Julkaistu: 20.11.2003

Sehän on ihan hyvä

The Henkka Hyppönen Experience
Parturituolista nouseva Henkka Hyppönen ei peilin nähtyään saa sanotuksi muuta kuin: Sehän on ihan hyvä. Ruutukasvon huumorikirjaa lukemaan erehtyvät taas ovat vaarassa marginalisoitua kylähulluiksi – ainakin jos he suosivat joukkoliikennettä.

Henkka Hyppönen on siitä harvinainen radiotoimittaja, että hänen pärstäkertoimensa ei ole mikään pelkokerroin. Näin fotogeneettinen supliikkisälli on päässyt televisioon asti. Puhtaan supliikin varaan voi olla vaikeampi rakentaa kirjaa – ollakin ohutta sellaista, kuten tämä sangen kapeasivuinen huumoripamfletti.

Hyppösen nikkarointi onnistuu kuitenkin mainiosti. Parisuhteen ja deittailun kaltaisista kestoaiheista mies löytää ihmeteltävää vaivattoman oloisesti, eikä Hyppönen jätä kynttiläänsä vakan alle isompienkaan aiheiden ollessa kyseessä.

CUSTERIN PALUU
Hiukan kyllä hirvittää kun useampia missejä kuin ministereitä uransa aikana jututtanut kaveri käy poliittisten toimittajien kimppuun (Jos sattuu olemaan vittumainen ihminen ja haluaa ansaita sillä elantonsa kannattaa hakeutua poliittiseksi toimittajaksi) mutta rynnistys on niin ylväs, että eihän siitä puutu muuta kuin flyygelitorven aamuinen toitotus.

Tähän tapaan: Tällä hetkellä trendin harjalla tuntuu olevan väärä teitittely. ’Te olette tulleet politiikkaan mukaan…’ja ’Te olette sanoneet aikaisemmin…’ Hyppösen mukaan poliittisen journalistin ydinosaamisen muodostavat tietenkin päälle puhuminen ja vastauksen keskeyttäminen, mutta myös ylimieliset ilmeet, röyhkeät vastakysymykset ja asiavirheiden sujuva viljely tulee hallita suvereenisti.

Herää vain kysymys, onko pikku-Henkkaa pakotettu katsomaan tv:n vaalitenttejä pikkupoikana rangaistuksena jostain koiruudesta, vai mikä tässä oikein on takana?

SEITSEMÄS TAIVAS
Tavallista haukannäköisempänä mediapelurina Hyppönen seuraa tarkasti alan trendejä. Keltainen lehdistö on helppo maalitaulu, mutta Hyppönen on Seiskansa selannut sosiologin antaumuksella. Hyppönen on huomannut, että vain juorulehdissä jokaisella rintavarustuksiaan esittelevällä vaaleaveriköllä on niin isoja juttuja tulossa. (Mutta niistä ei voi puhua aivan vielä.) Ja vain juorulehdissä ihmiset selviävät kriisistä – muualla ihmiset kutsuvat sitä elämäksi.

Itse olen miettinyt, että onko ”seurapiirikaunotar” siinä määrin virallinen ammattinimike, että sen voi laittaa veroilmoitukseen?

Ei silti, etteikö Hyppönenkin vilauttaisi vähän paljasta pintaa:

Miehen penis on sitä paitsi aina vapaana ollessaan väärin edustettu. Se jotenkin kutistuu tiloissa, joissa on muita ihmisiä. Katsokaa vaikka kaikkia miehiä esittäviä alastonpatsaita. Erityisesti Paavo Nurmen juoksijapatsas Turussa herättää kysymyksiä. Päällimmäisenä mieleen nousee epätietoisuus siitä miksi Paavo juoksee ilman housuja. Ehkä hän oli vieraisilla urheilusaavutustensa hurmaaman naisen luona kun aviomies saapui yllättäen paikalle ja kuvanveistäjä vain sattui olemaan sopivasti paikalla. Mutta heti toiseksi mieleen tulee kysymys peniksen koosta. Jos olisin Paavo Nurmen perikuntaa kävisin hakkaamassa taltalla patsaaseen tekstin: ”Peniksen koko muutettu viattomien suojelemiseksi.” Ja toiselle puolelle: ”Oli kylmä, saatana!”
Toisaalta alastonpatsaisiin liittyy meidän miesten kannalta myös odottamattoman hyvä puoli. Jos naiset muodostavat käsityksensä keskimääräisestä peniksen koosta alastonpatsaiden perusteella, on vuosien varrella luvassa monia miellyttäviä yllätyksiä.

LYPSYJAKKARALLA
Hyppönen on haka lypsämään humoristisia havaintoja mieliharmeistaan ja heittelemään sekaan pieniä dialogin pätkiä, joissa kuvitteellinen lukija protestoi tiukkaa kärjistystä tai vaikka itse Jumala lausuu sanasen. Suvaitsevaisuutta Hyppönen kartoittaa useammaltakin suunnalta – osansa saavat niin homot, sivarit kuin eläinaktivistitkin. Virkistävää Hyppösen ullakkotuuletuksessa on se, että hän ei jätä puremakalustoaan narikkaan yleisen poliittisen korrektiuden tähden.

Niinpä Setan nimissä voidaan lähettää homomiehille joukkokirje, jossa asianomaisia tahoja pyydetään lopettamaan housujen liian ylös nostaminen, käsien ja ranteiden koukistaminen ja ”ihanaa” -sanan ylenpalttinen käyttö.

Ja siviilipalvelusmiehille kiirii ilmainen neuvo: mikäli todella haluatte edistää asiaanne, uhratkaa yksi ponnarimies, leikatkaa kaverin hiukset, kerätkää kolehti ja investoikaa kunnon pukuun. Kelpaa sitten istua televisiostudiossa ilman että tulee vahvistaneeksi ainakaan niitä pahimpia valtaväestön ennakkoluuloja.

TRY THIS AT HOME
Hyppönen itse tunnustautuu henkiseksi kasvissyöjäksi eli ovo-lakto-pesco-pollo-beefo-vegataristiksi. Mies on niin suvaitsevainen, ettei voi syrjiä mitään ruokaympyrän kolkkaa, mutta syvällä sisimmässään hän tunnustaa vihreää väriä ja syö ituja minkä sielu sietää.

Hyppösen kirjan suurin vika on siinä, että sitä ei voi lukea julkisissa kulkuneuvoissa ilman, että tulee vetäneeksi kiusallista huomiota puoleensa. Yhdenkin sivun klaaraaminen ilman naurunpyrskähdystä kysyy nimittäin poikkeuksellisen vakaumuksellista luonteenlaatua. 127 sivullaan Hyppönen siis pidentää merkittävästi suomalaisten elinikää – ainakin niiden, jotka kirjaan tarttuvat.

Samoille apajille vain muutkin! Hei, Tuomas, miten olisi perusboheemi pizzantilausopas tai sohvan mutkassa kirjoitettu urbaani proosarunoteos?

Tiedot

Henkka Hyppönen: Sehän on ihan hyvä

Otava 2003. 127 s.