|
|||||||||||
| Elokuva | |||||||||||
| KUULUSTELU | Faktat | Lisää | |||||||||
Suljetun huoneen mysteeri
Laki ja oikeus karkaavat eri poluille Jörn Donnerin uutuuselokuvan klaustrofobisissa kuulusteluissa. Miksi suomalaissyntyisestä Kerttu Nuortevasta tuli Neuvostoliiton vakooja entiseen kotimaahansa oman henkensä uhalla? Helmikuussa 1942 laskuvarjolla Suomeen pudotetun Nuortevan onnistui toimia itänaapurin hyväksi seitsemän kuukauden ajan ennen kuin Valpo pidätti naisen tämän mentyä noutamaan pesulaan jättämäänsä radiolähetintä.Nuortevan kuulustelut kestivät vuoden päivät. Itseään sotaleski Elina Hämäläiseksi väittäneen naisen vastustus oli aluksi lujaa ja lannistumatonta. Vasta kolmannen kuulustelijan, edellisiä humaanimman vänrikki Paavon (Marcus Groth), onnistui murtautua Nuortevan rikkumattoman fasadin taakse. Totuus Stalinin myös karjalansuomalaisiin idealisteihin kohdistamista puhdistuksista murtaa Kertun hitaasti mutta varmasti. Samaan aikaan sota on päättymässä ohranan luolien ulkopuolella, kaukana Helsingistä, Neuvostoliiton voittoon. Kuulustelu on äärimmäisen mielenkiintoinen suomalaisen sotahistorian lähiluku. Kerttu Nuortevan tarina on ehdottomasti kertomisen arvoinen kaikessa traagisessa ristiriitaisuudessaan ja uskomattomassa monivaiheisuudessaan. Elokuvana Kuulustelu pärjää heikommin, sillä muodoltaan Jörn Donnerin ohjaustyö lähentelee enemmän tv-teatteria kuin isolle kankaalle visualisoitua kerrontaa. Kuulustelu löytäneekin paikkansa pian kotikatsomoista. Elokuvateatterikiertueelle sen sijaan on vaikea kuvitella kovin pitkää ikää. Donnerin intiimi tahtojen taistelu sopii pieneen ruutuun erinomaisesti; sen dynamiikka rakentuu ilmeille, eleille ja pienille reaktioille eeppisten kompositioiden sijaan. Minna Haapkylä loistaa Kerttu Nuortevan vaativassa osassa. Erityisen mieleenpainuva on kohtaus, jossa sitkeä naamio viimein putoaa ja todellinen nainen astuu helpottuneena esiin. Jos roolisuoritus tuntuu jotakuinkin tutulta, niin syy piilee Lauri Törhösessä. Törhösen taannoinen Raja 1918 tarjosi Haapkylälle samankaltaisen ristiriita-aseman. Yhtäläisyydet Donnerin ja Törhösen teosten välillä eivät pääty Haapkylään, vaan niiden kohdalla voidaan puhua suoranaisesta hengenheimolaisuudesta. Molemmat elokuvat pyrkivät tarkastelemaan yksilöitä sotaa käyvien valtioiden jaloissa, oikeiden ja väärien tekojen ristipaineissa. Kuulustelu rakentuu paljolle puheelle, joka kertoo aiheeseen intohimoisesti perehtyneestä käsikirjoituksesta. Dialogi on tiukkaa, runsaan asiapitoista. Kuulusteluhuoneesta ei astuta missään vaiheessa ulos, vain alussa ja lopussa näemme vilauksen arkistokuvaa ja vankilan portinpieltä. Sodan päättyminen pelasti Kerttu Nuortevan, todetaan elokuvan esittelymateriaalissa. Pelastiko – vai miten hänelle loppujen lopuksi kävikään? Tässä kohdin sana ja kuva ovat herkullisesti epäsynkassa. Outi Heiskanen 24.9.2009 |
KUULUSTELU ENSI-ILTA 25.9.2009 OHJAUS Jörn Donner KÄSIKIRJOITUS Olli Soinio KUVAUS Pirjo Honkasalo LEIKKAUS Klaus Grabber LAVASTUS Pentti Valkeasuo MUSIIKKI Pedro Hietanen PÄÄOSISSA: MINNA HAAPKYLÄ – Kerttu Nuorteva MARCUS GROTH – vänrikki Paavo LAURI NURKSE – ensimmäinen kuulustelija HANNU-PEKKA BJÖRKMAN – kapteeni Suominen REA MAURANEN – lääkäri PERTTI SVEHOLM – Arvo Poika Tuominen KESTO 110 min |
SHREK JA IKUINEN ONNI KNIGHT AND DAY HOT TUB TIME MACHINE – KASARIKANKKUNEN BROOKLYN'S FINEST VÄHÄN KUNNIOITUSTA THE A-TEAM NANNY MCPHEE JA SUURI PAMAUS HARRY BROWN PARI KYTTÄÄ SEX AND THE CITY – SINKKUELÄMÄÄ 2 STREETDANCE 3D PRINCE OF PERSIA: THE SANDS OF TIME CRAZY HEART ROBIN HOOD IRON MAN 2 ORIONIN KESÄ THE LAST SONG FROM PARIS WITH LOVE KATSEESEEN KÄTKETTY FAIJA DATE NIGHT KARKAUSVUOSI THE GHOST WRITER TITAANIEN TAISTELU RAHALLA SAA VIIMEINEN ASEMA EXÄN JÄLJILLÄ MIESTEN VUORO ELÄMÄ PELISSÄ BROTHERS AN EDUCATION VALKOINEN NAUHA KOHTAAMISIA A SINGLE MAN I LOVE YOU PHILLIP MORRIS VUOHIA TUIJOTTAVAT MIEHET SULJETTU SAARI YSTÄVÄNPÄIVÄ AVIO-ONNEA MORGANEIDEN TAPAAN INVICTUS Arkisto |
|||||||||