Julkaistu: 01.05.2001

Unelmien sielunmessu

Huumeista alkaa alamäki
Unelmien sielunmessu on elokuva haaveista ja huumeista, elämänkivusta ja tyhjyyden täyttämisestä. Elokuvassa addiktin alamäki on taattu.

Unelmien sielunmessu kuljettaa kahta samanaikaista tarinaa. Sara Goldfarb (Ellen Burstyn) on yksinäisenä vanheneva nainen, jonka pojalla Harrylla (Jared Leto) on paha huumeongelma. Yhä uudelleen poika varastaa äitinsä kalleimman omaisuuden, television, pantatakseen sen piikkirahojen takia. Sara sietää poikansa pikkurötöstelyä äidillisen rakkauden nimissä.

Mutta meillä kaikilla on koukkumme. Siinä missä poika on koukussa huumeisiin, Saralla on oma pakotiensä todellisuudesta: telkkari ja suklaa. Saran pieneksi käyneen elämän kohokohta on kutsu televisio-ohjelmaan. Onnelliset muistot sekoittuvat harmaaseen nykyhetkeen ja syntyy viimeinen unelma: Sara haluaa hetkensä punaisessa mekossa, lähettää suorassa lähetyksessä terveisiä kuolleelle miehelleen ja nisti-pojalleen. Onnen tiellä kuitenkin kiilautuvat muutamat ylikilot, joita varten Sara sitten hankkii ihmedieetin: sinisiä, vihreitä ja liloja pillereitä. Samaan aikaan kun nuoret vetävät omaa kamaansa suoraan suoneen, vetää mamma laihdutuspillereillä pöntön sekaisin.

Toisaalla Harry yrittää toteuttaa omaa unelmaansa. Pikkurikoksista parempiin rahoihin olisi tarkoitus päästä käsiksi katukaupan kautta. Harry on löytänyt kaltaisensa Marionista (Jennifer Connelly) ja huumeet tuovat mukavaa tasapainoa muuten tyhjyyttä hohkaavaan elämään. Toisiaan rakastavan parin tunteet ovat toki aitoja, mutta Onni on kuitenkin edelleen se huumaus joka läiskähtää veressä huumeen muodossa.

Hyvin tarinapohjaisen scifin, Pii -elokuvan ohjaaja Darren Aronofsky on nyt tehnyt visuaalisen, kipeästi ja onnistuneesti koskettavan elokuvan. Sen keskeisessä osassa ovat huumeet, mutta vielä enemmän on läsnä ihmisen eksistentialistinen ahdistus, se jokapäiväinen tyhjyyden tunne, jota kukin turruttaa tavallaan. Tästä syystä elokuva onnistuu koskettamaan myös ns. tavallista katsojaa.

Tämä elokuvallinen taideteos pohjautuu Hubert Selby juniorin romaaniin. Kirjailija ja ohjaaja ovat yhdessä sovittaneet kirjan elokuvaksi. Ja tulos on vahva tietoisesti valitun, visuaalisen kuvakerronnan takia. Aronofsky itse on todennut, että Selbyn kirjallisuus on jo nuorena tehnyt häneen suuren vaikutuksen, niin syvän, että se on jopa herättänyt ohjaajassa itsessään halun kertoa tarinoita. Selby on yksi tärkeimmistä, parhaimmistoonkin rankatuista, sodanjälkeisistä amerikkalaiskirjailijoista. Hänen proosansa on satuttavan kaunista ja kertoo usein kovinkin rankoista elämänkohtaloista. Klassikkosarjaan on nimetty hänen kirjansa Last Exit to Brooklyn (1964).

Selbyn hahmot uskovat, että pelastus heidän surkeaan oloonsa tulee jostain henkilön ulkopuolelta. Niin käy myös Unelmien sielunmessussa ? jokainen pyrkii täyttämään tyhjyyttä henkivät aukot jollain toisella, jollain ulkopuolisella. Harry ja Marion odottavat toinen toiseltaan täyttymyksen tunnetta, rakkautta. Mutta heidän rakkaudessaan menee lopulta kaikki pieleen.

Harry saa Marionin tuntemaan itsensä joksikin ja hän uskoo, että Harry tuo jokapäiväisen avun (=piikin). Mutta kun Harryn katukauppa kaatuu, on hän valmis syyttämään tätä omasta kurjuudestaan. Kun todellinen maailma paljastaa rumat kasvonsa ei rakastavaisten keinoiksi jää muuta kuin valheet ja petos. Rikokset muuttavat muotoaan: kun kyse on huumeista, on raja lupaavan muotisuunnittelijan ja prostituoidun välillä säälimättömän ohut. Marionin valinta on rankka, mutta lähtökohdistaan valitettavan ymmärrettävä.

Ihmissuhteet, tunteet ja niistä kaunein, rakkaus ovat tärkeitä teemoja Aronofskylle. Hän on ladannut elokuvaansa rankan paljon emotionaalista voimaa. Sara, Harry ja Marion ovat aitoja, todellisia ihmisiä haaveineen ja unelmineen. Elämänkivun ja tyhjyyden turruttaminen on vain kovin inhimillistä. Vaikka kukin hakeekin toisesta voimaa ja elämänhalua, on kukin yksin todellisen tyhjyyden ja syvän yksinäisyyden edessä - toinen on voimaton auttamaan. Harry ei voi auttaa äitiään eroon pillereistä - ei sen paremmin kuin äiti poikaansa.

Darren Aronofsky ei helli kamankäyttäjää. Visualisoiden kama etenee keittolusikalta piikkiin ja käyttäjän nuppiin. Elokuvan huumeet ovat todellisia jälkimaininkeineen: vino kuvakulma, nopeutukset, kiihtyvästi vaihtuvat ja uhkaavat kuvat tekevät myös katsojan olon tukalaksi. Toivoisinpa, että jokainen nuori tai muuten potentiaali käyttäjäehdokas näkisi elokuvan ennen ensimmäistä piikkiä. Okei, huumeen tuoma mielihyvä on taattu, mutta kestoltaan se on kovin hetkellinen. Siihen liittyvä muu jälkipaha, kuten riippuvuus ja rikollisuus, eivät kuitenkaan tuota mielihyvää.

Aronofsky käyttää tekniikkanaan kuvallista sämpläystä, hiphop-montaasiksi kutsumaansa menetelmää, joka on saanut vaikutteita 80-luvun hiphopista. Visuaalista kuvaa ja teknomeininkiä vahvistaa Glint Mansellin hypnoottinen tekno/hiphop. Ehkä aavistuksen liikaa kuvakikkailua, mutta kokonaisuudessaan loistavaa ajan elokuvaa.

Elokuvan pääosassa loistava Ellen Burstyn on roolissaan kerta kaikkiaan mahtava. Hänen Saransa on herkkä ja haavoittuva, mutta myös huumorintajuinen ja tulevaisuuteen uskova. Burstyn on tehnyt pitkän elokuvauran. Krediiteistä löytyvät mm. The Last Picture Show, The King of Marvin Garden ja The Exorcist, joka toi hänelle sekä Oscar että Colden Globe ehdokkuudet. Oscarinsa (sekä BAFTAN) hän sai viimein elokuvasta Alice Doesn?t Live Here Anymore (1975).

Jared Leto (American Psycho, Fight Club, The Thin Red Line) ja Jennifer Connelly (Once Upon a Time in America) ovat vielä nousevia tähtiä Hollywoodin taivaalla. Heidän roolityönsä lupaavat kuitenkin paljon hyvää ja kaunista. Heidän työskentelynsä addiktinuorina on uskottavaa, sydämellä tehtyä työtä. Varsinkin Jenniferin roolityö on rohkea ja rankka. Myös Marlon Wayans nähdään draaman kolmantena nuorena varsin onnistuneessa roolissa. Työ on kovin erilainen nuoren miehen aikaisempiin töihin: hän on sekä näytellyt että ollut kirjoittamassa sellaisia parodiaelokuvia kuin Don't Be a Menace to South Central While Drinking Your Juice in the Hood ja Scary Movie.

Näyttelijätyö tekee Aronofskyn elokuvasta erityisen hienon, elämänmakuisen. Vaikka elämänkohtalot ovat rankkoja, ei Unelmien sielunmessu kuitenkaan ole ahdistava, olemisen sietämätöntä keveyttä pohdiskeleva elokuva. Aronofky on tavoittanut elokuvassaan runonomaisen tunnelman mikä luodaan elokuvan ajattomassa tilassa (tarina on 70-lukua, teknologia tätä päivää). Mutta ei toki mitään eteeristä ja kaunista vaan nykyrunoutta katu-uskottavuudella.

Tiedot

Unelmien sielunmessu

Ensi-ilta 27.4.2001

Ohjaaja: Darren Aronofsky
Käsikirjoitus Hudert Selby Jr ja Darren Aronofsky Selbyn romaanista
Leikkaus Jay Rabinowitz
Musiikki Clint Mansell Näyttelijät Ellen Burstyn, Jared Leto, Jennifer Connelly, Marlon Wayans, Christopher McDonald, Louise Lasser, Sean Gullette
Kesto 105 min

Palkinnot
Paras naispääosa - ehdokkuus Ellen Burstyn: Academy Awards 2001 (Oscar), Golden Globes 2001, Screen Actors Guild Awards 2001

Paras naispääosa Ellen Burstyn: Boston Society of Film Critics Awards 2000, Chigago Film Critics Awards 2000 Golden Satellite Awards 2001, Independent Spirit Award 2001, Las Vegas Film Critics Society Awards 2000, Southeastern Film Critics Association Awards 2000, Stockholm Film Festival 2000, Toronto Film Critics Association Awards 2000, AFI American Film Institute 2000

Film Critics Society Awards 2001, Paras naispääosa: Ellen Burstyn
Paras ohjaus: Darren Aronofsky
Paras leikkaus: Jay Rabinowitz
Paras musiikki: Clint Mansell
Valladolid International Film Festival 2000
Golden Spike, Darren Aronofsky