Julkaistu: 23.10.2008

Kolmas

Kolmen sukupolven tutkielma leviää pitkin laboratorion lattiaa
KOM-teatterin Kolmatta on rakennettu kuin Iisakin kirkkoa, mutta draamaa siitä ei syntynyt. Kirveellä veistetty muoto kangistaa toiminnan; teemat ja henkilöhahmot jäävät hämäriksi hahmotelmiksi ja dialogi enimmäkseen nolostuttaa.

Kati Kaartisen kirjoittamassa näytelmässä Kolmas on kolme paria, joiden tarinoita kerrotaan vuorotellen. Parit edustavat kolmea elämänvaihetta: levotonta nuorta aikuisuutta, defensiivistä keski-ikää ja seesteistä vanhuutta.

Lauri ja Veera ovat alle kolmikymppisiä lapsia aikuisten vaatteissa. He ovat löytäneet paikkansa työelämässä, mutta heitä polttavat kysymykset omista valinnoistaan ja identiteetistään. Lauri (Niko Saarela) on sijoitusalan ammattilainen, jonka traumaattinen lapsuuden muisto ajaa hermoromahduksen partaalle. Lauri hakee apua ja tapaa mielenterveyshoitaja Veeran (Eeva Soivio). Veera elää arki- ja työrutiinien muodostamassa kuplassa, joka eristää hänet muusta maailmasta.

Kuplassa ajatukset alkavat saostua, mutta aloitekykyä muutokseen ei tahdo löytyä. Nuoret elävät jossain aivan muualla kuin tässä hetkessä ja heidän näkemyksistään puuttuu kolmas ulottuvuus, johon näytelmän nimikin viittaa. Eivätkä he tätä syvyyttä löydä ilman toisen ihmisen apua.

Katariina (Liisa Mustonen) ja Oskari (Pekka Valkeejärvi) ovat nelikymppinen aviopari. He ovat pysähtyneet elämässään jonkinlaiseen lakipisteeseen. Jonnekin suuntaan pitäisi lähteä, mutta minne? Rakkauden hiillos alkaa viilentyä, kumppanin piirteet vievät raivon partaalle ja molemmat haluavat eri asioita. Katariinan omanarvontunto on hukassa, mutta hän ei turvaudu mieheensä vaan siloiseen ulkokuoreen, neuroottisiin mantroihin sekä asunnonvaihto- ja lapsihaaveisiin. Katariina ei pysty ottamaan vastaan Oskarin rakkaudettomuudesta ja työuupumuksesta kasvavaa avunhuutoa.

Kyllikki (Marja Packalén) ja Sakari (Hannu Lauri) taas ovat rauhaisaa arkea viettävä eläkeläispari. He ovat ikään kuin esimerkki siitä, mitä kahdesta muusta parista voisi tulla, jos nämä sinnittelisivät läpi myrskyjen ja antaisivat terävimpien särmien hioutua pois. Kyllikin ja Sakarin välillä on lämpöä, huumoria ja eroottista latausta. Autuasta olotilaa varjostavat ensimmäiset merkit Kyllikin Alzheimerista, joka tekee Sakarin rakkaasta kumppanista arvaamattoman. Asetelma on haikea. Tie sopusointuun itsensä ja kumppaninsa kanssa on pitkä ja raskas, mutta kun perille on päästy, alkaa väsytystaistelu mielen tai ruumiin terveyden heikkenemistä vastaan.

Näistä aineksista voisi kehittyä mielenkiintoinen tutkielma elämänkulusta kirkkaalla draaman kuljetuksella, mielenkiintoisilla henkilöhahmoilla ja terävällä dialogilla. Valitettavasti Kolmas epäonnistuu näissä kaikissa.

Näytelmän muoto on lamaannuttavan staattinen. Kolmea paria tarkastellaan kuin kalseassa tutkimuslaboratoriossa. Näyttämöllä on kolme samanlaista sänkyä kolmeen eri ilmansuuntaan. Eletään viikko, jonka aikana kaksi pariskuntaa ja sinkkunainen heräävät, puuhailevat päivän ja menevät illalla seuraavaan sänkyyn nukkumaan. Kun yhdet näyttelevät kohtausta, toiset tuijottelevat taustalla lattiaa. Seinään heijastetut viikonpäivät mittaavat piinallisesti aikaa. Jo keskiviikkona toivoo sunnuntain pian koittavan. Eikä yllätyksiä tai oivalluksia ole luvassa.

Henkilöhahmoissa on kiinnostavia aineksia, mutta kaikki ovat jääneet luonnosasteelle. Laboratoriossa tarkastellaan muun muassa kahden ihmisen välisen kommunikaation hankaluuksia. Henkilöt eivät osaa ilmaista tunteitaan ja halujaan. Viestit vääristyvät matkalla tai ne torjutaan kokonaan. Aihe on tärkeä, mutta olisi hyvä, jos edes katsojalle vähitellen valkenisi, mikä näytelmän henkilöitä piinaa. Henkilöiden kipupisteitä ja näytelmän teemoja kehitellään niin mutkaisia polkuja pitkin, että esityksen loppupuolella tuntuu siltä, ettei näytelmä ole vielä alkanutkaan. Esityksen lopussa kuullaan kaiuttimista jokaisen henkilöhahmon nimen etymologia. Kohtaus on irrallinen ja turha.

Näytelmän dialogissa on luvattoman paljon tyhjäkäyntiä kuten loputtoman pitkää inttämistä ja tekohauskaa väärinymmärtämistä. Eläkeläisten riimilliset repliikit ovat nolostuttavia ja sanaleikit huonoja (”Haaveillaanko? – No haavi, haavi, haavi!”) Lohkaisu ”Olet sä joku Paavi Haavikko vai?” tuntui erityisen mauttomalta ensi-illassa, joka sattui päivälle, jolloin akateemikko Paavo Haavikko haudattiin.

Kati Kaartinen on työstänyt näytelmää KOM-tekstin kotikirjailijana vuodesta 2004 lähtien. Teatterikorkeakoulusta valmistuneen dramaturgin apuna on ollut kaksi dramaturgia, lukudraamaesitys yleisökommentteineen sekä KOM-teatterin näyttelijät, joiden kanssa tekstiä on myös hiottu. Tämä voisi tehdä tekstille ihmeitä, mutta Kolmannelle on käynyt niin, että lapsi on mennyt pesuveden mukana. Teksti on hajanainen raakile, josta olisi kuitenkin voinut tulla säällinen esitys fokusoinnilla, hyvällä rytmityksellä ja henkilöohjauksella. Kolmannen näyttelijöillä on rooleissaan hyviä aihioita, mutta samaa näytelmää he eivät mielestäni näyttele.

Tiedot

Kolmas

KOM-teatteri

KÄSIKIRJOITUS: Kati Kaartinen
OHJAUS: Johanna Freundlich
VISUAALINEN SUUNNITTELU: Kimmo Viskari
MUSIIKKI JA ÄÄNI: Kalle Chydenius
VALOT: Kari Vehkonen
MASKEERAUS JA KAMPAUKSET: Mari Savolainen
ROOLEISSA: Hannu Lauri, Marja Packalén, Pekka Valkeejärvi, Liisa Mustonen, Niko Saarela, Eeva Soivio

Kantaesitys KOM-teatterissa 15.10.2008.