teatterijuttu

Laura Jäntin näkemys Büchnerin klassikosta on kiinnostava ja runollinen. Tärkeää roolia esittää Jone Takamäen akustinen äänimaailma.
Syrjäytymisestä on tullut murheellisen tuttu ja pelottava käsite. Siitä puhutaan - katsotaan vaikuttavatko puheet toimintaan. Teattereissakin teemaa käsitellään. Vuoden avasi Mikko Roihan komea tulkinta Ahon Juhasta Korjaamolla. Nyt ohjaaja Laura Jäntti on tarttunut Georg Büchnerin klassikkoon ja tuloksena on koskettava esitys Teatteri Avoimissa Ovissa. Woyzeck on varustettu alaotsikolla syrjäytymistarina äänimaisemassa.

Vuonna 1837 vain 23-vuotiaana kuollut Büchner oli monipuolinen mies, jonka elämästä ei puuttunut dramatiikkaa. Hän ehti olla näytelmäkirjailija, tutkija ja poliittinen vaikuttaja. Woyzeck oli näytelmäluonnos, joka löytyi Büchnerin jäämistöstä.

Päivänvalon teos sai vasta 1914 ja siitä tuli nopeasti sensaatio. Sen sanotaan antaneen virikkeitä niin naturalistiselle, ekspressionistiselle, kuin eeppisellekin teatterille. Ehkä kaikki nämä tekijät yhdessä ovat tehneet Woyzeckista kiehtovan arvoituksen, jota ratkotaan teattereissa yhä uudelleen.

Jäntti on tiivistänyt tarinan kolmelle näyttelijälle: kaksi miestä ja nainen; perinteisen triangelidraaman ainekset, kuten edellä mainitussa Juhassa. Jukka Pitkänen tulkitsee herkästi nimihenkilöä, sotamies Woyzeckia, jota simputetaan jatkuvasti monelta suunnalta. Hänen rakastettuaan Marieta esittää Tiina Weckström. Jone Takamäen monista rooleista ratkaisevin on pöyhkeä rykmentin rumpali, johon Marie retkahtaa. Syrjähyppy johtaa tuttuun tragediaan: Woyzeck tappaa Marien ja sitten itsensä.

Tarinassa on muitakin henkilöitä, ja perustragedian rinnalla kulkee dramaattisia juonen käänteitä. Mariella on lapsi, joka ei ole Woyzeckin. Elättääkseen kumpaakin Woyzeck on alistanut itsenä lääketieteelliseen kokeeseen, joka on viedä hengen. Toisena hommanaan hän toimii rykmentin parturina ja ajaa säännöllisesti sadistisen kapteenin parran.

Jone Takamäen julman taitavasti tulkitsema kapteeni latelee jatkuvasti Woyzeckille kyseenalaistuksia tämän olemuksesta: Mikä sinä olet, kuka sinä luulet olevasi? Erikoisimpia näytelmän hahmoista on Takamäen esittämä hullu Karl, surumielinen läsnäolija, joka myötäelää toisten kärsimystä voimatta auttaa.

Esitys alkaa Karlin hahmon kautta ja samalla rakentuvat esityksen peruselementit ja raamit. Avoimien Ovien intiimin näyttämön keskellä on matala punainen koroke, siinä veitsi pystyssä. Takamäki ilmestyy hämärään tilaan kumarassa, näppäillen lyyran näköistä soitinta ja huomaa säikähtäen veitsen. Pelkistetty, tehokas alkukuva. Samalla avataan esityksen äänimaailmallinen käsite. Lavan toista laitaa hallitsee Takamäen alue, jossa on mitä mielikuvituksellisimman näköisiä instrumentteja ja vempaimia. Erilaisilla äänillä Takamäki luo lumoavia, hauskoja, pelottavia ja outoja akustisia tunnelmia.

Jäntin ohjaus korostaa eeppisyyttä. Näyttelijät ilmoittavat selkeästi jokaisen kohtauksen, missä ollaan ja ketkä ovat läsnä. Takamäen äänimaailmassa tietyt instrumentit kuvaavat henkilöitä, kullakin on teemansa. Ratkaisu toimii ja auttaa, tarinan hahmottamisessa henkilöiden vaihdellessa.

Pitkänen tulkitsee pääosan herkin nyanssein. Epävarmuus, päänsärky, rakkaudennälkä, mustasukkaisuus, kostonhalu, kaiken menettäneen ihmisen tyyneys - kaikki piirteet näkyvät hienosti Pitkäsen tulkinnassa. Riipaiseva on myös Takamäen hakkaava hengitysääni, kun kuvataan Woyzeckin epätoivoista juoksemista paikasta toiseen. Ohjauksellinen seikka on sitten se, olisiko hahmon epävarmuus voinut syntyä hitaammin. Nyt nähdään heti, että tuolle kaverille ei käy hyvin.

Weckström tekee myös hyvän roolin turhautuneena Mariena. Aluksi hämmästelin Weckströmin siiliksi ajeltua tukkaa, pistävää meikkiä ja isoa mustaa hametta. Mielikuvat vetivät Kaukoidän teatteriin. Ulkonainen olemus luo kuitenkin hyvän kontrastin roolin kaksinaisuudelle.

Laiminlyödystä naisesta purkautuu varsinainen villipeto, kun oikea mies löytyy. Rakkauskohtaukset Takamäen kanssa ovat vahvoja ja tyylikkäitä. Samalla Weckströmin komea ääni pääsee oikeuksiinsa. Au-lapsen kuvaaminen pienenä, ruumisarkun muotoisena kellopelinä on jännittävä ratkaisu. Sille Weckström hyräilee surumielisen hellästi.

Esityksen tyylilaji haastaa katsojan. Kestää hetken, ennen kuin siihen pääsee mukaan, mutta se palkitsee. Avoimien Ovien kahden puolen olevassa katsomossa voi vakoilla myös vastapäätä istuvien reaktioita. Moni oli alussa huuli pyöreänä, pian kasvot pehmenivät hymyyn, ymmärtävään nyökyttelyyn, jopa kyyneliin. Juuri sen Jäntin kaarti saa aikaan.

Esitys on hyvin runollinen, siinä on kirpaisevaa surumielistä kauneutta ja rankkoja kontrasteja, jopa huumoria. Vanha tarina muuttuu työryhmän käsissä ajattomaksi. Se kertoo samalla ikiaikaisesta kohtalon vääjäämättömyydestä ja avaa hyytävän luukun tähän päivään. Kaikki etsivät onnea ja turvaa, mutta entä sitten kun pudotaan ja pää ei kestä? Onko sitä turvaverkkoa alla vai ei? Poistuin esityksestä hyvin kosketettuna.

Martti Mäkelä
18.2.2010

Kuva: Heli Sorjonen

Georg Büchner:
WOYZECK

SUOMENNOS: Eeva-Liisa Manner
OHJAUS: Laura Jäntti
ROOLEISSA: Jukka Pitkänen, Tiina Weckström, Jone Takamäki
MUSIIKKI/ÄÄNIMAAILMA: Jone Takamäki
VALOSUUNNITTELU: Antti Kujala
PUKUSUUNNITTELU: Pirjo Liiri-Majava
LAVASTUS, REKVISIITTA: Työryhmä
TUOTANTO: Sinna Laaksonen

Ensi-ilta Teatteri Avoimissa Ovissa 9.2.2010
Tiedustelut: www.avoimetovet.fi

  LÄÄKÄRI VAIKKA VÄKISIN
  BARBAARIT - KAIKKI KÄSI KÄDESSÄ YHTEISEEN HAUTAAN
  ILTAA, NIMENI ON ANTON TŠEHOV
  CYRANO DE BERGERAC
  HELSINKI PRIDE 2010
  KUNINGAS JA HEVONEN
  PIKKU PIETARIN PIHA
  KUSTAAN PERILLISET
  PAKKOMIELTEENÄ MINÄ
  AGA-BOOM
  YHDESSÄ
  MYÖTÄTUNTO
  RUTTO
  ZACHE, TÄHTI JA KANERVANKUKKA
  VAIMONI ON TOISTA MAATA
  TODELLISUUDEN TUTKIMUSKESKUS
  CIRKO 2010
  KIRJA SULLE, RUUSU MULLE!
  UTOPIA
  MANNERHEIMINTIELLÄ
  DET FALSKA BARNET - VALELAPSI
  LÀ-BAS-BIENNALE
  GODHET ÄR - HYVÄ ON
  KRISTUKSEN MORSIAN
  HERAKLES