teatterijuttu

Teatteri Jurkan Piiat on tyylikäs ja yli 60 vuotta vanhalle käsikirjoitukselle uskollinen esitys, joka on tänä päivänä kenties ajankohtaisempi kuin koskaan.
Tavallisen olohuoneen kokoinen huoneteatteri Jurkka on mitä parhain paikka esittää ranskalaisen Jean Genet´n näytelmä Piiat. Neliskulmainen, matalahko tila on luonnostaan kotoisa, ja siinä katsomon ja näyttämön välinen raja tuntuu lähes olemattomalta.

Myös Markus Tsokkisen lavastus, jota hallitsee suuri sänky virkattuine sängynpeitteineen, piikatyttöjen hiukan nuhjuiset puvut sekä Harri Kejosen luoma lämpöinen valaistus luovat tehokkaan, valheellisen illuusion porvarillisesta kodinomaisuudesta ja turvallisuudesta.

Mitään muuta turvallista tai kodikasta tässä vuonna 1947 Pariisissa ensiesityksensä saaneessa ja Esko Elstelän suomentamassa näytelmässä ei sitten nimittäin olekaan. Piiat on klassiselle ranskalaiselle teatterille ominainen psykoanalyyttinen peli: se sijoittuu yläluokkaiseen ympäristöön, ja siinä eriarvoiset yhteiskuntaluokat käyvät pölyjen pyyhkimisen ja turkisten sovittamisen lomassa katkeraa asemasotaa vallasta ja arvokkuudesta.

Piiat perustuu tositarinaan kahdesta ranskalaisesta piikatytöstä, jotka murhasivat julmasti emäntänsä ja tämän tyttären vuonna 1933. Kaikupohjaa tälle näytelmälle löytyy yllin kyllin myös nykypäivästä.

Piioissa on kyse paljolti samasta ilmiöstä, jota tänä päivänä kutsutaan huomiotaloudeksi, ja jonka keskustelluimpia ilmentymiä ovat tosi-TV ja koulumurhat. Usein vahvempiensa nöyryyttämät, vailla rakkautta eläneet nuoret haluavat olla huomion keskipisteinä edes kerran elämässään – niin kovasti, että ovat valmiita maksamaan siitä ilosta tulevaisuutensa tai jopa henkensä.

Näytelmän alussa piikasisarukset Claire (Nelly Hristova) ja Solange (Saija Lentonen) ovat yksin isäntäväkensä talon vartijoina. He eivät suinkaan siivoa ja tiskaa vaan antautuvat mielipuuhaansa - leikkiin, jossa he esittävät vuorotellen Rouvaa, emäntäänsä joka sättii ja syyllistää palvelijatyttöään. Näissä fantasioissa isäntäväen ihailu ja lapsekas hauskanpito sekoittuvat kostonhaluun ja jokseenkin sadomasokistiseen seksuaalisuuteen. Varsinkin Solange on jo pitkään halunnut murhata emäntänsä ja haaveilee pääsevänsä käsiksi tämän kauniisiin vaatteisiin, jopa tämän aviomieheen.

Talon isäntään on salaa ihastunut myös pikkusisko Claire, joka on äskettäin ilmiantanut isännän poliisille sillä seurauksella, että tämä istuu nyt vankilassa varkauksista syytettyinä.

Leikeissään sisarukset osoittavat viha-rakkaussuhteen hallitsevan myös heidän keskinäisiä välejään: kuten Solange toteaa, heidän on rakastettava toisiaan koska muita heillä ei ole, mutta alennustilassaan he inhottavat toinen toistaan.

Kun Rouva (Pirkko Hämäläinen) sitten saapuu paikalle, ei hänen suhtautumisensa tyttöihin osoita juuri suurempaa kypsyyttä. Mielivaltaisesti hän vuoroin uskoo tytöille Herran vangitsemisen herättämiä pelkojaan, vuoroin loukkaa tyttöjä surutta. Hän aavistaa tyttöjen juonet ja pitää näitä kuin löysässä hirressä syyllistämällä ja vihjailemalla, että nämä saavat vielä maksaa Clairen tekemästä ilmiannosta.

Esitys vaatii paljon sekä näyttelijöiltä että katsojilta. Näyttelijöiden eleet ovat suuria, ja Tuomo Aitan ohjauksessa niitä liioitellaan välillä farssimaiseen suuntaan.

Näyttelijöiden on hallittava myös hienovarainen ilmaisu, sillä näyttämön illuusio on kyettävä pitämään yllä koko kahden tunnin ajan lähimmän katsojan istuessa monesti alle metrin päässä näyttelijästä. Kaikki kolme näyttelijää onnistuvat tässä, mutta vaikuttavimpana mieleen jää Saija Lentosen suoritus. Jean Genet olisi varmasti ollut ylpeä tästä puhdaskasvoisesta piiasta, jonka näyttelijäntyö on millintarkkaa ja joka osaa olla yhtä kohtalokkaasti lapsekas, pelokas kuin pahakin.

Katsojille esitys on vaativa pituutensa vuoksi. Se kyllä kasvaa loppua kohden, kun piikojen fantasiat ja tosielämä välttämättömyyden pakosta sekoittuvat – eivätkä tietenkään siten kuin nämä olivat suunnitelleet. On myös ansio sinänsä esittää klassikkonäytelmä lyhentämättömänä. Kuitenkin kaksi tuntia äänekästä tunnevyörytystä alkaa viitteellisempään teatterikerrontaan ja kohtausten suurempaan taloudellisuuteen tottuneesta nykykatsojasta helposti tuntua uuvuttavalta loppua kohden.

Laura Kimari
24.2.2010

Kuva: Yehia Eweis

Jean Genet: PIIAT

Ensi-ilta 11.2.2010 Teatteri Jurkassa

Rooleissa Pirkko Hämäläinen, Nelly Hristova, Saija Lentonen
Ohjaus Tuomo Aitta
Lavastus ja puvustus Markus Tsokkinen
Valosuunnittelu Harri Kejonen

Esityksiä 8.5.2010 saakka

www.jurkka.fi/

  LÄÄKÄRI VAIKKA VÄKISIN
  BARBAARIT - KAIKKI KÄSI KÄDESSÄ YHTEISEEN HAUTAAN
  ILTAA, NIMENI ON ANTON TŠEHOV
  CYRANO DE BERGERAC
  HELSINKI PRIDE 2010
  KUNINGAS JA HEVONEN
  PIKKU PIETARIN PIHA
  KUSTAAN PERILLISET
  PAKKOMIELTEENÄ MINÄ
  AGA-BOOM
  YHDESSÄ
  MYÖTÄTUNTO
  RUTTO
  ZACHE, TÄHTI JA KANERVANKUKKA
  VAIMONI ON TOISTA MAATA
  TODELLISUUDEN TUTKIMUSKESKUS
  CIRKO 2010
  KIRJA SULLE, RUUSU MULLE!
  UTOPIA
  MANNERHEIMINTIELLÄ
  DET FALSKA BARNET - VALELAPSI
  LÀ-BAS-BIENNALE
  GODHET ÄR - HYVÄ ON
  KRISTUKSEN MORSIAN
  HERAKLES