teatterijuttu

Juhani Ahon klassinen intohimodraama saa hienon tulkinnan Korjaamolla. Monipuolisen yhteistyön kautta syntyneen teoksen on ohjannut Mikko Roiha.
Ohjaaja Mikko Roiha on tarttunut Juhani Ahon klassiseen intohimodraamaan, joka on yllättävästi hyvin ajankohtainen.

Draaman keskeisiä teemoja ovat kulttuurien kohtaamisen vaikeus, intohimo, mustasukkaisuus ja väkivalta. Ikuiset teemat yhdistyvät järkyttävästi esim. Sellon ampumatragediaan.

Teos on syntynyt kiinnostavana yhteistyönä. Seinäjoen kaupunginteatteri, Turun kaupunginteatteri, Korjaamon teatteri ja Tanssiteatteri Minimi ovat yhdistäneet voimansa ja tuloksena on vaikuttava teatterielämys.

Esitys on toinen osa Roihan rajaseutuja ja identiteettiä käsittelevästä trilogiasta. Helsingin lisäksi Juha tullaan näkemään varmasti Turussa, Seinäjoella, Kuopiossa ja toivottavasti myös Tampereen teatterikesässä.

Paljon tulkitussa Juhassa on antiikin tragedian aineksia. Nimihenkilö Juha (Antti Lahti ) on vanhempi, rajaseudulla asuva talonpoika, joka nai itseään nuoremman neitokaisen, Marjan (Riikka Puumalainen). Läheisyys etsii aikaansa. Talossa pitää jöötä kovaotteinen anoppi (Sari Jokelin).

Pakka menee sekaisin, kun paikalle saapuu venäläinen kauppias ja hurmuri Shemeikka (Sampo Kerola). Marja rakastuu ja lähtee Shemeikan matkaan. Venäjällä ilmenee, että Shemeikalla on varsinainen haaremi naisia. Marja synnyttää Shemeikalle pojan ja risteilee epätoivoisesti kahden miehen välillä.

Murtuneelle Juhalle on-off -suhde ja tieto avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta ovat liikaa ja hän lähtee kostoretkelle. Pahoinpideltyään Shemeikan Juha tappaa itsensä kuohuvaan koskeen. Ollaan suomalaisen melankolian ytimessä.

Roihan näkemys teoksesta on hyvin fyysinen ja eroottinen. Repliikit on pudotettu minimiin, tilalla on paljon koreografioitua liikettä aistillisuudesta aina eläimellisyyteen asti. Shemeikan ja Marjan intohimokohtauksissa on suoranaista seksiä ja kiimaa, mutta tyylikkäästi.

Lavastusta hallitsee pitkä, komea ruuhi, joka muuttuu tilanteen mukaan intohimon tantereeksi, kodiksi ja saunaksi. Taustan vaneriseinään heijastetaan kosken kuohuja, kynttilämerta ja iltaruskoa Jukka Horsmanheimon videosuunnittelussa.

Äänimaailmassa vaeltavat Sibeliuksen komea Tuonelan joutsen, Alla Pugatsovan Miljoona ruusua ja härnäävästi jopa Venäjän kansallishymni. Oivaltavaa tyylittelyä, humoristista, samalla puhuttelevaa ja kouraisevaa.

Myös roolit ovat kiinnostavan tyyliteltyjä. Sampo Kerolan Shemeikka ei ole mikään pussihousuinen kasakka, vaan moderni, notkea, kylmäkatseinen salkkumies. Hän marssii hanhenmarssia, jorailee seksikkäästi, juo kossua ja karjahtelee venäjänkielisiä komentosanoja.

Riikka Puumalaisen tulkitseman Marjan hahmoon yhdistyy viattomuus ja intohimon jano. Puhtoisen valkoisen vihkimekon alta paljastuu modernin seksikkäät alusvaatteet. Sari Jokelin sättii anopin roolissaan poikaansa hauskasti modernilla kielellä vedoten keskustalaisiin ja idän kauppaan.

Erityisen kiinnostava on Roihan tulkinta itse Juhan hahmosta. Tapetilla olleessa keskustelussa suomalaisen miehen väkivaltaisuudesta avaintermejä ovat olleet huono itsetunto ja puhumattomuus. Onko Antti Lahden esittämä Juha sitten parrakas juro ukko, kuten elokuvatulkinnoissa? Päinvastoin. Lahden Juha on komea, omaperäisen liikunnallinen, hauska, vieraanvarainen ja vaimoaan kohtaan hellä. Hän ei vaan mitenkään pärjää alfauros-Shemeikalle.

Ikäeron sijaan esityksessä korostetaan Juhan toisenlaista erilaisuutta; häneltä on karhunajossa katkennut toisen jalan jänne ja siksi hän ontuu hassusti. Tämä erilaisuus on Marjalle liikaa.

Roihan ohjaus askartelee kiinnostavasti hahmojen identiteetin ympärillä. Kukin hahmo toteuttaa syvintä olemustaan, tai sitä, mitä uskoo olevansa. Ohjauksessa ja näyttelijöiden tulkinnassa on siksi syvää inhimillisyyttä, jopa armahtavaisuutta.

Lahden ja Kerolan kohtaamisessa ei ole aluksi ongelmia. Päinvastoin heillä on hauskaa saunassa ja viinan myötä kielimuurikin murenee. Perusluonteiden erot vain rakentavat ristiriitatilanteen. Kerolan Shemeikkakaan ei ole mikään viekas häntäheikki. Hän on mikä on, eikä tarvitse viagraa. Marja hyppää kyytiin vapaaehtoisesti, ei pakotetusti.

Marja ei voi nuoruutensa tähden mitään ennakkoluuloilleen Juhaa kohtaan ja vitaaliselle seksuaaliselle innolleen Shemeikkaa kohtaan. Kuitenkin hän ainakin yrittää palata Juhan luo. Sari Jokelinin toinen rooli on venäläinen Anja, Shemeikan jalkavaimo. Hän taas yrittää olla Marjan kaveri ja valaa tähän realismia, mutta myös rohkeutta. Jokaisessa hahmossa on inhimillisyyttä.

Kaiken kaikkiaan Juha on koskettavaa ja oivaltavaa teatteria, jossa on liikunnan iloa, vimmaa, huumoriakin. Kaunis ja riipaiseva loppukuva jää pitkäksi aikaa mieleen. Kerolan kuolemantanssi koskeen häviävässä ruuhessa on rankkaa katsottavaa, vastaavasti Puumalaisen vihlaisevat huudot rannalta ovat karua kuultavaa.

Esityksen jälkeen Tuonelan joutsen soi korvissa samalla, kun mietin rakkauden ja intohimon mysteereitä.

Martti Mäkelä
20.1.2010

Kuva: Petra Tiihonen / Studio Alias

Juhani Aho:
JUHA

OHJAUS, SOVITUS JA LAVASTUS: Mikko Roiha
KOREOGRAFIA: Mikko Roiha ja työryhmä
ROOLEISSA: Sampo Kerola, Antti Lahti, Riikka Puumalainen,
Sari Jokelin/Riitta Selin
ÄÄNISUUNNITTELU: Sami Silén
VALOSUUNNITTELU: Mikko Roiha, Sam Siltavuori
VIDEOSUUNNITTELU: Jukka Horsmanheimo
PUKUSUUNNITTELU: Jaana Kurttila
TUOTANTO: Yhteistyössä Seinäjoen kaupunginteatteri, Turun kaupunginteatteri, Korjaamo Teatteri, Tanssiteatteri Minimi

Esityksiä Korjaamon teatterissa
Tiedustelut: www.korjaamo.fi
puh: 020-7417000

  LÄÄKÄRI VAIKKA VÄKISIN
  BARBAARIT - KAIKKI KÄSI KÄDESSÄ YHTEISEEN HAUTAAN
  ILTAA, NIMENI ON ANTON TŠEHOV
  CYRANO DE BERGERAC
  HELSINKI PRIDE 2010
  KUNINGAS JA HEVONEN
  PIKKU PIETARIN PIHA
  KUSTAAN PERILLISET
  PAKKOMIELTEENÄ MINÄ
  AGA-BOOM
  YHDESSÄ
  MYÖTÄTUNTO
  RUTTO
  ZACHE, TÄHTI JA KANERVANKUKKA
  VAIMONI ON TOISTA MAATA
  TODELLISUUDEN TUTKIMUSKESKUS
  CIRKO 2010
  KIRJA SULLE, RUUSU MULLE!
  UTOPIA
  MANNERHEIMINTIELLÄ
  DET FALSKA BARNET - VALELAPSI
  LÀ-BAS-BIENNALE
  GODHET ÄR - HYVÄ ON
  KRISTUKSEN MORSIAN
  HERAKLES