Julkaistu: 10.04.2008

Missä kuljimme kerran

Surumielinen saaga kadotetusta sukupolvesta
Kaupunginteatterin suurensi-ilta tuo näyttämölle Kjell Westön Finlandia-palkitun menestysromaanin.

Kadotettu nuoruus ja sukupolvien jatkumo ovat teemoja Missä kuljimme kerran -näytelmässä, joka kertoo yhden helsinkiläisten ikäpolven tarinan. Sen henkilöt kattavat laajan spektrin erilaisia kansankerroksia vauraasta yläluokasta intellektuelleihin ja työläisiin. Henkilökohtaisten tarinoiden kautta sukelletaan kaupungin historiaan ja samalla nuoren kansakunnan kuohuviin vaiheisiin.

Näytelmän, kuten Westön romaaninkin, tapahtumat käynnistyvät juuri ennen vuoden 1918 sotaa. Joukko nuoria opiskelutovereita valaa toisiinsa 30-luvun äänenpainot mieleen tuovaa sankari-ideologiaa ja taisteluromantiikkaa. Ensin vastustaja on suuri Venäjä, mutta hyvin pian sopiva rintama uhon purkamiseen löytyy paljon lähempää, kun punaiset miehittävät kaupungin.

Poikien opettaja, sosialisti ja pasifisti Ivar Grandell, yrittää puhua nuorukaisille järkeä, mutta hänen sanansa kaikuvat kuuroille korville. Ystävykset Eccu Widing, Cedi Lilliejhelm ja Henning Lund lähtevät kaikki kantamaan kortensa kekoon valkoisen Suomen puolesta. He jäävät kuitenkin varsin pian punaisten vangiksi, ja kun valkoiset vihdoin Mannerheimin johdolla marssivat voitokkaina Helsinkiin, kokoaa tulisieluinen Eccu ystävistään kostopataljoonan, joka käy jakamassa pika-”oikeutta” sodan hävinneille punaisille. Seuraa hämärä jakso niin Suomen historiassa kuin ystävysten elämässä. Jälkeenpäin käsittämättömään julmuuteen syyllistynyt Cedi valitsee täydellisen torjunnan, ja julistaa, että ”sitä ei koskaan tapahtunut”. Herkempi Eccu puolestaan haavoittuu loppuelämäkseen. Ystävyksistä parhaiten tuntuu pärjäävän Henning, joka kääntää tarmonsa liike-elämään ja kerää keinottelulla omaisuuden.

UUDEN AJAN KUVIA

Yksi näytelmän punaisia lankoja on Eccun valokuvausharrastus, joka alkaa nuorena poikana isän kanssa ja josta sittemmin tulee hänelle ammatti. Valokuvat kulkevat teemana myös näytelmäsovituksessa ja lavastuksessa, jossa on hyödynnetty todellista vanhaa kuvamateriaalia. Nämä kuvat, joista on koottu näyttely Kaupunginteatterin lämpiöön, henkivät kadotetun ajan surumielistä nostalgiaa, mikä hallitsee tunnelmana myös näytelmää. Varsinkin Eccun kautta kuvataan sitä pettymystä ja idealismin menetystä, jonka varjossa nuoret ihmiset yrittivät jatkaa elämäänsä siitä, mihin se ennen vuotta 1918 jäi.

Näytelmän keskeisiä naishahmoja ovat Cedin villikkosisko Lucie ja Ivarin rakastettu, herkkä ja viehättävä näyttelijätär Henriette Hultqvist. Rooleja tulkitsevat loistavat Vuokko Hovatta ja Leena Rapola. Lucie on näyttämön ehdoton keskipiste, nainen, joka elää aikojen murroksessa. Hänen hahmossaan tiivistyy 20-luvun jazzajan uusi ja vapaa poikatyttö, joka ei kumarra vanhoja moraalisääntöjä eikä naisille asetettuja rajoituksia. Uusia rooleja Lucie etsii vaatteiden ja nopeiden autojen sekä lukuisten rakastajien kautta – niin miesten kuin naisten. Myös Leena Rapolan Henriettessä on vangitsevaa karismaa. Henrietten ja Ivarin kypsän iän rakkaus on kuvattu herkästi ja kauniisti. Toisistaan nämä elämän kolhimat ihmiset löytävät uuden tulevaisuuden.

Työläisnäkökulmaa näytelmässä edustavat kunnianhimoiset Mandi Salin ja Allu Kajander, jotka ovat samalla nuorempaa sukupolvea, eivätkä itse osallistuneet sisällissotaan. Mandi on älykäs ja aikaansaava nuori nainen, joka on päättänyt nousta vaatimattomien lähtökohtiensa yläpuolelle. Allu taas on kiihkeä nuorimies, jonka kohtaloon merellä vietetyt vuodet tuovat poikkeuksellisia käänteitä. Mandi ja Allu kuuluvat uuteen, nykyaikaiseen sukupolveen, jonka horisontti on avarampi kuin heidän vanhemmillaan. Jonkinlainen deterministinen sävy on kuitenkin siinä, ettei Mandin ja Allun yhteinen yritys rakentaa itselleen toisenlainen elämä kuin aiemmilla sukupolvilla lopultakaan onnistu.

MENNEEN HELSINGIN HENKI

Kari Heiskasen dramatisointi tavoittaa yllättävänkin hyvin Westön kirjaa leimaavan helsinkiläisyyden. Romaanissa kaupunki on oikeastaan päähenkilö, jonka rinnalla yksilöiden tarinat ovat sivuosassa. Se, että kaupunki ja sen muuttuvat kasvot on onnistuttu siirtämään myös näyttämölle, on suuri saavutus.

Näytelmän ensimmäinen puolisko hieman säikäyttää valtavalla vauhdillaan ja volyymillään. Tapahtumat vyöryvät näyttämölle sellaisessa tahdissa, että perässä on vaikea pysyä, eikä se kirjaa lukematta välttämättä onnistukaan. Monet kohtaukset jäävät vain viitteenomaisiksi raapaisuiksi, varsinaista tarinaa ei pääse muodostumaan ja imu jää puuttumaan. Asia korjaantuu kuitenkin onneksi näytelmän toisella puoliskolla. Kerronta rauhoittuu ja tarina pääsee kasvamaan itsenäiseksi ja irtautumaan kirjasta. Samalla henkilöt tulevat lähemmäs katsojaa ja muuttuvat elävämmäksi ja täyteläisemmiksi.

Näyttelijävalinnat ovat erinomaisia kautta linjan. Eero Aho loistaa Eccun roolissa ja tavoittaa hahmoon liittyvän ristiriitaisen haurauden. Pekka Valkeejärvi on sekä uskottava että koskettava ympäristöään tarkasti havainnoivana Ivarina. Myös Jouko Klemettilä onnistuu erityisen hyvin salaperäisen Henningin roolissa. Niko Saarelan Allu Kajanderissa on karheaa voimaa. Vuokko Hovatta ottaa näyttämön haltuunsa rohkeana ja räiskyvänä Luciena.

Musiikki on yksi näytelmän kantavia voimia, sen tunnelmat liikkuvat villistä jazzista surumieliseen kaihoon. Katariina Kirjavaisen lavastus on yksinkertainen ja vähäeleinen, miljööt luodaan pienillä keinoilla. Hauska elementti on pyörivä lava, jota on käytetty onnistuneesti ajan kulumisen kuvaamiseen.

Näytelmän loppu on kuulaan kirkas ja 40-luvun sodista huolimatta toiveikas. Herkkä musiikki jää soimaan mieleen vielä viimeisen kohtauksen jälkeenkin ja muistuttaa menneistä tarinoista, historian ohikiitävyydestä ja omasta paikastamme sukupolvien jatkumossa. Näistä elementeistä syntyy näytelmän salaperäinen tenho.

Tiedot

Missä kuljimme kerran

Ohjaus ja dramatisointi: Kari Heiskanen
Lavastus: Katariina Kirjavainen
Puvut: Maija Pekkanen
Kapellimestari ja pianisti: Lasse Hirvi
Valosuunnittelu: Mika Ijäs
Äänisuunnittelu: Eradj Nazimov
Rooleissa: Vuokko Hovatta, Pekka Valkeejärvi, Eero Aho, Niko Saarela, Leena Rapola, Pekka Huotari, Ursula Salo, Kirsi Karlenius, Jouko Klemettilä, Pertti Koivula, Antti Timonen, Leenamari Unho, Tiina Peltonen, Seppo Maijala, Marjut Toivanen, Eeva-Liisa Haimelin, Petri Johansson, Sami Uotila, Aarno Sulkanen, Juha Jokela, Petja Lähde, Larry Price, Lasse Hirvi

Esitykset 3.4.–27.9.

Liput: 36/31 e

Helsingin kaupunginteatteri, suuri näyttämö,
Eläintarhantie 5