Julkaistu: 22.01.2009

Ilossa!

Virheettömät-ryhmän puhutteleva esitys kertoo kuoleman kohtaamisesta nerokkaasti ja mustalla huumorilla. Hautajaisiaan harjoitteleva porukka törmää elämän peruskysymyksiin ja toisista välittämiseen Kati Kaartisen toimivassa ohjauksessa.

Käsikirjoittaja, ohjaaja Kati Kaartinen on tarttunut Virheettömät- ryhmänsä kanssa kaikkia koskettavaan, mutta hankalaan aiheeseen. Kuolema, kuoleminen on meillä jokaisella edessä, mutta miten käsitellä, jopa harjoitella omaa kuolemistaan? Nerokas, mustan huumorin läpipurema esitys tarjoaa tiiviin paketin erilaisia näkökulmia iäisyyden kohtaamiseen.

Kuoleman kliinistyminen laitoksiin on verraten uusi ilmiö. Ennen kuoltiin kotona ja puhuttiin ”hyvästä kuolemasta”, jopa kuolemisen taiteesta. Oli tärkeää hyvästellä läheiset ja tehdä tili eletyn elämän kanssa. Intian kulttuurissa kuolevan tuli keskittyneesti luopua maallisesta kehostaan, jotta siirtyminen henkisemmälle tasolle olisi helpompaa. Vaikka nykyisin tiedotusvälineissä näytetään räikeitä kuolemakuvia banaalisuuteen asti, oma henkilökohtainen asenne voi silti olla etääntynyt tässä ikuisen nuoruuden palvomassa ajassa. Virheettömien esitys palauttaa teeman perusasioihin ensi sekunneista lähtien.

Puoli-Q:n koruton ja karu tila sopii esitykseen erinomaisesti. Yksinkertainen lavastus tuo mieleen ränsistyneen kappelin. Muusikkoa esittävä Jiri Kuronen toivottaa vakavana ja hillitysti yleisön tervetulleeksi tilaisuuteen. Kaikkien huomio kiintyy keskinäyttämöllä olevaan laveriin, katafalkkiin, jossa lepää lakanalla peitetty hahmo. Hiljaisuus pysäyttää yllättävän tehokkaasti. Illuusio on aito. Tunnelma muuttuu kuitenkin nopeasti saattoväen kompuroidessa paikalle kynttilöineen. Lakanan alta pomppaava Iiris (Irina Pulkka) ei ollut tyytyväinen hautajaisiinsa. Näyttelijät muodostavat omalaatuisen ryhmän, jonka projektina on kanttorin johdolla harjoitella omaa kuolemaansa, omia hautajaisiaan.

Pulkan hahmo on pragmaattinen realisti, Annu Valtosen esittämä Jutta taas on hurahtanut joogaan ja itämaiseen mystiikkaan, vaikka oma elämä on selvästi hukassa. Olka Horisen tulkitsema Ruusu edustaa perinteisempää linjaa ja peräänkuuluttaa lähimmäisen kunnioitusta. Mika Räinän mainiosti esittämä Matti taas on porukan inhimillinen tekijä, vähän tyhmä huumorimies, jonka laukomat viisaudet loksauttavat muilta suun auki.

Makaaberista ja rankan huumorin sävyttämästä hautajaistunnelmasta edetään nopeasti ja kiihtyvällä tempolla kohti sfäärejä. Mikä on elämän todellinen luonne, mitä on rehellisyys, onko tuonpuoleisuutta ja ennen kaikkea kuinka suhtautua nöyrästi omaan katoavaisuuteensa. Kukin hahmo puolustaa omia näkökantojaan kanttorin puistellessa päätään. Valosen, Pulkan ja Horilan hahmot joutuvat törmäyskurssille siinä, missä Räinä yrittää sovitella ja tuoda hahmollaan mukaan kömpelöä huumoria. Kukin näyttelijä tekee taitavaa työtä. On taito tehdä hahmostaan todella ärsyttävä ja silti lunastaa yleisön sympatia. Tässä onnistuu etenkin Annu Valonen.

Kaartinen piirtää käsikirjoituksessaan ja ohjauksessaan hienosti esiin myös hahmojen kipupisteet ja inhimillisyyden. Esim. Pulkan jähmettyneen olemuksen sisällä piilee hymy ja omaa löytämistään kiihkeästi odottava lapsi. Räinän hulluja sloganeita suoltavan roolin taakse taas kiteytyy jotakin olennaista ja viatonta elämän tajuamista. Käsiohjelmassa siteerataan osuvasti runoilija Mirkka Rekolaa:
Katso vaikka, katu on täynnä
aikuisina hylättyjä lapsia,
jotka toivovat näkyvänsä,
ennen kuin katoavat.

Virheettömien esitys muistuttaa myös komiikan ja tragiikan ehdottomasta liitosta: ei ole toista ilman toista. Osansa hirtehisestä huumorista saavat hautajaisista tutut symbolit ja fraasit. Kyytiä saavat Eino Leino ja tutut saattovirret. Räinä tapailee omaksi saattolaulukseen Juicen Rakkauden ammattilaista. Valonen muistelee Martti Lutherin olleen musta laulaja jne. Kaartisen hulvattomat oivallukset ovat anteeksipyytelemättömiä ja napakoita. Yleisö ulvoo naurusta ja huohottaa ”voi kamala…” Esityksen nimi muuttuu todellisuudeksi, elämme yhtäkkiä ilossa!

Ehkä näkemäni esityksen eräs toimiva osanen oli nimenomaan myötäelävä heterogeeninen yleisö, joka lähti vinksahtaneeseen huumoriin heti mukaan. Kerrankin ei tarvinnut yksin hävetä, kun huomaamattaan nauraa ääneen pervoille vitseille. Yhteispeliä yleisön kanssa olisin toivonut enemmänkin. Välillä esitys on kääntyä vähän liikaa sisäiseksi jutusteluksi. Kaartinen on selkeästi ohjannut teoksensa noudatellen ns. neljännen seinän illuusiota, eli yleisö ikään kuin katsoo omalaatuista ryhmää kärpäsenä katossa. Tyylilaji toimii näinkin. Jiri Kurosen kauniisti esittämä loppulaulu sen sijaan kääntyy koskettavasti suoraan yleisöä kohti.

Tiedot

Ilossa! - hautaharjoituksia

KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS: Kati Kaartinen
ROOLEISSA: Annu Valonen, Irina Pulkka, Olka Horila, Mika Räinä, Jiri Kuronen
PUVUT JA LAVASTUS: Mari Martikainen
VALOT: Johanna Tirronen
TUOTTAJA: Heidi Horila

Virheettömät-ryhmän vierailuesitys puoli-Q:ssa
www.q-teatteri.fi

ENSI-ILTA: to 15.1.2009
MUUT ESITYKSET:
to 22.1., ke 28.1., pe 30.1., ke 4.2., pe 6.2., ke 11.2., pe 13.2. ja la 14.2.
LIPUT: 15/10

Lippuvaraukset Q-teatteri (09)4542 1333, ti-pe klo 11-15