teatterijuttu    
TEATTERITELTTA 2008 Faktat Lisää


Kansallisteatterin eteen, Rautatientorille on kohonnut Teatteriteltta, jota itse Aleksis Kivikin mietteliäästi tuijottaa, eikä suotta. Ydinkeskustassa järjestetään nimittäin tragediafestivaali, jossa yleisö voi äänestää illan koskettavimman esityksen.
Helsingin valloittaa 16.-24.5., kiinnostava tapahtuma, jollaista ei liene aiemmin nähty. Teatteriteltassa, keskellä Rautatientoria ei kisata komediasta, tanssista eikä improsta, vaan tragediasta. Suuressa tragediaturnauksessa yhteen ottaa kolme eri teatteria ja koskettavimmasta spektaakkelista äänestää yleisö. Synkistely näköjään viehättää, kokoontuuhan ravintola Dubrovnikissakin kuukausittain kolkkoon goottimusiikkiin keskittynyt Club Kalma.

Tragediafestivaalin idea on kuitenkin kaukana mustahuulimeiningistä, kyseessä on pikemminkin eräänlainen missio. Tapahtuman äidillä, teatterin monitoimiosaajalla käsikirjoittaja-ohjaaja Miira Sippolalla on ollut jo kaksi vuotta visio: tuoda teatterin peruskysymykset lähelle kansaa ja keskelle Helsinkiä.

- Mielessäni on kytenyt ajatus suurista tarinoista ja kuinka tällaiset perusasiat ovat lähellä tragediaa. Nykyajan latistava kulttuuri on vienyt kosketuspinnan tragedioihin. Siitä lähti ajatus tuoda tragedia taas kansan keskuuteen, kuvailee Sippola festivaalin syntyajatuksia.

Tragedia on kolkosta maineestaan huolimatta teatterin peruskulmakivi. Klassikoksi noussut Aristoteleen Runousoppi kuvailee nimenomaan tragediaa ja siitä hahmotettavia peruspiirteitä. Tragediasta nousee esimerkiksi termi katharsis, eli tietynlainen järkytyksen kautta puhdistautuminen. Tarinan mukaan Aristoteles kirjoitti myös tutkielman komediasta, mutta käsikirjoitus on kadonnut historian hämärään. Onko sitten komediassa tragediaa ja tragediassa komediaa?

- On toki. Tragedioissa on usein eräänlainen päänhakkaamisen meininki. Äärimmäistilassa oleva ihminen on myös koominen, mutta haluaisin silti pitää niin sanotun tragikomedian erillään puhtaasta draamasta, jonka teemat ovat mielestäni syvemmät ja vahvemmat. Tragediassa on kysymys tietystä hiuksia nostattavasta vääjäämättömyydestä, Sippola miettii.

Tragedioiden vääjäämättömyyden lumoon on tartuttu ennenkin. Näyttelijä Eeva-Maija Haukinen perusti 1990-luvulla Valon teatteri –ryhmän, joka Kaisa Korhosen ohjauksessa yhdisti neljä antiikin tragediaa kokonaisuudeksi. Sippola taas on innostanut teatteritelttalaiset hauskaan ja lähes itseironiseen haasteeseen: synkkyyden ja jumalallisen koston teemat käsitellään markkinavoimien asein, eräänlaisen Idols-kilpailun kautta. Sippolan mukana aiheeseen tarttuivat ohjaaja Atro Kahiluoto sekä ohjaaja Anna-Mari Karvonen ryhmineen.

- Sain Atron innostumaan ideasta ja hän tekee ryhmineen sovitusta Herakleen tarusta. Anna-Mari taas tutkii antiikin klassikkoa Bakkantit. Ohjaan ja käsikirjoitan itse Myllyteatteri-nimisessä ryhmässä. Festivaaleilla nähdään tulkintani vanhan testamentin tarinasta, joka kertoo Lootin vaimosta. Joka ilta esitämme omat tragediamme ja yleisö äänestää illan parhaan esityksen, Sippola kuvailee idean juonta.

Kiinnostava formaatti yhdistää antiikin tragediat, nykyajan, Helsingin keskustan ja tv-kulttuurin. Jokaisessa esityksessä tulee olemaan myös kolme ”tuomariston” jäsentä, joita edustavat vaihtuvat kulttuurin vaikuttajat poliitikoista pappeihin ja taiteilijoihin. Illan teatterimaraton kestää noin kaksi ja puoli tuntia, jonka jälkeen tuomaristo antaa palautetta ja jututtaa yleisöä. Koskettavimmasta esityksestä yleisö äänestää muinaiseen tapaan huutamalla.

- Tässä on nimenomaan jutun juju. Ei ole mieltä tehdä kokeilevia esityksiä jossain korvessa, tai kellarissa, jonne kukaan ei löydä. Tahtoisin palauttaa teatterin perusteemat nimenomaan kansan pariin. Ohjaajan tehtävä on toisaalta taiteellinen, produktioon kohdistuva, mutta toinen tehtävä on olla kansan, siis yleisön palvelija, Sippola kuvailee.

Jutun juoneen kuuluu myös se, että ryhmät eivät ole vielä nähneet toistensa esityksiä ja harjoitusrauhaa kunnioitetaan. Kansallisteatterin edessä olevassa teltassa tunnelma onkin kuin minkä tahansa urheilukoitoksen edellä. Oman haasteensa tuovat kaupungin äänet ja keväistä valoa läpäisevä telttakangas, pohtivat Sippolan produktioon ääniä rakentava Juuso Voltti ja valovastaava Jukka Kolimaa. Mutta miksi Sippola valitsi omaksi näytelmäkseen juuri Lootin vaimon tarinan.

- Tarina vain puhutteli minua. Raamatun Sodoma voisi olla yhtä hyvin nykyhetken kaoottinen Helsinki. Minun versiossani Lootin vaimon nimi kääntyy Loviisaksi. Se on eräänlainen viittaus peri- suomalaiseen Niskavuori-sarjaan.

Tragediakamppailun lisäksi luvassa on muun muassa tragediaseminaari, jossa puhujina on monta vierailijaa. Tragediaa käsitellään myös musiikin keinoin, tulossa on esimerkiksi 20.5. Traagiset laulut – klubi, jossa kuullaan useita artisteja. Klubi-illan tähtenä on muun muassa Maritta Kuula.

Martti Mäkelä
8.5.2008




Teatteriteltassa nähdään mm. sovitus Herakleen tarusta.
Kuva: Kai Bäckström

TEATTERITELTTA 2008
- tragediakilpailu
16.5-24.5.2008

Joka ilta kolme tragediaa:
Herakles, ohj.Atro Kahiluoto
Bakkantit 2, ohj. Anna-Mari Karvonen
Lootin vaimo, ohj. Miira Sippola
Lisäksi tragediaseminaari ja Traagiset laulut -konsertti

Teltta sijaitsee Rautatientorilla
Lisätietoja: www.teatteriteltta.org

  WICKED
  END IT LIKE B*CK***
  LE FIL SOUS LA NEIGE
  VARJOFINLANDIA
  HOLOGRAM WALLS
  STAGE 2010
  PIMEÄ HASSU AINE
  LÄÄKÄRI VAIKKA VÄKISIN
  BARBAARIT - KAIKKI KÄSI KÄDESSÄ YHTEISEEN HAUTAAN
  ILTAA, NIMENI ON ANTON TŠEHOV
  CYRANO DE BERGERAC
  HELSINKI PRIDE 2010
  KUNINGAS JA HEVONEN
  PIKKU PIETARIN PIHA
  KUSTAAN PERILLISET
  PAKKOMIELTEENÄ MINÄ
  AGA-BOOM
  YHDESSÄ
  MYÖTÄTUNTO
  RUTTO
  ZACHE, TÄHTI JA KANERVANKUKKA
  VAIMONI ON TOISTA MAATA
  TODELLISUUDEN TUTKIMUSKESKUS
  CIRKO 2010
  KIRJA SULLE, RUUSU MULLE!

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz