Elokuva    
VÄÄRÄT JUURET Faktat Lisää

Saara Saarelan draamassa selviydytään perheenä ja yksilönä.


Elämän väliaikaisuus ja nyky-yhteiskunnan kulutusmentaliteetti kietoutuvat kuvainnollisesti yhteen ohjaaja Saara Saarelan lempeässä perhedraamassa. Saarelan ja Selja Ahavan käsikirjoittamassa elokuvassa yksilön ongelmat heijastuvat isompaan taustapotrettiin, Kuuran perhekuvaan sulavasti ja särmikkäästi.

Kun elokuva oli vasta ajatuksen tasolla, Vääristä juuristä piti tulla farssi, hersyvä komedia. Tulikin draama, jonka ytimessä on rauhallisesti ja liioittelematta kerrottu tarina perheestä.

Pohjimmiltaan Saarelan kotimaisessa draamassa käsitellään perinteiden ja perimän hyväksymisen vaikeutta. Antiikkikauppias Mikko Kuura (Pertti Sveholm) kamppailee Huntingtonin taudin oireiden, muistikatkojen ja yltyvien pakkoliikkeiden kanssa. Hän ei halua tunnustaa oireiden pahentuneen – eikä myöntää tätä vaimolleen saati sitten lapsilleen. Ei edes siitä huolimatta, että tauti on perinnöllinen. Vaimon, Mirjamin (Milka Ahlroth) mielestä on tullut aika kertoa lapsille totuus.

Mirjamin hälyttämänä Mikon rauhanturvaajapoika Sakari (Niko Saarela) palaa haluttomasti Suomeen. Sakari on vuosia pakoillut isän kohtuuttomalta tuntuvia vaatimuksia perheyrityksen jatkamisesta, mutta myös kotimaan ihmissuhteita ja vastuuta. Mirjamin ja Mikon yhteinen tytär Pihla (Emma Louhivuori) puolestaan haaveilee itsenäistymisestä ja suunnittelee muuttavansa ystäviensä kanssa kimppakämppään. Perhe jopa harkitsee asiaa, vaikka tyttö on vasta 15-vuotias.

Sillä välin, kun Sakari ja Pihla joutuvat pohtimaan isän sairautta ja omaa geeniperintöään, perheen Kiinasta adoptoitu tytär Lumi (Silva Robbins) jää ulkopuoliseksi. Hän puolestaan yrittää kaivaa huoneessaan tunnelia löytääkseen omat juurensa, omat geenivirheensä.

Mikon kamppaillessa omien ongelmiensa parissa, Mirjami joutuu kohtaamaan yksin omat kummituksensa ja perhettä uhkaavat taloudelliset ongelmat. Milka Ahlrothin särmikkäästi tulkitsema Mirjami onkin melkein kiinnostavampi hahmo kuin tarinan keskiössä oleva perheenisä, jota Pertti Sveholm esittää ansiokkaasti.

Väärät juuret on monipuolinen kudelma ihmissuhteista, elämän tarkoituksesta ja yksilön jättämästä muistijäljestä. Mitä meistä jää jäljelle tai mitä me muistamme meitä ennen eläneistä, kysyy elokuvan kertojaääni. Samaan tapaan kuin kuluu ihmisen elämä, niin vaihtuvat huonekalut ja trendit ympärillämme – yhä kiihtyvään tahtiin. Elämä on sekin pelkkä kertakäyttötuote.

Vakavasta aiheesta huolimatta Saarelan ja Ahavan tarina ei ole synkkäreunainen sairaskertomus. Päinvastoin, tragediankin hetkinä ihmisen absurdi käytös ja kummalliset päähänpistot tekevät elämästä koomista – ihan loppuun saakka. Onhan täysin järkevää käytöstä vakavasti sairaalta ihmiseltä se, että hän ryhtyy pakkomielteisesti rakentamaan jotain uutta, jotain kestävämpää kuin elämä.

Lukuisten tv-sarjojen lisäksi Saara Saarela on ohjannut elokuvat Kuningas Hidas (2000) ja Hengittämättä ja nauramatta (2002). Uuden elokuvan ensi-illan koittaessa televisiossa esitetään Saarelan ohjaama Juurikasvua (2009). Komediallisessa virittyneessä sarjassa cityhenkinen homopari muuttaa Pohjanmaalle, mikä on tuhoontuomittu ajatus monellakin tasolla.

Väärät juuret on visuaalisesti komea elokuva. Rauno Ronkaisen kerrassaan upeassa kuvauksessa pohjoinen Suomi näyttää parhaimmat puolensa. Talvinen Oulu on tarkkaan valituissa, pehmeän sävykkäissä kuvissa yksinkertaisesti hämmästyttävän kaunis. Eksoottisissa avantouintikuvissa, joissa valkoisen jään ja tummana helmeilevän veden taustalla kohoaa elämää määrittävä kaupunkimaisema, on karheaa arktista romantiikkaa.

Kirsi Raitaranta
8.10.2009




VÄÄRÄT JUURET
ENSI-ILTA 9.10.2009


OHJAUS Saara Saarela
KÄSIKIRJOITUS Selja Ahava ja Saara Saarela
NÄYTTELIJÄT Pertti Sveholm, Niko Saarela, Milka Ahlroth, Antti Litja, Emma Louhivuori, Johannes Holopainen ja Silva Robbins
TUOTANTO Liisa Penttilä
TUOTANNON JOHTO Mark Lwoff
MUSIIKKI Marko Nyberg
KUVAUS Rauno Ronkainen
LEIKKAUS Harri Ylönen
PUVUSTUS Tiina Kaukanen

KESTO 99 min
IKÄRAJA K11




  AVIO-ONNEA MORGANEIDEN TAPAAN
  INVICTUS
  PAHA PERHE
  UP IN THE AIR
  DAYBREAKERS
  SHERLOCK HOLMES
  HAVUKKA-AHON AJATTELIJA
  POUTAPILVIÄ JA LIHAPULLAKUUROJA
  DOCPOINT 2010
  TARINOITA KULTA-AJALTA
  JOS RAKASTAT
  PILVILINNA JOKA ROMAHTI
  THE IMAGINARIUM OF DR PARNASSUS
  AVATAR
  LAINKUULIAINEN KANSALAINEN
  HÄÄKUVAAJA
  ARTHUR JA MALTAZARD
  A SERIOUS MAN
  LOMATERAPIAA
  THE HURT LOCKER
  THOMAS
  SERAPHINE
  2012
  LOOKING FOR ERIC
  OTTOLAPSI
  SAITURIN JOULU
  EI NIMEÄ
  500 DAYS OF SUMMER
  WHATEVER WORKS
  ILMIANTAJA!
  FAME
  NAISEN KIVITYS
  UP - KOHTI KORKEUKSIA
  VÄÄRÄT JUURET
  KOHTI UUTTA
  JULIE & JULIA
  KUULUSTELU
  THE UGLY TRUTH
  TYTTÖ JOKA LEIKKI TULELLA
  TAKING WOODSTOCK

Arkisto

©lasipalatsi.fi, flammable.biz