|
|||||||||||
| Elokuva | |||||||||||
| POUTAPILVIÄ JA LIHAPULLAKUUROJA | Faktat | Lisää | |||||||||
Taivaalta sataa hampurilaisia
Komediallinen 3D-animaatio unelmista ja niitä varjostavista katastrofeista. Keskellä Atlantin valtamerta on saari, jonka pieni populaatio elää sardiinin kalastuksella. Sardiinisäilykkeiden kultainen aikakausi on aikaa sitten päättynyt, eikä Satamalan sardiinibisnes enää suju kuin joskus parhaina päivinä. Pormestari Shelbourne yrittää nostaa saaren imagoa avaamalla saarelle teemapuiston, sardiinikärjellä tietenkin.Saarella kasvanut Flint Lockwood (Lari Halme) haaveilee keksijänurasta, mutta tämän hyvät aikeet ja hurjat keksinnöt epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen. Ei siis ihme, että jyrkkäraaminen isä (Juha Paanananen) haluaisi pojan jo kasvavan aikuiseksi ja menevän töihin kalaputiikkiin. Kalavertauksin puhuva kasvattaja ei tunnu ymmärtävän jälkikasvuaan lainkaan. Mutta Flint ei osaa luovuttaa ja yhtäkkiä taivaalta sataa hampurilaisia. Säätyttö Sam Sparks (Paula Vesala) saa Flintistä jymyjutun ja pormestari Shelbourne (Aku Laitinen) keksii tavan nousta maailmanmaineeseen. Satamalasta tulee vertaa vailla oleva ruokaparatiisi, herkkujen unelmamaa, jossa lapset leikkivät lumisotaa jäätelöllä. Paikka, joka varmasti liikuttaa maailman turistimassoja. Herkullinen kolmiulotteinen ruokaunelma kääntyy vähitellen puhuttelevaksi luonnonmullistusten katastrofielokuvaksi. Molekyylimanipulaation avulla ruokakone sylkee taivaalta yhtä suurempia ruoka-aineksia – maailman suurimmat hodarit tai lankunkokoiset pihvit eivät ehkä vielä pelota, mutta pian valkokankaalla jyräävätkin jo talonkokoiset maissintähkät. 1980-luvun lastenkirjaan perustuva elokuva on sanomaltaan varsin tätä päivää. Geenimanipuloitu ruoka, tehokas lannoitteiden ja kasvuhormonien käyttö tulee väistämättä mieleen tapahtumien kiihtyessä pastatornadon, kaupunkia jyräävän kasvisvyöryn ja broilereitten invaasion tahtiin. Poutapilviä ja lihapullakuuroja kurkistaa tilanteeseen, jossa ihminen on käyttänyt hyväkseen tekniikan mahdollisuuksia väärin ja puuttunut luonnon kiertokulkuun sitä hämmentäen. Opettavaista sävyä elokuvassa ei kyllä ole lainkaan – se väitetään ketterän toiminnallisuuden myötä. Siinä sivussa tuodaan kuin ohimennen pohdittavaksi inhimillisiä arvoja ja asenteita. Flint haaveilee tulevansa maineikkaaksi keksijäksi ja on siksi valmis ottamaan kohtuuttomia riskejä. Sam puolestaan piiloutuu blondin valepukuun peittääkseen fiksuutensa ja tyytyy uraan säätyttönä. Sony Pictures Animationin ensimmäinen 3D-tekniikalla toteutettu animaatio on teknisesti varsin laadukas ja onnistunut. Flintin ensimmäinen nöyryytys keksijänuralla tapahtuu jo varhain alakoulussa, kun hän yrittää keksiä ratkaisun yhteisön keskeiseen ongelmaan, kengännauhojen krooniseen aukeamiseen. Ensimmäistä kertaa voi päähenkilön kokeman häpeän jakaa miltei konkreettisesti, sillä syväterävän 3D-tekniikan avulla syyttävä sormi tuntuu osoittavan penkkiriville saakka. Poutapilviä ja lihapullakuuroja onnistuu yllättämään ja nousee laajasta animaatiotarjonnasta positiivisten kokemusten puolelle. Siitä huolimatta, ettei elokuva olekaan visuaalisesti häikäisevä, eivätkä sen henkilöhahmot – spagettiraajaiset päähenkilöt, pulskat mieshahmot ja pallopäiset lapset – tuo varsinaisesti mitään uutta animaation kuvamaailmaan. Elokuvan runsaasti viljelty oivaltava huumori on kohdillaan ja tarttuu osuvasti inhimillisiin tilanteisiin ja asioihin. Järeä isähahmokin saadaan lopussa ilmaisemaan tunteitaan varsin kekseliäällä keinolla. Kirsi Raitaranta 13.1.2010 |
POUTAPILVIÄ JA LIHAPULLAKUUROJA ENSI-ILTA 15.1.2010 OHJAUS Phil Lord & Chris Miller KÄSIKIRJOITUS Phil Lord & Chris Miller. Perustuu Judi Barrettin ja Ron Barrettin lastenkirjaan. SUOMENKIELISET ÄÄNET: Flint Lockwood LARI HALME Sam Sparks PAULA VESALA Tim Lockwood JUHA PAANANEN Brent SAMI UOTILA Mayor Shelboourne AKU LAITINEN Earl Devereaux SASU MOILANEN Cal Devereaux JOONA HOLMBERG Manny ANTTI JAAKOLA Steve ANTTI JAAKOLA Patrick Patrickson ANTTI TIMONEN Fran Lockwood HANNA KAILA Joe Towne ANTTI LANG Flint pienenä MATIAS HANGASMAA Rufus PETRUS KÄHKÖNEN Regina Devereaux HANNA KAILA Sääkanavan tuottaja ANTTI LANG Flintin opettaja SANNA MAJURI Muissa Rooleissa ELLA PYHÄLTÖ JANNI LAAKSONEN TARJA ALEXANDER Dialogin käännös SUSANNA SUOMI/MEDIAPLANT Dialogin ohjaus SAMUEL HARJANNE Äänittäjä KARI LEPPÄLÄ Miksaaja JOHAN HØYER Projektikoordinaattori JANNI LAAKSONEN, KATRINE TILDE HENRICHSEN Tuottaja SUN STUDIO A/S Studio SC SUOMI SUN STUDIO A/S |
SHREK JA IKUINEN ONNI KNIGHT AND DAY HOT TUB TIME MACHINE – KASARIKANKKUNEN BROOKLYN'S FINEST VÄHÄN KUNNIOITUSTA THE A-TEAM NANNY MCPHEE JA SUURI PAMAUS HARRY BROWN PARI KYTTÄÄ SEX AND THE CITY – SINKKUELÄMÄÄ 2 STREETDANCE 3D PRINCE OF PERSIA: THE SANDS OF TIME CRAZY HEART ROBIN HOOD IRON MAN 2 ORIONIN KESÄ THE LAST SONG FROM PARIS WITH LOVE KATSEESEEN KÄTKETTY FAIJA DATE NIGHT KARKAUSVUOSI THE GHOST WRITER TITAANIEN TAISTELU RAHALLA SAA VIIMEINEN ASEMA EXÄN JÄLJILLÄ MIESTEN VUORO ELÄMÄ PELISSÄ BROTHERS AN EDUCATION VALKOINEN NAUHA KOHTAAMISIA A SINGLE MAN I LOVE YOU PHILLIP MORRIS VUOHIA TUIJOTTAVAT MIEHET SULJETTU SAARI YSTÄVÄNPÄIVÄ AVIO-ONNEA MORGANEIDEN TAPAAN INVICTUS Arkisto |
|||||||||