräänlainen Viron Anni Blomqvist, joka kuvasi Myrskyluoto- romaanisarjassaan 1800-luvun niukkaa saaristolaiselämää. Tuulikin kirjoittama 50-luvun Viroon sijoittuva tarina muistuttaa suomalaisia siitä, kuinka niukka elämän tuohon aikaan Itämeren takana oli. Siihen verrattuna Suomessa elettiin jo tuolloin yltäkylläisyydessä.

- Tämä on vanhan hyvän ajan teatteria, johon katsojat temmataan mukaan. Virossa ihmiset innostuvat usein laulamaan yhdessä esiintyjien kanssa Meretagusen asin merimieslauluja.

Suomessa harrastajateatteritoiminta on tunnetusti vilkasta ja erittäin korkeatasoista. Virosta löytyy myös monia harrastajaryhmiä, joiden esitykset ovat varsinaisia helmiä. Harrastajaryhmiin kuuluvien ihmisten keski-ikä on usein aika alhainen. Jo vuonna 1978 perustettu Randlane tekee poikkeuksen, sillä ryhmään kuuluu vielä perustajajäseniäkin.

- Tästä tuli eräänlainen hitti Virossa, jossa se voitti kaikki mahdolliset palkinnot harrastajateatterifestivaalilla. Baltian maiden harrastajateattereiden katselmuksessa The Baltic Amber -tapahtumassa Riiassa 2008 raati totesi, että tässä teoksessa teatteri on palannut alkuperäänsä.
Esityksessä ei ole tekstitystä, mutta kohtausluettelot ja synopsikset jaetaan niille, jotka eivät osaa viroa. Linkaman mielestä esityksen tärkeimmät asiat kuitenkin välittyvät kielimuurin takaakin. Meretagune asi sekoittaa hämmentävästi iloisen saaristolaismeiningin pinnanalaisiin koskettaviin asioihin ja nuoruusmuistoihin, joita Malli käy mielessään matkallaan läpi.

- Esitys aukeaa, vaikkei kieltä osaisikaan. Erityisesti haluaisin nostaa esiin Malli-rouvan näyttelijän, Anne Pangseppin. Tunnen hänet hyvin, mutta kun näen hänet esityksessä en tunnista häntä. Hän jännittää aina ennen esitystä ja vannoo, ettei koskaan nouse enää lavalle, mutta joka kerta muodonmuutos Malli-rouvaksi onnistuu ilmiömäisellä tavalla.

Alun perin projekti lähti siitä, että ryhmän pitkäaikainen jäsen Maie Matvei halusi ohjata oman syntymäpäivänsä kunniaksi jonkun esityksen. Haapsalulainen ryhmä paikkaa virolaista ammattiteatteritarjontaa, joka tuntuu etenkin nyt talousvaikeuksien aikana supistuvan jatkuvasti. Suomen vierailu muistuttaa suomalaiselle katsojalle, että Viro ei ole sama asia kuin Tallinna ja virolaista teatteria tehdään muuallakin kuin Estonian tai Draamateatterin suurissa produktioissa.

Tiedot

Jüri Tuulik: Meretagune asi

Haapsalaulaisen harrastajateatterin vierailu KokoTeatterissa
5.9.2009 klo 16.00 ja 18.00
Ohjaus: Maie Matvei
Pääosissa: Anne Pangsepp ja Meeli Piirkivi
Lavastus ja valot: Indrek Pangsepp
Musiikki: Marko Matvei ja Anto Siimson