Julkaistu: 05.02.2009

Islantilaisia laulaja-lauluntekijöitä

Piskuisen saarivaltion musiikkielämä tuottaa jatkuvalla syötöllä kiintoisia artisteja, joiden leikkikenttänä on koko maailma. Helsingissä on helmikuun aikana mahdollisuus kuulla Helgi Hrafn Jonssonia sekä Lay Low´ta.

Björkin megamenestys ja Sigur Rósin sekä Múmin vaihtoehtomusiikin maailmanvalloitus ovat varmasti tasoitelleet muille islantilaismuusikoille pohjaa kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla, mutta ylipäänsäkin tässä pienessä populaatiossa tuntuvat luovuus ja lahjakkuus kiteytyvän poikkeuksellisen hyvin.

Maan pienuus myös tiivistänee yhteistyötä artistien välillä, mikä synnyttää omat etunsa. Muun muassa Sigur Rós, Amiina sekä norjalainen Ane Brun ja färsaarelainen Teitur löytyvätkin listasta, joiden kanssa muusikko Helgi Hrafn Jonsson on tehnyt yhteistyötä.

Helgi Hrafn (s.1979) sai muusikon koulutuksensa Reykjavikissa ja Grazissa Itävallassa. Pääinstrumenttiaan pasuunaa Helgi Hrafn alkoi soittaa jo pikkupoikana musikaalisen perheensä myötävaikutuksesta. Itävallan-vuosinaan mies oli mukana perustamassa Beefólk-yhtyettä ja julkaisi vuonna 2005 debyyttialbuminsa Glóandi, jossa on kymmenen kitaravetoista folk-henkistä rock-kappaletta.

Englanniksi laulava mies muutti takaisin Islantiin syksyllä 2007, jossa hän alkoi työstää toista pitkäsoittoaan. For The Rest Of My Childhood ilmestyi viime marraskuussa ja se jatkaa Glóandin akustista, riisuttua tyyliä, jossa rakennuselementteinä toimivat piano, kitara ja Helgi Hrafn korkeahko ääniala.

Klassinen musiikki ja nykymusiikki kiinnostavat miestä niin säveltäjänä kuin esittäjänä ja useat islantilaiset nykysäveltäjät ovatkin työstäneet kappaleita Helgi Hrafnille. Yksi miehen unelmista toteutui hänen sävellettyä musiikin koreografi Johann Lindellin teokseen Kööpenhaminan kuninkaallisessa teatterissa. Lisäksi ehtiväisen muusikon ääntä ja pasuunan soittotaitoja kuullaan mm. Philip Glassin kanssa työskennelleen säveltäjä Nico Muhlyn uusimmalla albumilla Mothertounge. Helgi Hrafnin tuotantoa on mahdollisuus kuulla Semifinalissa helmikuun 20. päivä. Lämmittelijänä toimii kotimainen Kaspar.

Kuudennen Linjan valtaa puolestaan 25. päivä toinen islantilainen lahjakkuus, Lay Low. Taiteilijanimen takaa löytyy bluesia, countrya ja folkia säveltävä ja esittävä Lovísa Elísabet Sigrúnardóttir (s.1982).

Kolme albumia julkaissut nainen nousi kotimaassaan suureen suosioon vuonna 2006 ensimmäisen levynsä Please Don’t Hate Me myötä. Tämä poiki lahjakkuudelle sävellystöitä mm. näytelmään Ökutímar sekä Baltasar Kormákurin elokuvaan White Night Wedding.

Teini-ikäisestä bassoa ja kitaraa soittanut nainen aloitti laulamisen Benny Crespo's Gang yhtyeeseen liittymisen myötä. Lay Low’n viimeisin levy Farewell Good Night´s Sleep ilmestyi viime lokakuussa Islannissa. Albumi sisältää taidokkaita sävellyksiä, jotka muodostavat hivelevän harmonian Lay Low’n upean äänen kanssa - se on voimakas ja silti herkkä ilmaisuvoimaltaan, kuten esimerkiksi kappale By and By osoittaa. Farewell Good Night´s Sleep julkaistaan Euroopassa maaliskuun 9. päivä, mutta sen voi hankkia itselleen jo Lay Low’n Suomen kiertuepaikoilta.

Tiedot

Islantilaisia laulaja-lauluntekijöitä

Helgi Hrafn Jonsson Semifinalissa 20.2.2009
Liput 12/13€
www.helgijonsson.com

Lay Low Kuudennella Linjalla 25.2.2009
Liput 5€
laylow.is/