Lapsille    
WINX – SALAISUUKSIEN LINNA Faktat Lisää


Winxien taistelu pahaa vastaan siirtyi valkokankaalle tietokoneanimaationa.
Winx Clubin keijut kohtaavat televisiossa hurjia pahuuden voimia jaksosta toiseen. Suomessakin esitettävässä italialaisessa tv-sarjassa tehokkaat keijutytöt ovat peitonneet pahuutta Valtorista keijumetsästäjiin jo useamman vuoden ajan. Voimiltaan vahvin winxeistä on punatukkainen Bloom, joka on useinmiten tarinoiden keskushenkilö.

Nyt winxeistä ja keijumaailmasta on tehty elokuva. Tarina alkaa jännittävästi. Winx-keijut joutuvat heti taisteluun etsiessään Valon komppaniassa mukana ollutta miekantakojaa. Hagen oli todistamassa, kun muinaiset noidat olivat vieneet Bloomin vanhemmat, Dominon hallitsijat.

Valon komppanian soturivelhot, joihin myös Bloomin vanhemmat kuuluivat, uhrasivat itsensä vuosikymmeniä sitten taistelussa pahaa vastaan. Nyt muinaiset noidat uhkaavat jälleen Taikaulottuvuuden valtakuntaa. He ovat valjastaneet pahan Mandragoran voimillaan ja haluavat hänen houkuttelevan Bloomin ansaan. Ainoastaan Bloom voisi tuhota isänsä miekan, jolloin koko Taikaulottuvuus joutuisi noitien käsissä.

Bloomin tuttuna apukaartina on koko winxien voimajoukko, trendikkäät keijut Flora, Stella, Layla, Musa ja Tecna sekä koulun rehtori Faragonda. Apuun rientävät myös spesialistit eli keijutyttöjen poikaystävät. Bloomia tosin arveluttaa, sillä hänen poikaystävällään Skylla tuntuu olevan joku salaisuus.

Elokuvan ohjaaja Iginio Straffi on ollut kehittelemässä Winx-tv-sarjaa. Hän myös luonnosteli Bloomin hahmon, tavalliseen perheeseen adoptoidun keijutytön. Toisella tuotantokaudella syntyi ajatus etsintämatkasta, jolla Bloom etsisi juuriaan ja vanhempiaan. Straffi halusi kertoa tämän tarinan kuitenkin valkokankaalla. Elokuva paljastaa tv-sarjan salaisuuksia, mutta on pohjimmiltaan nuoren naisen kasvutarina.

Nuorille tytöille suunnatun tv-sarjan ja elokuvan naiskuvaa voi toki pitää kyseenlaisena. Tytöt ovat langanlaihoja ja pukeutuvat varsin paljastavasti. Liioitellun hoikkien ja suurisilmäisten, söpöjen ja kauniistipukeutuvien keijujen ulkomuoto muistuttaa shōjo-animen kuvastoa. Positiivista on se, että keijutytöt ovat toimijoita ja voimakkaita taistelijoita. Heidän maailmaansa ohjaa silti liiaksi rakastumiset ja oikuttelevat poikaystävät.

Italialainen tietokoneanimointi antaa Winxien maailmalle visuaalisesti komeat puitteet. Keijumaailman kuvaus päihittää leikiten tv-sarjan yleisilmeen. Tosin tässäkään ei ole mitään hävettävää keskivertoon tv-animaatioon verrattuna.

Aikuiselle, joka ei aktiivisesti seuraa Winxeistä kertovaa tv-sarjaa, elokuva on hivenen vaikeaselkoinen ja paikoin jopa haastavaa seurattavaa. Silti sarjaa vuosikaudet fanittaneelle nuorelle katsojalle elokuva tarjoaa elämyksen.

Keskivertokuluttajien, nuorten tyttöjen vinkkelistä katsottuna Winx – Salaisuuksien linna on hauska, jännittävä ja mukavan romanttinen.

Lotta & Kirsi Raitaranta
16.4.2010




WINX – SALAISUUKSIEN LINNA
(The Winx Club – The Secret of the Lost Kingdom)


OHJAUS Iginio Straffi
KÄSIKIRJOITUS Sean Molyneaux, Iginio Straffi

Näyttelijät
BLOOM - KATI SOLEHMAINEN
HAGEN - SASU MOILANEN
FARAGONDA - RINNA PAATSO
FLORA - HENNI-LIISA STAM
LAYLA - TIIAMARI MIKKOLA
MANDRAGORA - CARLA RINDELL
MUSA - KATJA MÄENPÄÄ
SKY - JARI SALO
STELLA - SUSANNA KARVINEN
TECNA - HANNAMAIJA NIKANDER

ENSI-ILTA 16.04.2010
KESTO 91min.

IKÄRAJA K7

  TOY STORY 3
  RUMA ANKANPOIKANEN
  WINX – SALAISUUKSIEN LINNA
  RUUTIA! 2010
  TULITERÄ
  BRAVO! 2010
  PRINSESSA JA SAMMAKKO
  RISTO RÄPPÄÄJÄ JA POLKUPYÖRÄVARAS
  TAVASTIAN LASTEN SUNNUNTAIT
  TALVISIRKUS TUIKE

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz