Julkaistu: 07.02.2008

Kadonnut maa

Kellariteatterissa on nähtävissä erittäin ajankohtainen esitys sellutehtaiden puolesta. Leo Torvalds on ohjannut yhteistyönä syntyneen esityksen, jota rytmittää toimivasti Suvi Isotalon säveltämä musiikki.

Poliittisen teatterin manifestin mukaan teatterin tulee elää ajassa sekä pyrkiä vaikuttamaan ja ottamaan kantaa teatterin keinoin ajan ilmiöihin. Kellariteatterin Kadonnut maa täyttää hienosti yllämainitun idean ja on samalla mukiinmenevää musiikkiteatteria. Esitystä rytmittää Suvi Isotalon säveltämä musiikki.

Leo Torvaldsin suunnittelema ja ohjaama esitys on varustettu väljällä alaotsikolla "musiikillinen katsaus 2000-luvun Suomeen". Aihe on kuitenkin rajautunut varsin ajankohtaiseksi. Esitys on raivokas huuto Kemijärven ja Summan paperitehtaiden puolesta. Stora-Enso saa kuulla kunniansa ja Häkämiestä haastetaan ottamaan vastuu päätöksistään. Näyttelijätiimi on tuttu viime syksyn esityksestä Retki.

Esityksen pääpiruna tallustelee toimitusjohtaja Karvinen (Josefina Rautiainen), joka on maskeerattu hauskasti Roope Ankaksi räpylöitä myöten. Vaikka hahmo on fiktiivinen, esikuva on selvä. Muu näyttelijäryhmä esittää tehtaan työläisiä, joita kyykytetään. Tärkeässä osassa on Isotalon musiikki selkeine, tarttuvine melodioineen. Työryhmä on sanoittanut suurimman osan lauluista. Esityksen mainioita hetkiä ovat ehdottomasti musiikkinumerot, joita näyttelijät säestävät kekseliäällä akustisella livebändillä.

Tunnin mittaiseen esitykseen on saatu mahdutettua satiirista bisnes-jargonia, poliittista agitaatiota, mutta myös koskettavia monologeja, joissa vuorottelevat hätä, masennus ja toivon kipinä. Laura Tolvanen esittää koskettavasti raskaana olevaa työläisnaista, jolla on huoli tulevaisuudesta ja kuitenkin usko, että asiat järjestyvät jotenkin. Hän laulaa myös esityksen kauniin päätöskappaleen. Jere Kolehmainen kertoo ystävästään Paavosta, jonka itsetunto nujerrettiin koulussa. Paavoa esittävä Ilmari Pursiainen taas vetäisee omassa soolossaan mainion punk-henkisen rallin, joitakin mainitakseni.

Syksyyn verrattuna nuoret näyttelijät ovat kehittyneet eteenpäin. Tekemisessä on meininkiä ja yhteiskohtauksissa on hyvä svengi. Torvalds on ohjannut ryhmää hyvin ja näyttelijöihin luottaen.

Mielenosoituskohtauksessa kirveitä ja moottorisahaa heilutteleva kaarti on samalla hauska ja vaikuttava. Kenen joukoissa seisot -mentaliteetti elää jälleen. Etenkin naisnäyttelijöiden ilmaisuun toivoisin kuitenkin vielä lisää rohkeutta ja selkeyttä.

Kellariteatterin intiimiä, pitkänomaista tilaa käytetään tällä kertaa toisin päin, katsomo ja näyttämö ovat vaihtaneet paikkaa. Tilaa on entisestään rajattu ja esitys tulee hyvin lähelle, lähes syliin. Yllätyksiä kuullaan myös katsomon alta. Lavastus on minimalistinen ja rekvisiittaa käytetään kekseliäästi. Esimerkiksi sellutehtaan virkaa hoitaa vanha samovaari.

Kadonneen maan toimivuus perustuu sen ajankohtaisuuteen. Myös napakkana pidetty rytmi musiikkeineen takaavat tiiviin teatterikokemuksen. Esitys sopisi hyvin kiertueille ja uskoisin, että kysyntääkin tällaiselle poliittishenkiselle ajankohtaisteatterille olisi.

Tiedot

Kadonnut maa

KÄSIKIRJOITUS: Työryhmä
OHJAUS JA DRAMATURGIA: Leo Torvalds
ROOLEISSA: Josefina Rautiainen, Laura Tolvanen, Jere Kolehmainen, Jukka Heiskanen, Ilmari Pursiainen, Ilja Mäkelä
MUSIIKKI: Suvi Isotalo
LAVASTUS: Työryhmä
PUVUSTUS: Laura Kotila
VALOSUUNNITTELU: Aapo Juusti
MASKIT: Maisu Valo

Kantaesitys Helsingin Kellariteatterissa 1.2.2008
Esityksiä 16.2.2008 saakka.