Julkaistu: 12.02.2009

Päällystakki

Ryhmäteatterissa Sami Keski-Vähälä ja Esa Leskinen ovat sommitelleet Martti Suosalon päälle aikamoisen päällystakin Gogolin henkeen. Takin taskuista ja vuorien välistä pursuu huimia hahmoja ja visioita nyky-Suomen tilasta. Humoristinen ja hämmentävä teos.

Nikolai Gogolin riemukkaassa, absurdissa kertomuksessa päähenkilönä on päällystakki, joka seikkailee aiheuttaen käyttäjissään yllätyksiä. Sami Keski-Vähälä ja Esa Leskinen ovat vapaasti sovittaneet kertomuksen hurjaksi näyttämöteokseksi, jonka alaotsikko on "Komedia työelämän huononemisesta". Ryhmäteatterin esitys on hyvä osoitus siitä, miten komedia ja tragiikka kietoutuvat yhteen, ei pelkästään näyttämöllä. Nykymaailman meininki on tänään niin absurdia, että ei oikeastaan muuta voi kuin nauraa, nauraa kyyneleet silmissä.

Keski-Vähälä ja Leskinen ovat rakentaneet Ryhmiksen lähes tyhjälle näyttämölle vyörytyksen, joka etenee 1950-luvulta tähän päivään ja vähän tulevaisuuteenkin. Sekin on kuvaavaa, että lavasteita ei oikeastaan ole, rekvisiittaa vain. Ehkä lavasteetkin on saneerattu pois. Taisto Oksanen, Sanna-Kaisa Palo, Minna Suuronen, Tuomas Rinta-Panttila ja Armi Toivanen muodostavat tapahtumille raamit ja tarjoavat varsinaisen roolivaihtojen ilotulituksen. Kullakin on yli viisitoista roolia. Sen sijaan päähenkilönä nähtävä karismaattinen Martti Suosalo pysyttelee samoissa housuissa ja etenkin päällystakissa, kunnes…

Suosalon esittämä Akaki Akijevitš, on sympaattinen, mutta lähes näkymätön henkilö, joka tyytyy osaansa eikä elättele turhia toiveita. Näytelmässä seurataan pikakelauksella Akakin elämää syntymävuodesta 1952 alkaen. Kuusikymmentäluvun lopulla hän menee töihin pankkiin ja sinne hän jämähtää, sillä hänellä ei ole oikeastaan mistään mitään sanottavaa.

Pankista ja pankkimaailmasta tulee salaovelasti tarkkailun kohde ja yhteiskunnan peili. Aikojen ja tyylien vaihtelut näytetään lähes ikoneiksi muuttuneilla symboleilla: hiusmuoti muuttuu, tietokoneet tulevat ja kännykät alkavat piristä. Jussi Kärkkäisen äänisuunnittelussa soi reipas disko.

Aina uusiutuvien tuulien airuena esiintyy seksikkäällä karismalla Tuomas Rinta-Panttila, hahmonaan opportunistinen Keijo. Nähdään Neuvostoliiton kaatuminen ja vanhaa kommunistista pankkivirkailijaa esittävä Sanna-Kaisa Palo, sekä Taisto Oksasen esittämä pankinjohtaja, jotka joutuvat konkreettisesti eläkeputkeen. Ensimmäisellä puoliskolla Leskisen ohjaus on uskomattoman nopeaa ja sketsimäistä. Hahmoja tulee ja menee. Vauhti on kova ja burleski huumori naurattaa taatusti.

Suosalon hahmon pysähtyneisyys ja hellyttävä kömpelyys saavat aikaan kiinnostavaa rauhaa kohelluksen keskelle. Hahmossa on chaplinmaista karismaa; huumoria ja haurautta nivellettynä yhteen. Mimiikka ja plastinen kehonkieli kertovat Suosalon hienosta ammattitaidosta. Hahmon yksinäisyyttä korostetaan oivaltavasti ja koskettavasti tunnusmusiikilla. Akakin elämää seurailee Sibeliuksen Tuonelan joutsen.

Aika kulkee, ja pankkiin singahtaa toinen toistaan hulvattomampia hahmoja. Suurosen mainiosti esittämä Heli on positiivinen iki-Madonna. Yksi Palon hahmoista on päämäärätietoinen, pönäkkä pankinjohtaja Juhani, kaikkien työpaikkojen painajainen. Toivanen on hellyttävä pätkätyöläinen Sanni kukkapaidassaan. Rinta-Panttila taistelee kasaritukassaan ikuista atk-piuhahässäkkää vastaan.

Absurdeimpia hahmoja on eräänlainen tulevaisuuden kauhukuva, Taisto Oksasen esittämä fuusiojohtaja Sturbjörn. Tanskaa mongertava pankkimoguli myy lamaa ja perustaa virtuaalisia rahastoja. Samaan aikaan Akaki kyhjöttää nurkassaan, vanhassa päällystakissa, syö kotona perunavelliä ja näkee romanttisia unia.

Kunnes pakkomielteeksi muodostuu uusi päällystakki. Irvokkaan muotinäytöksen jälkeen Suosalo hiihtää vihdoin lavalle uskomattomassa Armanin luomuksessa. Mies on sama, mutta status ja maailma ympärillä muuttuvat. Mieleen tulee Peter Sellersin klassikkoelokuva Mr. Chance, jossa vaatimatonta puutarhuria aletaan kohdella salaperäisenä poliitikkona, jopa guruna. Näin käy myös Akakille, joka saa karvaasti kokea, kun koiraa onkin hetkellisesti karvoihin katsominen. Leskisen ohjaus alkaa muuttua komediasta absurdiksi painajaiseksi.

Toinen puolisko vyöryttää edelleen esiin outojen hahmojen kimaraa, mutta Leskisen näkemys alkaa muuttua pessimistiseksi. Akaki joutuu pillereiden kierteeseen ja sivuoireet nähdään konkreettisina hahmoina lavalla, kuin deliriumissa. Näyttelijäkaartin muodostama kollektiivinen kertoja vyöryttää yhä hurjempia ja karmeampia visioita. Ikävä kyllä nämä utopiat ja byrokratian rattaat ovat täyttä, absurdia todellisuutta.

Suosalon loppumonologi palautuu Gogolin kieleen, mutta nykyaikaistettuna ja lähes pelottavalla otteella. Diskovalot eivät enää välky, eikä europop raikaa. Tommi Tirrasen tyylikkäässä valosuunnittelussa valot himmenevät vähitellen, diskon tilalla kuuluu etäistä kaupungin kohinaa. ”Minä en ole se kiiltokuvien enkeli, vaan minä olen sinun näkymätön veljesi", Suosalo huhuilee vetoavasti pimenevästä hämärästä.

Keski-Vähälä ja Leskinen ovat rakentaneet hyvin puhuttelevan teoksen, jonka tukipilarin muodostaa taitava näyttelijäkaarti, etenkin Suosalon ihmeellinen karisma. Päällystakki ei ole kuitenkaan ongelmaton esitys. Pituutta ja tekstiä on kertynyt mittavasti. Dynamiikkaa ei saada aikaan tempoa jatkuvasti nopeuttamalla ja huutamalla. Esimerkiksi Oksasen esittämä pääministeriräp alkaa jo mennä ohi pelkästään vastaanottokyvyn rajallisuuden vuoksi.

Hiljaiset ja rauhalliset jaksot tukevat hienosti tunnelmaa, mutta tuntuvat tulevan kuin toisesta esityksestä. Päällystakki hakee vielä nyansseja ja rytmiä. Silti tällaisenaankin puhuttelevaa ja ajankohtaista teatteria, viihdettä, joka pakottaa naurun seassa nieleskelemään kyyneleitä.

Tiedot

Päällystakki

Komedia työelämän huononemisesta

Perustuu vapaasti Nikolai Gogolin samannimiseen kertomukseen
KÄSIKIRJOITUS: Sami Keski-Vähälä ja Esa Leskinen
OHJAUS: Esa Leskinen
ROOLEISSA: Martti Suosalo, Taisto Oksanen, Sanna-Kaisa Palo, Minna Suuronen, Tuomas Rinta-Panttila, Armi Toivanen
LAVASTUS ja PUVUSTUS: Janne Siltavuori
MASKEERAUS: Tuija Luukkainen
VALOSUUNNITTELU: Tommi Tirranen
ÄÄNISUUNNITTELU: Jussi Kärkkäinen

Ensi-ilta Helsinginkadun näyttämöllä 6.2.2009