Julkaistu: 04.09.2008

Minä ja No sad songs for me

Kaksi Teatterikorkeakoulusta valmistuvaa koreografia esittäytyy lopputöissään. Panu Varstalan ja Jarkko Mandelinin yhteisillassa on mukana niin tunnetta kuin vauhdikasta liikettäkin.

Yhteistä varsin erilaisille koreografeille on oman tiiviin maailman luominen yleisön koettavaksi. Aika on heidän omansa ja paikka siinä, missä ollaan. Molempien tausta näkyy teoksissa. Varstala on ennen tanssitaiteeseen heittäytymistään opiskellut Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella, erikoistumisalanaan kuvataide. Kasvatustieteen vaikutus näkyy psykologisen teeman valintana. Mandelin taas on ennen Teatterikorkeakoulua valmistunut Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta, ja viiden tanssijan tanssima teos sisältää runsaasti vaativaa parityöskentelyä.

Varstalan Minä on kasvutarina ihmisen kehittymisestä minäkeskeisestä itsensä rakastajasta sosiaaliseksi eläimeksi. Esikoisteosten tapaan materiaalia on runsaasti, ja viittauksia suuntaan jos toiseen riittää.

Katsomo on sijoitettu kahden puolen näyttämöä, joten katsojan on jatkuvasti tehtävä valintoja. Kaikkea on mahdotonta nähdä. Yhdessä päässä tanssijat kulkevat metallisella korokkeella, toisessa päässä he katsovat kuvaansa peiliseinästä. Keskellä on kohtaamisten pelikenttä.

Minän palvonta on helppo ymmärtää. ”Minä minä minä” laulaa joku. Toiset istuvat islaminuskoisten rukousasennossa ja kumartavat kuvaansa, joka näkyy omassa yksityisessä televisioruudussa. Nuori morsian ihastelee kuvajaistaan peilistä.

Sitten tanssijat kohtaavat toisensa taistelutantereeksi muuttuvalla näyttämöllä. Kisailu ja kilpailu hiovat suhteita, ja hetken neljän tanssijan ryhmä tanssii kevyesti ja ilmavasti yhteistä säveltä. Mutta yhteiselo ei suju, ja tanssijat taantuvat raskaaseen oloon ja käpertyvät itseensä. Varstala käsittelee itserakkautta uskonnollisena asiana, josta ei lopultakaan kokonaan pääse eroon.

Neljä miestä ja kaksi naista toteuttaa koreografin vaihtelevaa materiaalia keskittyneesti. Erityisesti ryhmästä nousevat esiin nuoret naiset, kolmannen polven tanssija Natasha Lommi artikulaattina, tarkkana tanssijana ja toisen polven tanssija, tanssiopintojaan vielä jatkava Elina Häyrynen naisellisena ja Lommia pehmeämpänä tulkitsijana. Miestanssijat Jukka Tarvainen ja Andrius Katinas yhdessä koreografin kanssa toteuttavat teoksen uskonnollista väritystä.

Ohjaajaksi valmistunut, mutta ennenkin näyttämöllä tutuksi tullut Masi Eskolin kokoaa teemat yhteen. Lisäksi teoksessa on mukana oma paparazzi, valokuvaaja Marko Mäkinen, jonka kuvat siirtyvät välittömästi suurille kankaille kaikkien tarkasteltavaksi. Tekijät saavat teoksen soimaan, vaikka mukana ei musiikkia olekaan.

Jarkko Mandelinin No sad songs for me tuo näyttämölle viisi voimakasta tanssijaa, jotka liikkuvat tilassa keskinäisin nostoin ja toisiinsa tukeutuvin hypyin. Teos perustuu vahvaan, eri tasoissa liikkuvaan nykytanssiin, jota Nelli Myllylä, Elina Räisänen, Pekka Louhio, Jouni Majaniemi ja Eero Vesterinen taidokkaasti toteuttavat. Ryhmäkohtausten unisonot sujuvat samantahtisesti ja vaativa parityöskentely näyttää leikittelyltä.

Näyttämökuva on utuinen, näyttämön reunalla ja läpinäkyvän pleksin takana näkyy mustia tuoleja ja muutama piano. Paikka voisi olla yöllinen, tyhjä baari. Lavastus on Samuli Laineen, tanssijoita tunnelmallisesti korostava valosuunnittelu taas Hanna Käyhkön taiteellinen opinnäyte. Näyttämön rakenteet ovat näkyvissä, joten tila voisi myös olla sataman tyhjä telakka. Satamaan ajatuksia vie myös taiteellisena opinnäytetyönään teoksen äänimaailman suunnitellut Janne Hast. Heleistä osioista huolimatta rytmikäs äänimaailma on raskaanoloista. Aika ajoin koreografi on myös hiukan liikaa kiinnittynyt musiikin antamaan hakkaavaan poljentoon.

Kirsi Gumin suunnittelema tummasävyinen puvustus lisää teoksen raskasta tunnelmaa eikä juuri laajenna näyttämökuvaa.

Koreografin pyrkimyksenä on välittää katsojalle kinesteettisiä kokemuksia ja sen kautta kehollista tunnetta. Päämäärä toteutuu monin paikoin, ja Mandelinin materiaali saattaisi sopia Teatterikorkeakoulua isommillekin areenoille.

Tiedot

Panu Varstala: Minä

Työryhmässä ovat mukana: Masi Eskolin, Tarja Hägg, Elina Häyrynen, William Iles, Andrius Katinas, Marko Mäkinen, Teemu Määttänen, Natasha Lommi, Heikki Rosti, Jaakko Simola, Jukka Tarvainen, Janne Teivainen, Tepa Torkkola ja Panu Varstala.

Jarkko Mandelin: No sad songs for me

Äänisuunnittelu: Janne Hast
Valosuunnittelu: Hanna Käyhkö
Lavastus: Samuli Laine
Puvustus: Kirsi Gum
Tanssi: Nelli Myllylä, Elina Räisänen, Pekka Louhio, Jouni Majaniemi, Eero Vesterinen

Ensi-ilta 3.9.2008 klo 19 TeaK teatterisalissa, Haapaniemenkatu 6, Helsinki

Muut esitykset: 5.9.klo 19, 6.9. klo 19, 8.9. klo 19, 9.9. klo 19, 10.9. klo 16 ja 11.9. klo 19