Julkaistu: 29.04.2009

Cirko 2009

Suomen eturivin sirkustaiteilijat esittävät uusia teoksiaan ympäri Helsinkiä 6.-13.5. Pohjoismaiden suurin nykysirkusfestivaali Cirko esittelee tänä vuonna myös kolme ranskalaisryhmää.

Festivaali tuo viikoksi nykysirkusta Stoaan, Kiasmaan, Savoy–teatteriin, Malmitalon näyttämölle sekä Lasipalatsin aukiolle.

Ranskalaiset Frèdéric Arsenault ja Alexandre Ray muodostavat kahden miehen akrobatiaryhmän Compagnie Un loup pour l’homme. Opiskeltuaan Kanadassa ja Ranskassa, he alkoivat viitisen vuotta sitten työskennellä yhdessä. Suomeen he tuovat uusimman teoksensa Appris par corps, joka on tanssillinen esitys veljeydestä. Festivaalin tuottaja Riku Lievosen mukaan teos on vaikuttava.

- Pariakrobatian teos pitää varmasti otteessaan. Kaikki kolme festivaalilla esiintyvää ranskalaisryhmää ovat ykkösrivin esiintyjiä, hän sanoo.
Ranskalainen pariskunta Jules Beckman ja Fanny Soriano käyttää teoksessaan Libertivo ilma-akrobatiaa, tanssia, livemusiikkia ja tekstiä. Kolmatta Ranskasta tulevaa ryhmää vetää Jérôme Thomas, jota Lievonen kutsuu uuden jongleerauksen isäksi. Ryhmän teos Sortilèges sai ensi-iltansa syyskuussa, ja on nyt ensimmäisellä ulkomaankiertueellaan.

Pariisin maailmakuulusta Jacques Lecoqin sirkuskoulusta valmistunut Elina Lajunen on fyysiseen teatteriin erikoistunut taiteilija, joka tutkii naiseuden käsitettä. Festivaalilla nähdään sooloteos Fly! You are an angel for heaven’s sake.

Lontoosta festivaalille saapuvat Ilona Jäntti ja saksalaissyntyinen Natalie Reckert. He kuvaavat teostaan Double Dutch leikkimieliseksi akrobatian ja nykytanssin yhdistelmäksi. Naisia säestää Antye Greie.

Circo Aereon ensimmäinen ulkoilmaesitys Ruostetta ja sirkusta saa ensi-iltansa Lasipalatsin aukiolla heti festivaalin aluksi. Petri Tuominen, Kalle Lehto ja Rauli Kosonen esittivät jo kaksi harjoitusesitystä avajaisviikonloppuna Linnanmäellä.

Kolmen miehen ja yhden pakettiauton moninainen esitys imaisi pienet ja isot katsojat mukaansa kokonaiseksi puoleksi tunniksi. Jopa alle kouluikäiset tytöt ja pojat jaksoivat katsoa temppuja, vaikka Lintsin laitteet odottivat ajeluille.

Miehet kiepsahtivat kepeästi pakun katolle ja sieltä alas slapstick –tyyliin ajoituksilla leikitellen. Mukana on auton renkaita, lentäviä mattoja ja suuri jumppapallo.

Toinen Circo Aereon teos on yhdessä RinneRadion kolmen muusikon kanssa esitetty Fritt Fall. Teos nähtiin Cirko-festivaalilla vuonna 2006, nyt jonglööri Maksim Komaron ja akrobaatti Sanna Silvennoisen vapaata pudotusta voi ihastella Kiasma –teatterissa.

Erityisesti lapsille on suunnattu taikuri Janne Raudaskosken esitys Watti Walopää ja kadonnut hehku. 40 minuuttia kestävää esitystä suositellaan yli kolmevuotiaille.

Esitysten lisäksi festivaalin aikana Laurent Chevallierin Les Caméléons vuodelta 1998 sekä Charlie Chaplinin Parrasvalot vuodelta 1952 esitetään Lasipalatsin aukiolla ilmaisnäytöksinä. Aukiolla on 4.-25.5. esillä Phillippe Cibillen valokuvia nykysirkuksesta.

Tiedot

Cirko 2009

Koko ohjelma www.sirkusfestivaali.net

Libertivore: LIbertivore Stoa ke 6.5. 19.00 , to 7.5. 19.00. yli 12-vuotiaille

Cirko Aereo: Ruostetta ja Sirkusta, Lasipalatsin aukio ke 6.5. klo 21.30,
Stoan piha to 7.5. klo 10.00, Malmitalon piha su 10.5. klo 12.00 yli 3-vuotiaille

Circus Helsinki: Beats!, Sirkusopiskelijoiden harjoitus- ja lopputöitä
Malmitalo to 7.5.18.00

Elina Lajunen: Fly! You are an angel for heaven's sake., Stoa, Musiikkisali
to 7.5. 18.00, pe 8.5. 18.00 la 9.5. 18.00

Elina Lajusen teoksen esityksiä festivaalin jälkeen Forum Boxissa 13.5.,
14.5. ja 20.5.

Compagnie Un loup pour l´homme: Appris par corps, Stoa pe 8.5. 19.00, la
9.5. 19.00 yli 7-vuotiaille

Circo Aereo & RinneRadio: Fritt Fall, Kiasma-teatteri pe 8.5. 19.00, la 9.5.
19.00

Juggling the Arts – Uusinta sirkusta Pohjoismaista, Malmitalo la 9.5 13.00

Compagnie Jérôme Thomas: Sortilèges, Savoy-teatteri la 9.5. 16.00, su 10.5
16.00

Watti Walopää ja kadonnut hehku, Malmitalo su 10.5. 13.00 ja 16.00

Wally Watthead and His Lost Glow (in English), Malmitalo ma 11.5 10.00

Koulutuskeskus Salpaus: Kohtaamisia, Malmitalo ti 12.5 klo 13.00 ja 18.00

Flow Productions: Double Dutch, Stoa ti 12.5. 19.00

Lennossa!, Malmitalo ke 13.5.18.00

6.–13.5.2009 Kurkistuslaatikko Sirkus Kokko, Stoan aula

4.–25.5.2009 Philippe Cibille: Exposition Pisteur d’étoiles 2009,
Lasipalatsin aukio