Julkaistu: 11.03.2009

Risto

Omia polkujaan musiikkikentällä raivaavan Riston kolmas studioalbumi Sähköhäiriöön jatkaa samoilla teemoilla kuin edeltäjänsä yltämättä kuitenkaan aivan yhtä antoisaan tasoon.

Vuonna 2006 julkaistu Aurinko plaa plaa plaa räväytti Riston kaikessa röyhkeydessään ja yllättävässä koskettavuudessaan kotimaisen yleisön laajempaan tietoisuuteen. Yhtyeen jäljittelemätöntä musiikkiuniversumia oli toki jo avannut kaksi vuotta aikaisemmin julkaistu debyyttilevy Risto, mutta Aurinko plaa plaa plaan löysi kriitikoiden lisäksi myös jopa mukavan kokoinen ostava yleisö. Kiitettävä suoritus kotimaisilta musiikinkuuntelijoilta - onhan kyseessä bändi, jonka musiikki poikkeaa tehokkaasti valtavirrasta.

Nelihenkisestä kokoonpanostaan huolimatta Risto henkilöityy sen laulaja-lauluntekijään, lavalla pääasiassa mikrofonin ja koskettimien takaa löytyvään Risto Ylihärsilään. Ylihärsilän kynästä syntyvät sävellykset sekä vinksahtaneet sanoitukset, jotka ovat Riston musiikissa se herkullisin anti, oikeastaan bändin koko juju.

Rajat Ylihärsilän henkilökohtaisen elämän ja Riston laulujen henkilöiden välillä ovat hämärtyneet. Se tuo äkkiseltään hörhöilyltä kuulostaviin teoksiin kivuliasta ja tosielämän makuista sisältöä, joka koskettaa. Riston kyky purkaa inhimillinen angsti popin muodossa viehättää ja kiehtoo.

Kautta linjan kappaleet kertovat tarinoita antisankareista, joita ravistelevat depressio, ihmismielen järkkyminen, rakkaus, himo, kostoajatukset ja loputon tyytymättömyys elämään. Todellisuus kohdataan mielialalääkkeiden varassa, väliin pelokkaana ja toisinaan ylitsevuotavaista uhoa tuntien. Riston maailmassa roiseimmatkin asiat todetaan ohimennen sivulauseessa ja näin kuulijassa syntyy väistämättä reaktioita. Tähän yhdistelmään Ylihärsilä ripauttaa vielä lastenlaulumaisia piirteitä, maagista ajattelua, sekä oman persoonallisen murteellisen lauluäänensä ja -tekniikkansa, joita kosketinsoitinpainotteiset melodiat ääniefekteineen tukevat sujuvasti.

Sähköhäiriöön ei tee sinänsä poikkeusta Riston totutusta linjasta, mutta yleisvaikutelmaksi jää harmittavasti köykäisyys - jotain tuntuu puuttuvan. Sarjakuviin ja lapsuuden sankareihin liittyvät viittaukset ovat tallella, tällä kertaa Ilta-aurinko hymyilee -kappaleen Homer Simpsonin ja Ihmeauto KITTin muodossa.

Kappaleet kuitenkin jäävät kovin ohuiksi. Elävä ihmisjumala ei nouse samanlaiseen lentoon kuin Aurinko plaa plaa plaan Rakkauden rock tai Discopallo. Viikkoja - rokkaavasta taustastaan huolimatta - tuntuu jo huijaukselta, missä se oivaltava ja naseva Risto piilee?

Uudemmalla kuuntelukerralla Ihmisen kaltainen avautuu aivan eri tavalla. Levyn parhaimmistoon kohoava kappale kutkuttaa, sillä oman ihmisyyden pohtiminen pop-ikonien siivittämänä on juuri sellaista, mikä tuntuu luontevalta Ristolle.

Levyn päättävät Hiljaa, hiljaa ja Putoan kaivossa tasoittavat ensikuuntelun aiheuttamaa pettymyksen tunnetta. Ne ovat konstailemattomia pop-kappaleita ryyditettyinä ehdalla ristolaisella lyriikalla.

Riston live-esitykset ovat aina omaa luokkaansa: yhtyeen ja etupäässä Ylihärsilän levoton energisyys tuntuu ruokkivan yleisöä ja toisinpäin. Maaliskuun lopulla kulttuurikeskus Stoan lavalle kipuaa poikkeuksellisesti Risto Ylihärsilä mies ja koskettimet -periaatteella, mutta ilman yhtyettäkin Ylihärsilä saanee lietsottua itsensä tilaan, joka tuo keikkoihin omaleimaisen latauksen.

Tiedot

Risto Ylihärsilä

Soolona Stoassa 26.3. 2009 Liput 8 e
www.stoa.fi

Risto: Sähköhäiriöön (Fonal Records)