|
|||||||||||
| Elokuva | |||||||||||
| KOHTI UUTTA | Faktat | Lisää | |||||||||
|
Raskaana oleva pariskunta on matkalla kohti kotia Sam Mendesin komediallisessa "tie-elokuvassa". Vakuutusmyyjä Burt (John Krasinski) ja lääketieteellisiä kuvituksia tekevä Verona (Maya Rudolph) odottavat ensimmäistä lastaan. Eräänä päivänä he havahtuvat huomaamaan elämäntilanteensa tosiasioita. He asuvat tuppukylässä, josta eivät pidä ja talossa, jossa kaikki on vinksallaan. Kun Burtin vanhemmat yllättäen muuttavat unelmiensa perässä Belgiaan, pariskunnan ainoa side paikkakuntaan katkeaa. Samalla kuitenkin aukeaa mahdollisuus johonkin aivan uuteen. Moderni pari pystyy työskentelemään missä tahansa eikä työpaikka sido heitä tiettyyn maisemaan. Niinpä he nousevat lentokoneeseen ja lähtevät etsimään uutta, täydellisempää kotia perheelle.American Beauty ja Revolutionary Road –elokuvien ohjaajan Sam Mendesin uutuuselokuva on karhea komedia haaveista ja onnellisuuden kaipuusta. Burt ja Verona, jonnekin kolkyt ja risat –ikähaitarille sijoittuva pariskunta matkustaa pitkin Amerikan mannerta. He vierailevat sukulaisten ja ystäviensä luona etsien itselleen rakastavaa tukiverkkoa, johon tukeutua uusissa haasteissa. Kyse ei ole niinkään paikoista vaan ihmisistä, heidän suhteestaan elämään ja lapsiin, itseensä. Sydämellinen, syvästi toisiaan rakastava pari on jollain kiusallisella tavalla liian ideaali ja tavoitteellinen ollakseen oikeasti hukassa omassa elämässään. Tämä korostuu entisestään matkan käänteissä, sillä tien päällä pariskunta tapaa lapsen kasvatuksen ääripäitä. Sellaisia liioiteltuja ja karrikoituja hahmoja, joihin todellisuudessa harvoin törmää, mutta joita varmasti, tai ainakin luultavasti on olemassa. On vanhempia, jotka nauravat avoimesti lapsilleen ja lastensa virheille; niitä, jotka luottavat äärimmäiseen ideologiseen luonnollisuuteen sekä ihanteellisia adoptiovanhempia, jotka eivät koskaan voi saada omia lapsia. Onnellisuus ja onnettomuus kulkevat ihmiskohtaloissa käsikädessä, eikä kaikki ole niin kuin ensisilmäyksellä näyttäisi. Tai ehkä sittenkin. Mendesin draamakomedia käsittelee vakavia aihioita, mutta sen yleisote on lempeä ja hyväntuulinen, paikoittain jopa rempseä. Ehkä hieman helposti haetaan hauskuutta hahmoista, joihin on ladattu ääriasenteiden komiikkaa ja joihin ei voi suhtautua ihan vakavasti. Sympaattiset pääosan esittäjät John Krasinski (Konttori, USA) ja Maya Rudolph (Saturday Night Live) saavat nauramaan elämän pienille asioille. Sekä Krasinski että Rudolph tekevät työnsä hienovaraisesti, mutta taitavasti. Tarpeen niin vaatiessa Krasinski myös heittäytyy liioittelemaan hahmonsa särmikkyyttä, ja rakentaa Burtista varsin rakastettavan miehen. Karrikatyyrit puhkeavat räiskyvästi kukkaan taidokkaitten näyttelijöiden tulkitsemina. Maggie Gyllenhaal esittää hulppean vakuuttavasti äärimmilleen karrikoitua feministiä, joka uskoo luonnollisuuteen niin lastenkasvatuksessa kuin parisuhteessa. Allison Janey, joka näyttää nuorentuneen sitten West Wing –tv-sarjan, on puolestaan varsin hulvaton kammottavana äitihahmona. Loppujen lopuksi Burt ja Verona eivät olekaan matkalla kohti uutta ja outoa vaan jonnekin paljon tärkempään paikkaan: kohti kotia. Kirsi Raitaranta 1.10.2009 |
KOHTI UUTTA (Away We Go) USA, UK 2009 ENSI-ILTA 02.10.2009 OHJAUS Sam Mendes KÄSIKIRJOITUS Dave Eggers ja Vendela Vida NÄYTTELIJÄT John Krasinski, Maya Rudolph, Jeff Daniels, Maggie Gyllenhaal, Allison Janney, Chris Messina, Catherine O’Hara, Paul Schneider, Carmen Ejogo, Jim Gaffigan, Josh Hamilton, Melanie Lynskey TUOTTAJAT Sam Mendes, Peter Saraf, Edward Saxon, Marc Turtletaub MUSIIKKI Alexi Murdoch KUVAUS Ellen Kuras LEIKKAUS Sarah Flack TUOTANNON SUUNNITTELU Jess Gonchor TAITEELLINEN JOHTO Henry Dunn, Rosa Palomo PITUUS 100 min IKÄRAJA K11 |
AVIO-ONNEA MORGANEIDEN TAPAAN INVICTUS PAHA PERHE UP IN THE AIR DAYBREAKERS SHERLOCK HOLMES HAVUKKA-AHON AJATTELIJA POUTAPILVIÄ JA LIHAPULLAKUUROJA DOCPOINT 2010 TARINOITA KULTA-AJALTA JOS RAKASTAT PILVILINNA JOKA ROMAHTI THE IMAGINARIUM OF DR PARNASSUS AVATAR LAINKUULIAINEN KANSALAINEN HÄÄKUVAAJA ARTHUR JA MALTAZARD A SERIOUS MAN LOMATERAPIAA THE HURT LOCKER THOMAS SERAPHINE 2012 LOOKING FOR ERIC OTTOLAPSI SAITURIN JOULU EI NIMEÄ 500 DAYS OF SUMMER WHATEVER WORKS ILMIANTAJA! FAME NAISEN KIVITYS UP - KOHTI KORKEUKSIA VÄÄRÄT JUURET KOHTI UUTTA JULIE & JULIA KUULUSTELU THE UGLY TRUTH TYTTÖ JOKA LEIKKI TULELLA TAKING WOODSTOCK Arkisto |
|||||||||