teatterijuttu    
TUNTEMATON SOTILAS Faktat Lisää


Ryhmäteatteri juhlii 40-vuotista uraansa todellisella pamauksella ja vaikuttavalla kulttuuriteolla. Mika Myllyahon ohjauksessa klassikoksi noussut romaani näyttäytyy raikkaasti ja hyvin koskettavasti.
Suomessa on yksi romaani ylitse muiden – romaani, jota rakastetaan, josta kiistellään, joka herättää kansallistunnetta, josta on tehty tutkimuksia, näyttämöversioita ja filmatisointeja. Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaani antoi äänen sille, mistä ei voinut puhua, eli sotatraumalle. Sen lisäksi romaani antoi persoonalliset kasvot suomalaisille miehille murteineen. Rivien väleistä näkyy myös terävä yhteiskuntakritiikki sodan mielettömyydestä. Siksi on suoranainen kulttuuriteko, että nelikymppisiään juhliva Ryhmäteatteri on Mika Myllyahon ohjaamana tuonut Tuntemattoman Suomenlinnaan itsenäisyyden juhlavuotena. Suosiosta kertovat loppuunmyydyt esitykset. Kansa haluaa nähdä näitä ”velikultia”.

Tehtävä ei ole ollut helppo. Kuinka dramatisoida tunteita herättävä romaani, jonka aikajänne kattaa koko jatkosodan ihmiskohtaloineen? Entä miten ratkaista tekniset ongelmat, kuinka luoda illuusio taistelutantereista, tankeista ja pommikoneista?
Ryhmäteatteri onnistuu hienosti.

Ensinnäkin Markus Tsokkisen lavastus on selkeä ja toimiva. Korotettu näyttämötila on peitetty hiekalla ja tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia taisteluhautoineen. Petroskoi, eli suomalaisittain Äänislinna syntyy hauskasti hiekkakakuista. Taustalla häämöttävä hirsirakennelma muuntuu milloin kasarmiksi, milloin korsuksi. Ihmeellisin on lavan laidalla kököttävä betonimylly, joka aina välillä surahtaa käyntiin päästäen hirmuista kolinaa. Tämä helvetinkone herättää todella illuusion sodan kauhuista ja tankeista.

Dramaturgia on kiinnostava ja terävä ja hyödyntää myös Linnan alkuperäistä prototyyppiä, sotaromaania. Myllyahon näyttökulma on selkeästi pasifistinen ja sodan mielettömyyttä korostava. Edvin Laineen kuuluisaa filmatisointia syytettiin aikoinaan sinänsä karismaattisten näyttelijöiden senioriteetista. Konkarit eivät oikein menneet parikymppisistä. Nyt lava on selkeästi nuorten tekijöiden hallussa. Nuorten sotilaiden viattomuutta alleviivataan jo alussa. He kisailevat paitahihaisillaan tantereella ujosti flirttaillen yleisön kanssa. Esitys käynnistyy, kuin huomaamatta.

Hiljainen joukkueenjohtaja Koskela on monen suomalaisen idoli. Myllyaho on valinnut hänet keskushenkilöksi ja kertojaksi, joka todistaa miestensä kohtaloita, myös omaansa. Häntä tulkitsee koskettavasti Turkka Mastomäki. Myös lottia ja romaanin naisia edustavat Heidi Kirves ja Kreeta Salminen kuljettavat tarinaa eteenpäin. Ratkaisu on toimiva, koska se antaa mahdollisuuden kuulla Linnan tekstiä myös kertojan näkökulmasta.

Laaja henkilögalleria on ratkaistu hahmoja yhdistämällä sekä dubleerauksin. 17-henkinen ryhmä tekee hyvin taitavaa ja tasaväkistä työtä. Aku Hirviniemi tekee Hietasena loistavan roolityön, joka tuo lämpöä esitykseen. Leo Honkonen esittää monia rooleja, joista aggressiivinen Lehto on mieleen painuvin.
Myllyahon ohjaus antaa tilaa uusille oivalluksille. Romaanin toinen suosikkihahmo on iloinen supliikkimies ja sotilaan perikuva Rokka. Janne Reinikaisen tulkinnassa hahmoon tulee kiinnostavia ulottuvuuksia. Reinikaisen Rokka on nopean toiminnan mies, joka tekee ”soas sen, minkä pittää.”, mutta ei sankaruuden vuoksi, vaan siksi, että pääsisi takaisin perheensä luo. Kuuluisassa riitakohtauksessa esivaltaa vastaan näkyy suoranainen epätoivoinen raivo sodan mielettömyyttä kohtaan.

Jani Volanen on Jani Volanen. Hän saa aina rooleihinsa kieroa ja kiehtovaa huumoria, kuten nytkin suoraryhtisenä Lammiona. Juho Milonoffesittää sekä Lahtista että Honkajokea. Hahmoista Honkajoelle, tuolle oudolle linnulle on annettu paljon tilaa. Milonoffin esittämänä Honkajoki nouseekin esityksessä yllättävän tärkeäksi kommentaattoriksi ja mainioksi hahmoksi. Taisto Oksanen tekee jämäkän roolin majuri Sarastienä. Oksasella on myös erittäin hyvä ääni laajaan näyttämötilaan. Tässä mainintoja muutamista hyvistä roolitöistä, joita oli toki enemmänkin.

Myllyahon persoonallinen ohjaus nostaa myös huumorin esiin uusilla oivalluksilla. Kuuluisassa juomiskohtauksessa Mannerheimin syntymäpäivänä käytetään jopa videotekniikkaa hauskasti.

Ennen kaikkea Myllyahon ohjauksessa näkyy kuitenkin hyvin koskettavasti pelon ja paniikin käsittely. Alkutaistelussa näyttelijöiden työskentelystä välittyy suoranainen kauhu. Taitavaa työtä. Järkyttävä oivallus on myös antaa lottien kuljettaa hiljaisina ja mietteliäinä luotia sotilaita kohti. Niin kaatuu Ville-vaitelias, eli Koskelakin.

Kie von Hertzenin äänimaisemassa risteilee niin sodan ääniä, kuin herkkiä kansanlaulujakin. Nykytekniikka mahdollistaa tiukan ja tehokkaan äänitekniikan käytön ja kontrasti konekiväärien säkätyksen ja kehtolaulujen välillä on vaikuttava.

Ryhmäteatteri on onnistunut luomaan vaikuttavan teoksen, josta näkyy myös ryhmätyön henki. Ehkä edellinen sanaleikki ontuu, mutta tunnelma Suomenlinnassa oli vahva. Yleisö myötäeli, nyökkäili innoissaan, nauroi ja itki. Jollain tavalla oli myös ainutlaatuista kuulla, kuinka yleisö kommentoi sotilaita ja nuoremmatkin tunsivat nimeltä Vanhalat ja Rahikaiset, kuin vanhat kaverit. Todella: Aika velikultia.

Loppuunmyytyihin esityksiin kannattaa kysellä peruutuspaikkoja.

Martti Mäkelä
28.6.2007





Väinö Linna:
TUNTEMATON SOTILAS

DRAMATISOINTI JA OHJAUS: Mika Myllyaho
ROOLEISSA: Aku Hirviniemi, Turkka Mastomäki, Juho Milonoff, Taisto Oksanen, Janne Reinikainen, Jani Volanen, Tomi Enbuska, Leo Honkonen, Heidi Kirves, Samuli Niittymäki, Ylermi Rajamaa, Tommi Rantamäki, Eero Ritala, Kreeta Salminen, Sauli Suonpää, Jose Viitala
LAVASTUS: Markus Tsokkinen
MUSIIKKI: Kie von Hertzen
PUVUSTUS: Niina Palin
VALOSUUNNITTELU: Tomi Tirranen
ÄÄNISUUNNITTELU: Jussi Kärkkäinen

Ryhmäteatteri Suomenlinnassa, ensi-ilta 20.6.2007
Lipputiedustelut: www.ryhmateatteri.fi, 09-718622 ja lippupalvelu

  LÄÄKÄRI VAIKKA VÄKISIN
  BARBAARIT - KAIKKI KÄSI KÄDESSÄ YHTEISEEN HAUTAAN
  ILTAA, NIMENI ON ANTON TŠEHOV
  CYRANO DE BERGERAC
  HELSINKI PRIDE 2010
  KUNINGAS JA HEVONEN
  PIKKU PIETARIN PIHA
  KUSTAAN PERILLISET
  PAKKOMIELTEENÄ MINÄ
  AGA-BOOM
  YHDESSÄ
  MYÖTÄTUNTO
  RUTTO
  ZACHE, TÄHTI JA KANERVANKUKKA
  VAIMONI ON TOISTA MAATA
  TODELLISUUDEN TUTKIMUSKESKUS
  CIRKO 2010
  KIRJA SULLE, RUUSU MULLE!
  UTOPIA
  MANNERHEIMINTIELLÄ
  DET FALSKA BARNET - VALELAPSI
  LÀ-BAS-BIENNALE
  GODHET ÄR - HYVÄ ON
  KRISTUKSEN MORSIAN
  HERAKLES

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz