Elokuva    
KATSEESEEN KÄTKETTY Faktat Lisää

Oscar-palkittu argentiinalaiselokuva kertoo kiehtovan tarinan rikoksesta ja rakkaudesta.

Rikoksen ja rakkauden sotkuinen vyyhti keritään auki viivytellen verevässä latinodraamassa, joka on mehevä sekoitus trilleriä ja melodraamaa. Vuonna 1974 vastentahtoinen Benjamín Espósito (Ricardo Darín) komennetaan murhapaikalle. Nuori, kaunis nainen on raa'asti tapettu ja raiskattu.

Tästä hetkestä käynnistyy tapahtumien vyyhti, jota Espósito palaa selvittämään 25 vuoden päästä romaanissaan. Aloittelevan kirjailijan ura vie entisen rikosoikeuden asianajajan takaisin tuttujen ihmisten pariin ja herättää samalla henkiin menneisyyden tapahtumat.

Tarinaa keritään auki Espósiton muistojen kautta. Miettiessään mitä kaikkea kuuluu tähän nimenomaiseen tapaukseen, Espósito palaa hetkeen, jolloin hän ensimmäisen kerran tapaa viehättävän esimiehensä, Irene Menéndez Hastingsin (Soledad Villamil). Murhatutkimuksen tapahtumiin kietoutuu tutkijan henkilökohtainen suhde rakkauteen.

Murhattu nainen on vastikään avioitunut Ricardo Moralesin (Pablo Rago) kanssa. Intohimoisesti rakastanut nuori leski ei pääse yli surustaan. Kun pääepäilyksi nousee tytön entinen kihlattu Isidoro Gómez (Javiet Godino), apaattinen Morales istuu työpäivänsä päätteeksi eri asemilla ja odottaa törmäävänsä tähän. Espósitolle Moralesin tuntema suuri rakkaus on samanlainen mysteeri kuin nuoren naisen murha sinällään.

Epäillyn jäljittäminen tuntuu mahdottomalta, mutta yhtä vaikeaa on syyllisen pitäminen vankilassa. 1970-luvun poliittisesti epävakaa Argentiina tarjoaa elokuvalle puitteet, jossa väkivalta ja kosto ovat osa tavallisten ihmisten arkipäivää. Tämä väkivalta ja sen uhka tavoittaa lopulta myös rikosoikeuden virkamiehet.

Vakavaan elokuvaan on sisällytetty myös koomisia elementtejä, kuten Espósiton työtoverin Sandovalin (Guillermo Francella) juopottelu ja työmaamokailu. Ratkaisu ei kokonaisuuden kannalta täysin toimi, vaikka paikoin komedianäyttelijä Francella onnistuukin heruttamaan naurut.

Buenos Airesissa syntynyt ohjaaja Juan José Campanella on viime vuosina ohjannut mm. suosittuja tv-sarjoja, kuten Kova laki, House ja 30 Rock. Elokuvantekijänä hän aloitti uransa elokuvalla El niño que gritó puta (The Boy Who Cried Bitch, 1991). Ensimmäisen kerran hän tavoitteli Oscar-palkintoa ei-englanninkielisellä elokuvallaan Morsiamen poika (El hijo de la novia, 2001).

Campanella on pyrkinyt tutkimaan Eduardo Sacherin romaanin henkilöhahmoja ja näiden valintoja. Kovin syvälle elokuva ei sukella, mutta jotain hypnoottista sen kerronnassa on. Joka tapauksessa Katseeseen kätketty on verevästi kerrottu elokuva, jossa rakkaus on yhtä keskeisellä sijalla kuin rikosteema. Jännitteet on onnistuttu säilyttämään loppuun asti. Kuvaus on tyylikästä, lavastus ja miljöö tummasävyisen puhuttelevaa ja kerronnan aikatasot esitetään luontevasti niin puvustuksessa kuin maskeerauksessa. Federico Jusidin musiikki tukee vahvasti tarinan tunnelmaa. Oscarin oloinen elokuvakokemus.

Kirsi Raitaranta
22.4.2010




KATSEESEEN KÄTKETTY
(El secreto de sus ojos)
Argentiina, Espanja 2009

ENSI-ILTA 23.4.2010
PITUUS 131 min
IKÄRAJA K13

Ohjaaja JUAN JOSÉ CAMPANELLA
Käsikirjoitus JUAN JOSÉ CAMPANELLA EDUARDO SACHERIn kirjasta
Tuottajat GERARDO HERRERO, MARIELA BESUIEVSKY, JUAN JOSÉ CAMPANELLA
Tuotannon johtaja MURIEL CABEZA
Kuvaus FÉLIX MONTI
Lavastaja MARCELO PONT
Puvustus CECILIA MONTI
Ääni JOSE L. DÍAZ OUZANDE
Leikkaus JUAN JOSÉ CAMPANELLA
Musiikki FEDERICO JUSID

Näyttelijät:
Benjamín Espósito RICARDO DARÍN
Irene Menéndez Hastings SOLEDAD VILLAMIL
Ricardo Morales PABLO RAGO
Isidoro Gómez JAVIER GODINO
Sandoval GUILLERMO FRANCELLA

  SUBMARINO
  SALT
  ADÈLE BLANC-SECIN USKOMATTOMAT SEIKKAILUT
  22 BULLETS / L'IMMORTELLE
  KILLERS
  RANSKALAINEN SYKSY JATKUU TATILLA
  SISKO TAHTOISIN JÄÄDÄ
  MICMACS
  SHREK JA IKUINEN ONNI
  KNIGHT AND DAY
  HOT TUB TIME MACHINE – KASARIKANKKUNEN
  BROOKLYN'S FINEST
  VÄHÄN KUNNIOITUSTA
  THE A-TEAM
  NANNY MCPHEE JA SUURI PAMAUS
  HARRY BROWN
  PARI KYTTÄÄ
  SEX AND THE CITY – SINKKUELÄMÄÄ 2
  STREETDANCE 3D
  PRINCE OF PERSIA: THE SANDS OF TIME
  CRAZY HEART
  ROBIN HOOD
  IRON MAN 2
  ORIONIN KESÄ
  THE LAST SONG
  FROM PARIS WITH LOVE
  KATSEESEEN KÄTKETTY
  FAIJA
  DATE NIGHT
  KARKAUSVUOSI
  THE GHOST WRITER
  TITAANIEN TAISTELU
  RAHALLA SAA
  VIIMEINEN ASEMA
  EXÄN JÄLJILLÄ
  MIESTEN VUORO
  ELÄMÄ PELISSÄ
  BROTHERS
  AN EDUCATION
  VALKOINEN NAUHA

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz