Julkaistu: 22.01.2009

Visible Volumes

KokoTeatterin näyttämöllä tutkitaan tilan käsitteitä ja tehdään erilaisia volyymeja näkyviksi. Visible Volumes – teoksessa näyttämöllä esiintyy kaksi tanssijaa, sellisti ja kitaristi.

Mikko Orpanan Visible Volumes on tutkielma erilaisista volyymeista: voimakkuudesta, runsaudesta, tilavuudesta, määristä. Orpana ja tanssija Katri Soini kokeilevat koko kehollaan, minkälaisia volyymeja on ja mitä niiden näkyminen oikein tarkoittaa. Teos muodostuu lyhyistä osioista, joissa kussakin teemaa tutkitaan sen johonkin yksityiskohtaan kiinnittyen. Mukana näyttämöllä soittavat ja esiintyvät sellisti Anna Grundström ja kitaristi Janne Koivulahti.

Teos on tehty tosissaan, muttei vakavissaan. Kuten usein Orpanan teoksissa, tässäkin näyttämöltä huokuu yhdessä tekemisen into. Mukana on aimo roiskaus poikamaista kokeilunhalua, jonka ansiosta yleisö saa nauttia keskenään varsin erilaisista volyymeiden osioista. Kokonaisuus muodostuu esiintyjien keskittyneestä yhteistyöstä, yhteisistä pienistä tehtävistä.

Aivan kuin mahtavassa ensyklopediassa voisi olla, jokainen osa on oma volyyminsa. Ääni nauhalla kertoo, mikä on seuraavaksi nähtävän järjestysnumero. Esiintyjät tulevat näyttämölle, katsovat vakavina toisiaan, nyökkäävät, ja antavat palaa. Omintakeisella vakavuudella esitetyt kohtaukset vievät tunnelmaa laidasta laitaan.

Välillä yleisö nauraa, esimerkiksi, kun Orpana ja Soini tutkivat vettä purskuttelemalla sitä suustaan ympäri näyttämöä. Myöhemmin sumun seassa soiva sello tekee surumieliseksi.

Tutkimuksen kohteena on niin näyttämön rajattu tila kuin avaruuden laajuus. Lottoamalla saadut tehtävät edustavat muutaman sekunnin pituisia tulkintoja. Runsautta on yhteisessä, rytmikkäässä liikeosiossa, jossa ääntä tuottavat kopisevat kengät ja rytmikäs hengitys.

Soini on oivallinen valinta Orpanan tanssipartneriksi. Molempien ilmaisuvoimainen läsnäolo ja liikkuminen jaksavat kiinnostaa. Soinin spiraaleista muodostuva tanssi on teoksen herkimpiä kohtauksia. Herkkyyttä lisäävät Juho Rahijärven valot ja videot sekä Sampo Malinin yksinkertainen lavastus. Elävä musiikki, kaksi soolomuusikkoa näyttämöllä täydentävät illan.

Tiedot

Visible Volumes

Koreografia: Mikko Orpana
Tanssi: Katri Soini ja Mikko Orpana
Musiikki: Anna Grundström /sello ja Janne Koivulahti/kitara
Valo- ja videosuunnittelu: Juho Rahijärvi
Lavastus: Sampo Malin
Kantaesitys 16.1.2009
KokoTeatteri, Unioninkatu 45