Julkaistu: 02.10.2008

Yksityisiä keskusteluja

Bergman vaatii ja palkitsee
Wanda Dubiel lainaa bergmanilaiselle säälimättömyydelle herkät kasvonsa. Myös muut näyttelijät antavat paljon. Avoimien Ovien 10-vuotisjuhlanäytelmäksi valittu Bergmanin Yksityisiä keskusteluja on julma ja vaativa näytelmä.

Avoimien Ovien tulkinnassa näyttelijöistä hehkuu yllättävän paljon kotikutoista charmia. 20- ja 30-luvuille sijoittuva tarina ahdistuneesta papin rouvasta Annasta, joka alkaa toiseen suhteeseen, ei jää aikaansa kiinni. Wanda Dubielissa ei ole eteerisyyttä ja pidättyväisyyttä, mutta tunteita, empatiaa ja herkkyyttä riittää. Niiden kautta Bergmanin julmuus muotoutuu sopivaksi juuri tähän hetkeen. Se on ehkä arkipäiväisempää, muttei vähemmän ilmaisuvoimaista.

Kaikissa näyttelijäsuorituksissa lämpö ja välittömyys eivät sekoitu yhtä kiinnostavaksi kokonaisuudeksi kuin Annassa. Välillä heidän tunteensa eivät kiinnosta, vaan katse ja ajatukset kääntyvät koko ajan magneettina toimivaan Annan. Jonkinlainen epäsuhta näyttelijöiden vireessä kallistaa vaakakuppia erityisen paljon Dubielin puoleen. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä se alkaa vaikuttaa harkitulta ratkaisulta ja tulkinnalta. Bergman ei tee kenestäkään henkilöstä yksiulotteista, mutta Avoimien Ovien esitystä katsoo koko ajan Annan silmin, silloinkin, kun se ei näytelmässä ole itsestään selvää.

Bergman käytti käsikirjoituksessa hyväkseen äitinsä 20-luvun päiväkirjoja. Papin rouva Anna alkaa suhteeseen nuoren Tomasin kanssa ja kertoo suhteestaan miehelleen Henrikille. Anna myös ripittäytyy rippipapilleen Jacobille elämänsä eri aikoina. Ihmiset eivät säästä toisiaan rehellisyydeltään, mutta lopulta heistä tulee säälimättömiä ennen kaikkea itseään kohtaan. Puheet Jacobin kanssa riisuvat tehokkaasti kaiken ylimääräisen Annan ja hänen itsensä väliltä. Lopulta itsensä kohtaamisesta tulee vaikein asia.

Mikko Pörhölä Tomasina edustaa nuoruutta myös puheilmaisussaan. Hänen läsnäolonsa toisella puoliajalla antaa muiden näyttelijöiden sympaattisuudelle vastakohdan. Ainoastaan Pörhölä vaikuttaa esityksen näyttelijöistä tyypillisesti bergmanilaiselta. Hän tavoittaa ruotsalaismestarin elokuvien näyttelijöistä tutun hienostuneen, vähän laskelmoivan itsekkyyden.

Jukka Pitkänen tekee kaksoisroolin Annan aviomiehenä Henrikinä ja rippipappi Jacobina. Tuplaroolit syövät jonkin verran kokemuksen intiimiyttä. Bergmanin teksti imeytyy niin tiiviisti esittäjänsä kasvoihin ja henkeen, että varsinkin muodonmuutos Henrikistä taas Jacobiksi ei oikein katsojaa innosta. Olet Henrik kuitenkin, vaikka kuinka yskit! Pitkänen onnistuu Henrikinä paremmin. Etenkin se, miten vaatimattomuus alkaa kääntyä marttyyrimäiseksi itsekkyydeksi, toteutuu hänessä ilman ulkoisia tehokeinoja petollisen kiltisti.

Kolmessa roolissa esiintyvän Tiina Weckströmin olemuksessa on rutkasti lämpöä, mutta hän saa valjastettua sen melko tarkasti Karinin kylmyydeksi. Hän on onnistuneesti muuttanut olemustaan karskimpaan ja kovaksikeitetympään suuntaan. Avoimien Ovien näyttämöllä hän elää kuin kotonaan, ja sen ovat muutkin ohjaajat huomanneet. Kotoisuudessa häilyy myös omat vaaransa, hän vaikuttaa ohjaajien lemmikiltä, johon luotetaan, mutta josta ei välttämättä lähdetä hakemaan raikkautta. Jääkö hieno näyttelijä välillä lavakarismansa taakse piiloon? Valovoiman ja roolityön välinen hienosäätö vaatisi ennen kaikkea ohjaajan valvovaa silmää.

Annukka Pykäläisen ja Heli Nikusen suunnittelemat visuaaliset tasot ja Antti Kujalan äänimaailma tuntuvat myös hengittävän juuri Dubielin tulkinnan tahtiin, mikä onkin hieno ratkaisu. Musiikki vihjailee estoitta seksuaalisuudesta. Miljöö huokuu ajattomuutta, koruttomuutta ja moderniutta. Vaatteiden tietty persoonattomuus antaa niille yllättävästi painoarvoa etenkin Avoimien Ovien pienellä, molemmin puolin seurattavalla näyttämöllä. Niistä tulee kuin sosiaalisia haarniskoita, joista kaikki henkilöt jollain lailla haluavat vapautua.

Tiedot

Ingmar Bergman: Yksityisiä keskusteluja

Teatteri Avoimet Ovet

Suomennos Marja Kyrö
Sovitus ja ohjaus Heini Tola
Lavastus ja puvut Annukka Pykäläinen
Valosuunnittelu Heli Nikunen
Äänisuunnittelu Antti Kujala

Rooleissa Wanda Dubiel, Jukka Pitkänen, Mikko Pörhölä ja Tiina Weckström

Suomen kantaesitys 16.9.2008 klo 19

Esitykset ajalla 15.9. – 4.12.2008