Julkaistu: 04.06.2000

American Psyko

Provokaatio sosiaaliselle omalletunnolle

Bret Easton Ellisin (s. 1964) kulttiromaani American Psyko on kirjallisuushistorian rajuimpia lukukokemuksia. Sen patologisen tarkka, yksityiskohtainen, kliininen ja objektiivinen kuvaustyyli päähenkilön Patrick Batemanin suorittamissa raakuuksissa aiheutti mm. sen, että monien uhkauksien takia kirjailijan kustannusyhtiö ei uskaltanut kutsua Ellisiä Lontooseen. Muutamat kirjailijat kuten A.S. Byatt ja Doris Lessing vaativat Amerikan Psykon kieltämistä, ja on jopa sanottu, että Ellis pitäisi asettaa vastuuseen teoksen aiheuttamista murhista. Monissa maissa teos on joutunut sensuurin kohteeksi, Suomessa Otava hylkäsi sen vuonna 1991.

Kyse on kuitenkin Ellisin provokatiivisuudesta tyylin tasolla, mikä tekee siitä mielenkiintoisen teoksen. Tyylissä itsessään on merkityksiä tuottava potentiaali. Toinen esimerkki provokatiivisen tyylin merkityksestä kirjallisuudessa on englantilaisen anarkistikirjailijan Stewart Homen pornografiset ja väkivaltaiset teokset. Ellis on itse sanonut, että Amerikan Psykoa on yksinkertaisesti luettu väärin. Tekijän mukaan teos on ennenkaikkea hyökkäys ihmiskielteistä, heteroseksististä, valkoista, rasistista miessukupuolta kohtaan. Päähenkilössä Batemanissa tämä kaikki tiivistyy järkyttävällä tiheydellä. Jossain määrin herättää jopa ihmetystä, että Amerikan Psyko ja Ellis ovat niin paljon saaneet päällensä lokaa. Teoksen sarkastisuus ja tyylittelyn absurdius ei pitäisi jäädä ymmärtämättä, varsinkaan valveutuneelta lukijalta.

Patrick Bateman (Christian Bale) on American Psykon päähenkilö, jonka ulkoinen olemus on täydellinen. Hänen kehonsa on trimmattu, hän hoitaa ihoansa huolellisesti merkkikosmetiikalla ja puvuiksi kelpaa vain Cerrut. Bateman on johtajana hyvämaineisessa firmassa, asuu Central Parkin läheisyydessä luksuskämpässä, jonka sisustusta leimaa valkoinen minimalistisuus. Patrickin elämä näyttää koostuvan juppiystäviensä kanssa vietetyistä ravintolailloista. Tärkeää on se, kuka saa pöydän jostain todella trendipaikasta, ja se, kenellä on tyylikkäin käyntikortti. Bateman nähdään usein toimistossaan, mutta ei koskaan näytä tekevän todellista työtä. Batemanin elämä näyttää ulkoisesti hallitulta, mutta mieli on sekoamassa. Bateman tappaa mm. työkaverinsa Paul Allenin (Jared Leto), koska tämän omahyväisyys ja itsevarmuus ärsyttää häntä. Allenin katoaminen ei tietenkään jää huomioimatta, vaan tapausta alkaa tutkimaan etsivä Kimball (Willem Defoe). Lopulta Batemanilta lähtee moottorisaha - kirjaimellisesti - lopullisesti käsistä, ja tappamisesta tulee pakkomielle. Luhistumaisillaan oleva Bateman tunnustaa puhelimessa murhat lakimiehelleen, joka pitää asiaa hyvänä vitsinä. Selviää myös, että Allen on nähty Lontoossa, eikä suinkaan Jean Paul Gaultierin pukupussissa kirveellä silvottuna. Onko siis kaikki ollut vain psykoottisen ja lääke- ja kokaiinitokkuraisen Batemanin harha- tai toivekuvia?

RAHA IS BACK

Nyt yli kymmenen vuoden päästä Amerikan Psyko on helpompi nähdä oikeassa merkityksessään, eli 1980-luvun yhteiskunnallisena ja juppielämän kriitittisenä ja painavana kommentaationa. Mutta ovatko 80-luvun paheet: rahan ylivalta, pörssihuuma, brandit, tavarafetisismi, moraalittomuus, huumeet, pinnallisuus taas aikamme keskeisintä sisältöä? Näin retoriseen kysymykseen lienee turha vastata, vaikka Mary Harron omalta osaltaan sen tekeekin filmaamalla Amerikan Psykon vuonna 2000. "Today the money is back", kuten Harron asian lakonisen sarkastisesti ilmaisee.

Amerikan Psykossa myös urbaanisuus joutuu analyyttisen tarkastelyn kohteeksi. Urbaani itsekkyys maksimoituu ja tiivistyy Batemanin ajatukseen: "Jos ei voi tuntea toisia kohtaan empatiaa, tunne sitä itseäsi kohtaan." Bateman on patologisesti vieraantunut empatiasta ja inhimillisyydestä, hänelle ilotytöt ja laitapuolenkulkijat ovat vain kasa verta ja lihaa. Bateman on keskellä urbaania kadotusta, kasvoton olento massojen keskellä, silti yksin, kommunikaation hoituessa yhä useimmin kännyköiden ja sähköpostin välityksellä. Hän on ulkoisesti yksi kasvoton juppi muiden joukossa. Yritys olla muita parempi, tuntea vallan mahti kääntyy Batemanilla yksiviivaiseksi psykoottiseksi lahtaamiseksi. Karmaisevalla tavalla murhateot tekevät hänestä enemmän yksilöllisen.

Toisaalta Bateman on klassinen monsteri, jolla on kaksi puolta aivan kuten esimerkiksi Draculalla tai Mr Jekyll & Hyde -hahmolla. Häntä voidaa myös pitää eräänlaisena Frankenstein-olentona, jonkun muun synnyttämänä onnettomana hahmona - mailmaan heitettynä - tässä tapauksessa 1980-lukulaisen markkina- ja pinnallisuuskulttuurin personifikaationa.

Elokuvan musiikki kuvaa mainiosti 1980-luvun perimmäistä luonnetta: laadukkaasti tehtyä, mutta persoonatonta. Genesis, Phil Collins ja Huey Lewis and the News soivat taustalla Batemanin tehdessä hirmutekojansa. Romaanin väkivallan graafiseen ja yksityiskohtaiseen esittämiseen ei onneksi ole lähdetty, mutta tarpeeksi rankkoja olotiloja elokuva saa aikaan pelkästään vihjaamalla. Pelkohan syntyy ennenkaikkea katsojan mielessä. Elokuva loppuu erikoislähikuvaan katsojiin tuijottavista Batemanin silmistä. Idea on Sergei Eisensteinin Lakko-elokuvasta (1924), jossa sillä oli tarkoituksena herättää katsojien sosiaalisen omantunnon. Pätee myös Amerikan Psykon kohdalla.

Tiedot

American Psyko

Ensi-ilta 2.6.2000

Käsikirjoitus ja ohjaus: Mary Harron
Pääosissa: Christian Bale, Chole Sevigny, Willem Dafoe, Jared Leto, Reese Witherspoon
Kesto: 1 h 42 min