|
|||||||||||
| Elokuva | |||||||||||
| EPÄMIELLYTTÄVÄ TOTUUS | Faktat | Lisää | |||||||||
Jäätiköt sulavat!
Mies, josta melkein tuli Amerikan presidentti, saa osakseen yleisön jakamattoman huomion vuosikymmenen tärkeimmässä dokumenttielokuvassa. Epämiellyttävä totuus on pohjimmiltaan powerpoint-esitys. Mistään tusinaluennosta ei silti ole kysymys, sillä hetki hetkeltä yhä vakavammaksi ja vakuuttavammaksi käyvän datan ohella Gore osoittautuu sangen karismaattiseksi kaveriksi. Bill Clintonin rinnalla valjulta vaikuttanut jenkkidemokraatti paljastuu aiheeseensa perinpohjin vihkiytyneeksi asiantuntijaksi, joka kiinnostui ilmastonmuutoksesta jo opiskelijavuosinaan. Goren "kiertävän show'n" lähtökohta on järisyttävä: jos emme seuraavan vuosikymmenen aikana kykene pysäyttämään kumuloituvaa katastrofia, ajautuu maapallo lopullisesti tuhon tielle. Lopun merkit ovat kirjaimellisesti jo ilmassa. Tulvat, kuivuudet, tappavat helleaallot ja ennennäkemättömät pyörremyrskyt (kuten esim. New Orleansia riepotellut hurrikaani Katrina) ovat lisääntyneen saastumisen ja lyhytnäköisen ympäristöpolitiikan kohtalokkaita seurauksia. Jäätikkö sulaa kovaa vauhtia sekä Etelämantereella että Grönlannissa; jommankumman jääpeitteen lopullinen nesteytyminen kohottaisi maapallon merien pintaa kuudella metrillä. Moinen vedenpaisumus saisi aikaan kaikkien aikojen väestökatastrofin, sillä veden alle jäisivät yli 200 miljoonan ihmisen asuinseudut. Ilmaston lämpeneminen ei ole mikään Bushin hallintoa kohtaan suunnattu poliittinen lyömäase, toteaa Gore. On kysymys ihmiskunnan tämän hetken merkittävimmästä haasteesta. Epämiellyttävä totuus on hätkähdyttävää katsottavaa. Vaikka Gore vyöryttää nieltäväksemme uskomattoman määrän faktoja ja detaljeja, ei dokumentti maistu hetkeäkään paperiselta tai tylsältä. Esitelmöitsijä itse onnistuu olemaan sekä hauska että vakuuttava, suorapuheinen ja innostava. Massiivinen multimediaesitys antaa puhutulle sanalle oman vakuuttavan painonsa. Luennon väliin on leikattu henkilökohtaisempia osuuksia, joissa Gore kertoo omista vaiheistaan ympäristönsuojelun saralla. Myös poliitikon lapsuutta ja varhaista senaattorin uraa sivutaan mielenkiintoisesti. Epämiellyttävä totuus ei sorru apokalyptisen hysterian lietsontaan. Se tarjoaa myös toivoa ja jopa konkreettisia ohjeita ruohonjuuritason muutostyölle. Dokumentti on suunnattu ensisijaisesti amerikkalaiskatsojille, mikä näkyy vahvasti Goren valitsemissa esimerkeissä. Vaikka jenkkikeskeisyys saattaa hetkittäin närästää, on ratkaisu perusteltu: Yhdysvallat on teollisen maailman ylivoimaisesti suurin ilmastonsaastuttaja, jonka tulevaisuuden linjanvedot ovat planeettamme huomisen kannalta elämän- ja kuolemankysymyksiä. Outi Heiskanen 14.9.2006 |
EPÄMIELLYTTÄVÄ TOTUUS / AN INCONVENIENT TRUTH ENSI-ILTA 15.9.2006 USA 2006 OHJAUS & KÄSIKIRJOITUS Davis Guggenheim TUOTANTO Lawrence Bender, Scott Burns, Scott Z. Burns, Laurie David KUVAUS Bob Richman, Davis Guggenheim LEIKKAUS Jay Lash Cassidy, Dan Swietlik MUSIIKKI Michael Brook, Melissa Etheridge (päätöskappale) PÄÄOSISSA: AL GORE omana itsenään KESTO 100 min |
SHREK JA IKUINEN ONNI KNIGHT AND DAY HOT TUB TIME MACHINE – KASARIKANKKUNEN BROOKLYN'S FINEST VÄHÄN KUNNIOITUSTA THE A-TEAM NANNY MCPHEE JA SUURI PAMAUS HARRY BROWN PARI KYTTÄÄ SEX AND THE CITY – SINKKUELÄMÄÄ 2 STREETDANCE 3D PRINCE OF PERSIA: THE SANDS OF TIME CRAZY HEART ROBIN HOOD IRON MAN 2 ORIONIN KESÄ THE LAST SONG FROM PARIS WITH LOVE KATSEESEEN KÄTKETTY FAIJA DATE NIGHT KARKAUSVUOSI THE GHOST WRITER TITAANIEN TAISTELU RAHALLA SAA VIIMEINEN ASEMA EXÄN JÄLJILLÄ MIESTEN VUORO ELÄMÄ PELISSÄ BROTHERS AN EDUCATION VALKOINEN NAUHA KOHTAAMISIA A SINGLE MAN I LOVE YOU PHILLIP MORRIS VUOHIA TUIJOTTAVAT MIEHET SULJETTU SAARI YSTÄVÄNPÄIVÄ AVIO-ONNEA MORGANEIDEN TAPAAN INVICTUS Arkisto |
|||||||||