teatterijuttu

Kansallisteatterin Omapohjan Kristuksen morsian on monisärmäistä, liikuttavaa ja hauskaakin teologista vääntöä, josta ei puutu syvyystasoja.
Kansallisteatterin Omapohjassa on viime vuosina nähty toinen toistaan mielenkiintoisempia esityksiä. Johtuneeko sitten pienestä tilasta vai mistä, että nimenomaan siellä on uskallettu ottaa riskejä, mutta joka tapauksessa Omapohjasta usein poistuu yhtä tärkeää kokemusta rikkaampana.

Heini Junkkaalan näytelmä ja Saana Lavasteen ohjaus jatkavat kunniakkaasti samaa linjaa kuin nykydraamojen Poltto ja Harmin paikka tulkinnat. Junkkaala on hionut näytelmäänsä kauan ja se näkyy. On syntynyt kestävää tekstiä, joka on myös erittäin ajankohtaista. Ja tekstin näyttämöllistää ihan mahdottoman mielenkiintoinen joukko: sekoitus nuoria kykyjä, kolmikymppistä energiaa ja Kansallisteatterin konkareita.

Kristuksen morsiamen kohdalla tapahtuu jälleen tuttu, mutta aina yhtä ilahduttava ilmiö: usein laskelmoidusti ajankohtaisiksi tarkoitetut teokset tuntuvat tulevan liian myöhään, ikään kuin jälkijunassa, mutta sellaiset aiheet, jotka ovat tekijän omia tuntuvat syntyvän aina oikeaan aikaan, jo valmiiksi tulevaisuuden yleisölle. Tällainen näytelmä on Kristuksen morsian, jonka suurimpiin ansioihin kuuluu kyky houkutella ihminen selvittämään suhdettaan uskontoon ja sukupuoleen.

Päähenkilö Marion (Joanna Haartti) on homoseksuaali nainen, joka on menossa naimisiin Julian (Leena Pöysti) kanssa, mutta juuri häidensä aattona kokee herätyksen ja päättää liittyä Simeon-seurakuntaan. Erehdyttävästi Luther-säätiötä muistuttava, mutta selkeästi fanaattisemmin sävyin toimiva Simeon-seurakunta pohjaa sukupuolikäsityksensä tiukasti Raamatun sanaan. Nainen ei sovi papiksi, saati piispaksi, homous on syntiä ja niin edelleen.

Marionin äiti on piiskanvirkaa hakeva pappi Henriikka (Wanda Dubiel), joka ei voi hyväksyä tyttärensä valintaa. Hänellä on erityisen huonoja kokemuksia Simeon-seurakunnan johtohahmosta Juhosta (Jukka Puotila). Liberaali pappi Niilo (Seppo Pääkkönen) yrittää tukea Henriikkaa. Mukaan mahtuu myös Niilon tytär, kiivas Simeon-seurakunnan vastustaja Lepe (Hanna Raiskinmäki). Marion alkaa pian suunnitella heterohäitä Matin (Oskari Perkki), lahjakkaan teologin ja Simeon-seurakunta-aktiivin kanssa.

Henriikan isä, jo edesmennyt pappa kummittelee myös mukana; hän vastusti aikoinaan kiivaasti naispappeutta ja homoutta. Alun perin naurettavilta näyttävät fundamentalistit alkavat esityksen edetessä näyttäytyä aivan yhtä järkevinä kuin ei-fundamentalistit. Jokainen perustelee tekonsa jollain.

Henkilöt myös käyvät kukin jonkinlaisen matkan omien arvojensa ja oman jumalasuhteensa kanssa. Liberaali alkaa epäillä liberaalisuuttaan, fundamentalisti ääriajatuksiaan, lesboaktivisti uskon käsitystään. Loppukohtauksessa päädytään tilanteeseen, jossa valtavankokoinen saarnastuoli saa monta eri puhujaa. Tarina tarvitsee kuolonuhrin ja jättää ilman sakeaksi Raamatun ristiriidoista, mutta myös ihmeen voimasta.

Esitys alkaa karnevalistisesti, kun näyttelijät saapuvat lavalle ihonvärisissä ”alastonpuvuissa”. Alkaa jaottelu naisiin ja miehiin. Takana aukeaa valtavankokoinen ”kirjojen kirja”. Veera Laakso on loihtinut jättikokoisen Raamatun joka toimii monipuolisena lavasteena. Sen sisältä ei löydykään tekstiä vaan erilaisia aukeamia, joissa tulkitaan uskoa.

Yksi kuva on Hieronymus Boschin maalauksesta The Garden of Earthly Delights, yksi opettavaisen pyhäkoulusadun aukeama, yksi askeettinen kirkkonäkymä. Henkilöt vaihtavat tilaa ja mielenmaisemaa astelemalla erikokoisista oviaukoista. Kirjan aukeamin ja henkilöiden välinen suhde tuottaa milloin komiikkaa, milloin tragiikkaa: valitsevatko ihmiset itse oman maailmankatsomuksensa ja uskonsa? Vai annetaanko se heille? Vaihtavatko he tulkintaa aina itselleen sopivaksi?

Alun karnevalistinen ote jatkuu pieninä vihjeinä läpi esityksen: sivustalla hiippailee monenlaista fanaatikkoa kääntämässä kirjan sivuja, amishit, burka-pukuiset naiset sekä vaeltavat askeetit. Tila on ehkä näytelmälle hivenen liian pieni. Väliin tuntuu, kuin hienot roolityöt tehtäisiin turhaan ilmaisua latistavassa nurkassa. Samoin lavastus pääsisi oikeuksiinsa laveammassa ja väljemmässä paikassa.

Saana Lavasteen esikoisohjaus Kansallisteatteriin ei sisällä epäröintiä, vaan on erittäin varmaotteista ja tarkkaa. Esityksen ihmiskuvaus on sympaattista, muttei lainkaan lässyä. Näyttelijät eivät esittele taitojaan vaan ovat pikemminkin palanneet teatterin alkujuurille, he ovat kuin kiertäviä narreja, jotka tuovat esiin nykytodellisuutemme ristiriitoja. Turha tärkeys on jäänyt pois.

Näytelmä nimenomaan koukuttaa ajattelemaan niitä: katsojan ei tarvitse olla valmiiksi mitenkään vihkiytynyt eikä edes erityisen kiinnostunut niistä. Pidän tätä suurena ansiona, sillä nykypäivän yleisön ovat kovin eriytyneitä – tehdään teatteria kavereille ja samanmielisille. Sen sijaan Kristuksen morsian avautuu syvällisen moniäänisyytensä vuoksi maailmaan, se ei ota ketään sisäpiiriinsä eikä sulje ketään ulos. Siinä on suorastaan pysähdyttävää voimaa, kun se kysyy, mihin sitten te fundamentalistien vastustajat uskotte? Mihin uskontojen vastustaja perustaa arvomaailmansa? Miksi ihmisessä on hengellisyyden kaipuu?

Maria Säkö
8.4.2010

Kuva: Petri Summanen

Heini Junkkaala: Kristuksen morsian

Rooleissa: Wanda Dubiel, Joanna Haartti, Kristiina Halttu, Oskari Perkki, Jukka Puotila, Seppo Pääkkönen, Leena Pöysti ja Hanna Raiskinmäki

Ohjaus Saana Lavaste
Lavastus Veera Laakso
Puvut Veera Laakso ja Katerina Zherbina
Äänisuunnittelija Saija Raskulla
Valot Petri Tarkiainen
Naamiointi, peruukit ja kampaukset Mila Niemi ja Tuire Kerälä

www.kansallisteatteri.fi

  OURVISION GOES DANCING
  WICKED
  END IT LIKE B*CK***
  LE FIL SOUS LA NEIGE
  VARJOFINLANDIA
  HOLOGRAM WALLS
  STAGE 2010
  PIMEÄ HASSU AINE
  LÄÄKÄRI VAIKKA VÄKISIN
  BARBAARIT - KAIKKI KÄSI KÄDESSÄ YHTEISEEN HAUTAAN
  ILTAA, NIMENI ON ANTON TŠEHOV
  CYRANO DE BERGERAC
  HELSINKI PRIDE 2010
  KUNINGAS JA HEVONEN
  PIKKU PIETARIN PIHA
  KUSTAAN PERILLISET
  PAKKOMIELTEENÄ MINÄ
  AGA-BOOM
  YHDESSÄ
  MYÖTÄTUNTO
  RUTTO
  ZACHE, TÄHTI JA KANERVANKUKKA
  VAIMONI ON TOISTA MAATA
  TODELLISUUDEN TUTKIMUSKESKUS
  CIRKO 2010