Julkaistu: 07.05.2009

Sudenmorsian

Harvoin näyttämöllä nähty Aino Kallaksen Sudenmorsian esitetään nyt Puoli-Q–teatterissa sovitettuna japanilaisen Noo–teatterin, nykytanssin ja elokuvamusiikin synteesiksi.

Näyttelijä, teatteri-ilmaisun opettaja Mia Pätsi on yksi harvoista Noo–teatterin osaajista Suomessa. Hän on sovittanut ja ohjannut Aino Kallaksen voimakkaan, naisen asemaa yhteisössä pohtivan Sudenmorsian–näytelmän japanilaisen Noo–teatterin muotoon. Nykyaikaista näyttämöllisyyttä teokseen tuo nykytanssi, lavastuksen nykytaide sekä esitystä varten sävelletty musiikki.

Japanilainen Noo on maailman vanhin muotoon sidottu teatterin muoto, jota yhä esitetään perinteisellä tavalla. Teatterin kehittäjä Zeami eli 1300-1400 –lukujen taitteessa. Hän tarkoitti Noo:lla sekä taitoa, että esitystä. Pätsin mukaan Noo–teatteri on täysin liikkeeseen perustuvaa, niin että jopa kävely on tanssia. Tanssi sulautuu esityksen läpisävellettyyn musiikkiin. Päärooleilla on yleensä naamiot kasvoillaan, mutta muilla ei.

- Meditatiivinen muotokieli ja siihen uppoutuminen sopii meille suomalaisille. Hitaassa, rituaalinomaisessa liikkumisessa on yhteyksiä aasialaisiin taistelulajeihin. Myös tällä hetkellä muodissa oleva pilates sisältää samankaltaisia pitkäkestoisia liikkeitä.

Mia Pätsi opiskeli Noo–teatteria Nordisk Teaterskolessa Tanskassa 1990–luvulla ja on sen jälkeen ohjannut ja opettanut sitä harrastelijoille ja ammattilaisille. Sudenmorsian– teoksessa hän on ottanut vapauksia, sekoittanut Noo–teatteria ja nykytanssia, ja muutenkin tuonut esittämistä tähän päivään.

- Sudenmorsian–näytelmässä näyttelijät paitsi laulavat, myös puhuvat vuorosanojaan. Noo–teatteriin ei yleensä kuulu arkinen puhe, mutta tähän erityislaatuiseen näytelmään sitä halusin.

Näytelmä tapahtuu 1600–luvulla, ja samoihin aikoihin myös Noo–teatteri eli Japanissa kukoistustaan. Sudenmorsian asuu Hiidenmaalla, kokonaisuuteen ryhmä tavoittelee suomalais-ugrilaista tunnelmaa. Haasteena on ollut Sudenmorsiamen moninaisuus ja erityisesti ihmissuden ilmentäminen. Koska Noo–teatterissa liikekieli on abstrahoitua, on Pätsi päätynyt kuvaamaan susimaisuutta nykytanssilla.

- Tässä näytelmässä Noo–eleitä rikotaan tietoisesti. Valitsin nykytanssin ilmentämään sutta, mutta mukana on myös nykytanssin ja muotoon sidotun Noo–liikekielen sekoitusta.

Nykytanssiosuuksien koreografi on Sami Hiltunen, joka myös esiintyy näytelmässä. Päärooleja esittävät aikaisemminkin Pätsin ohjauksissa työskennelleet Saara Hedlund ja Kari Nenonen. Kolmas näyttelijä on Heidi Syrjäkari.

Musiikin on säveltänyt japanilaisen koto–instrumentin soittoa taitava Minna Padilla, hänen kanssaan näyttämöllä soittavat Ricardo Padilla ja Tuomas Rounakari.

- Musiikin maaninen rytmi luo maagisen tunnelman ja voi viedä katsojat lähestulkoon hypnoottiseen tilaan. Katsojan kuljettaminen suggestiiviseen tilaan ja kauniin tunnelman luominen on yhtä tärkeää kuin näytelmän juonen välittäminen, sanoo Mia Pätsi.

Tiedot

Sudenmorsian


Esityksen kesto n.1h 40 minuuttia.
Ensi-ilta keskiviikkona 20.5.2009 klo 19.00
Muut esitykset: perjantai 22.5 19.00, lauantai 23.5 15.00, sunnuntai 24.5 15.00 ja 18.00,
tiistai 26.5 19.00, keskiviikko 27.5 19.00, torstai 28.5 19.00 ja lauantai 30.5 15.00.
Lippuvaraukset: Q-teatterin toimisto 09-4542 1333 (ti-pe 11.00-15.00)
Sudenmorsian vierailee sunnuntaina 30.8.2009 klo 18.00 Mäntsälän Teatterissa.

Työryhmä
Ohjaaja, dramaturgi, noo-teatterin liikekielen koreografi ja tuottaja: Mia Pätsi.
Musiikki: Minna Padilla
Näytelmän koreografi: Sami Hiltunen.
Esiintyjät: Saara Hedlund, Sami Hiltunen, Kari Nenonen, Minna Padilla, Ricardo Padilla, Tuomas Rounakari ja Heidi Syrjäkari.
Lavastus: Johanna Ilvessalo.
Puvustaja: Mervi Kemppainen.
Naamiot: Karin Ducander.
Valokuvaaja ja valosuunnittelija: Mika Haaranen.