Julkaistu: 04.12.2008

Sota – absurdi tragedia

Sodan metamorfooseja
Sota on ehtymätön lähde teatteriesityksiin. Jo vilkaisu ohjelmistoihin paljastaa sen. Tuntematon sotilas, Poltto, Sotaturistit, Missä kuljimme kerran…sotaa, sen parodiaa, sen syitä, sen seurauksia. Jos jostain riittää teattereissa kerrottavaa, niin sodasta.

Hanna Rytin luotsaama joukko teatterin, sirkuksen ja tanssin tekijöitä kertoo nyt sanattoman teatterin keinoin sodasta ilmiönä. Sota – absurdi tragedia on oivalluksia tarjoava esitys. Sanattoman teatterin viehätys avautuu esityksessä pikku hiljaa. Metaforiset kohtaukset ja esineiden käyttö tiivistävät sodan luonnetta kekseliäästi. Myös muodonmuutoksin etenevä kerronta viehättää. Sen assosiointivirtaan heittäytyminen palkitsee.

Erityisen nautittavaksi esityksen kerroksellisuudesta tekee sen leikittelevä ote materiaaliinsa. Sota on allegoria aikamme hallintokielestä, mutta siihen viitataan paljon konkreettisemminkin kylmän sodan merkeillä. Esineteatteria sävyttää brutaalius. Muserretut hedelmät ja kasvikset ovat tehokas, mutta varsin nopeasti tehonsa menettävä efekti. Onneksi sitä ei ryöstöviljellä.

Mikko Kaukolampi, Sofia Koski, Mia Lindholm, Johanna Peltonen, Mia Silvennoinen ja Linda Stén muodostavat Kulttuuritalon Alppisaliin kaksi eri puolta tai joukkuetta. Molemmilla on johtajansa. Mustiin pukuihin ja kirjavasulkaisiin hattuihin pukeutuneiden Kuningas Ubua muistuttavien päättäjien karrikoituja eleitä säestävät vain muutamat siansaksalla lausutut repliikit. Mutta heidän huutonsa kuulee kyllä korvissaan.

Joukkueissa tapahtuu monenlaista. Aluksi ämpäreistä löytyy yksi erilainen hedelmä, josta aletaan kiistellä ja neuvotella. Kärhämän syy katoaa pian, mutta kiista jatkuu. Sanattoman tarinan eteneminen muistuttaa Viirus-teatterissa viime vuosina nähtyjen Cezarisin töiden logiikasta.

Sota – absurdi tragedia kantaa jo nimessään paradoksia. Samaa infantiilin ja kammottavan yhdistelmää tarjoaa esitys. Vaikka esityksen dramaturgiaa ei ehkä voi määritellä tiukaksi, se on täyteläistä eikä sirpaleista siinä mielessä, että eri tunnetilat olisi eroteltu osioihinsa. Täyteläisyydessä on kunnianhimoa. ”Jännä” sirpalemaisuus tarkoittaa nykyteatterissa liian usein vain demomaista keskeneräisyyttä.

Sota – absudi tragedia ei ole dramaturgisesti kesken. Sen sijaan jonkin verran ryhmäkohtauksissa ja jopa kahdenkeskisissä kohtaamisissa näyttelijät eivät keskity tarpeeksi ja ilmaisuun jää hutaisun tuntua. Jokaisen esiintyjän läsnäolon vahvistaminen ja haavoittuvuuden lisääminen auttaisivat siihen, ettei mikään kohtaus näyttäisi jumppatunnilta. Hitaat kohdat ja soolot, kuten hulvaton homopommi-kohtaus saavat esiintyjistä parhaimmat puolet esiin. Sirkuselementit tuovat esityksen ylevyyttä ja koskettavuutta. Samoin ilmaisua syventää George Apostolakisin säveltämä musiikki.

Kokonaisuuteen mahtuu myös rytmillisiä notkahduksia liian osoittelevissa kohdissa. Aseet ja porno ja ylipäätään sodan seksikkyys – niin totta, mutta niin kulunutta. Ja onko suomalaisessa teatteriesityksessä (kuten myös romaanissa, elokuvassa ja tv-sarjassa) aina kännättävä? Sen sijaan isot vauvat aseiden kanssa ja sotaprenikoiden jakotilaisuus toimivat hyvin. Ne toteutetaan sopivasti kieli poskessa.

Kokonaisuudesta jää energinen ja stimuloitu olo. Täyteläinen dramaturgia ja parhaimmillaan tarkka ja innostunut esiintyminen luovat näyttämökieltä, jolle ei heti löydy selvää lokeroa. Taideainesta siis.

Tiedot

Sota – absurdi tragedia

Ensi-ilta 1.12.2008
Dramaturgia ja ohjaus: Hanna Ryti.
Musiikki: George "Bandoek" Apostolakis.
Koreografia: työryhmä, apuna Nina Mamia.
Lavalla:
Mikko Kaukolampi
Sofia Koski
Mia Lindholm
Johanna Peltonen
Mia Silvennoinen
Linda Stén.
Valosuunnittelu: Eero Erkamo.

Helsingin kulttuuritalolla, Alppisalissa
Sturenkatu 4
ma 1.12 klo.19
to 4.12 klo.19
pe 5.12 klo.19
la 6.12 klo.15
su 7.12 klo.19
ti 9.12 klo.19
to 11.12 klo.19
pe 12.12. klo.19
la 13.12. klo.15
Liput 20/12/8 €