Elokuva    
SHERLOCK HOLMES Faktat Lisää
Kuka pelätyn kungfun taitaa

Madonnan ex-miehen kungfu-versio legendaarisesta brittisalapoliisista saa kirjailija Arthur Conan Doylen kääntymään haudassaan.

Sherlock Holmes on elokuvahistorian filmatuin fiktiivinen hahmo. Skotti Conan Doyle julkaisi ensimmäisen Holmes-tarinansa vuonna 1887, ja valkokankaalle hahmo päätyi heti seuraavan vuosisadan alussa.

Yli 70 näyttelijää on vuorollaan sonnustautunut dekkarille tunnusomaiseen viittaan ja deerstalker-hattuun. Viimemainittu taitaa olla kokonaan elokuvantekijöiden keksintöä, sillä alkuperäisissä romaaneissa moisesta päähineestä ei puhuta halaistua sanaa.

Robert Downey Jr:n Sherlock Holmes -tulkinnasta ei ole löytynyt sijaa lennokkaalle läppähatulle. Yhtymäkohdat alkuperäiseen etsivään ovat muutenkin hyvin ohuet. Ohjaaja Guy Ritchie on kelpuuttanut vain sen, mikä on sopinut hänen poikamaisiin tarkoitusperiinsä: Holmesin veitsenterävän älyn ja kyynisyyden, martial arts -taidot ja lähes romanttisen itsetuhoisuuden.

Myös nimet Watson, Adler ja Lestrade ovat ennestään tuttuja, mutta uudessa elokuvassa ne jäävät vain pinnallisiksi muistumiksi originaalimysteereistä. Uutuuselokuva Sherlock Holmes (2009) lainaa vuosisadan vaihteen lontoolaismiljöön ja maustaa sen Sweeney Toddista (2007) tutulla gotiikalla. Lopputulos on groteskin epookin ja itsetarkoituksellisen toimintaelokuvan eklektinen yhteentörmäys.

Elokuva alkaa katakombista, jossa Sherlock Holmes (Downey Jr.) ja tohtori Watson (Jude Law) onnistuvat viime hetkellä pysäyttämään ihmisuhrin kimppuun käyvän lordi Blackwoodin (Mark Strong). Kun kuolemaan tuomittu lordi näyttää nousseen kuolleista heti omien hirttäjäistensä jälkeen, on Baker Streetin kinastelevan tehokaksikon sännättävä uudelleen paholaismaisen Blackwoodin jäljille.

Omat oikkunsa kuvioon heittää kaunis Irene Adler (Rachel McAdams), nainen, jonka suhteen edes Holmes ei voi olla välinpitämätön. Samaan aikaan Watson aikoo purjehtia avioliiton autuaaseen satamaan, mitä ratkaisua on tohtorin kirkasälyisen kämppäkaverin aivan erityisen vaikea sulattaa.

Jos olet vannoutunut Holmes-fani ja Conan Doyle -puristi, pysy kaukana Ritchien 2000-luvun Sherlockista. Elokuva ei ole mahdottoman huono, eikä Downey Jr. laisinkaan surkein Holmesin esittäjä.

Häntä ei ole ollenkaan vaikea mieltää addiktioihin uponneeksi loogikoksi, jonka olemukseen kuuluu enemmän kuin pelkkä ripaus masokismia ja auktoriteettiongelmaista antisankaruutta. Downey Jr. on elokuvan parasta antia, sen mehevän atleettinen ongelmavyyhti jo itsessään.

Ongelma on se, ettei Ritchien Sherlock Holmesia ole tehty monimutkaisten arvoitusten ystäville. Elokuvan pääasiallinen kohderyhmä on suoraviivaisesta f/x-actionista innostunut (nuori) yleisö, joka nopeiden kungfu-sarjojen keskellä tulee tuskin edes ajatelleeksi juonen kiemuroita saati sen merkityksellisempää sisältöä.

Jude Law'n koreassa Watsonissa on liikaa Batmanin ihmepoika Robinia, mikä tosin lataa parivaljakon välille herkullista homoerotiikkaa. Aika ajoin tuntuu jopa siltä, että Downey Jr. ja Law tietoisesti leikittelevät Holmesin ja Watsonin "erotuskalla".

Mark Strong on väkevä lordi Blackwood, mustan magian mestari, mutta yleensä aina niin hyvä Rachel McAdams ei löydä oikeaa otetta huijariviettelijättären keskeiseen rooliin.

Outi Heiskanen
21.1.2010




SHERLOCK HOLMES

ENSI-ILTA 22.1.2010

Yhdysvallat 2009
OHJAUS Guy Ritchie
KÄSIKIRJOITUS Michael Robert Johnson, Anthony Peckham ja Simon Kinberg – Arthur Conan Doylen henkilöhahmojen pohjalta
TUOTANTO Susan Downey, Dan Lin, Joel Silver, Lionel Wigram
KUVAUS Philippe Rousselot
LEIKKAUS James Herbert
MUSIIKKI Hans Zimmer

PÄÄOSISSA:

ROBERT DOWNEY JR – Sherlock Holmes
JUDE LAW – tri Watson
RACHEL MCADAMS – Irene Adler
MARK STRONG – lordi Blackwood
EDDIE MARSAN – Lestrade
WILLIAM HOUSTON – konstaapeli Clark
KELLY REILLY – Mary Morstan
HANS MATHESON – lordi Coward

KESTO 128 min

  SHREK JA IKUINEN ONNI
  KNIGHT AND DAY
  HOT TUB TIME MACHINE – KASARIKANKKUNEN
  BROOKLYN'S FINEST
  VÄHÄN KUNNIOITUSTA
  THE A-TEAM
  NANNY MCPHEE JA SUURI PAMAUS
  HARRY BROWN
  PARI KYTTÄÄ
  SEX AND THE CITY – SINKKUELÄMÄÄ 2
  STREETDANCE 3D
  PRINCE OF PERSIA: THE SANDS OF TIME
  CRAZY HEART
  ROBIN HOOD
  IRON MAN 2
  ORIONIN KESÄ
  THE LAST SONG
  FROM PARIS WITH LOVE
  KATSEESEEN KÄTKETTY
  FAIJA
  DATE NIGHT
  KARKAUSVUOSI
  THE GHOST WRITER
  TITAANIEN TAISTELU
  RAHALLA SAA
  VIIMEINEN ASEMA
  EXÄN JÄLJILLÄ
  MIESTEN VUORO
  ELÄMÄ PELISSÄ
  BROTHERS
  AN EDUCATION
  VALKOINEN NAUHA
  KOHTAAMISIA
  A SINGLE MAN
  I LOVE YOU PHILLIP MORRIS
  VUOHIA TUIJOTTAVAT MIEHET
  SULJETTU SAARI
  YSTÄVÄNPÄIVÄ
  AVIO-ONNEA MORGANEIDEN TAPAAN
  INVICTUS

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz